VEIKKAUSLIIGA: TPS – HJK 27.10.2018

Eilen pelattiin Veikkausliigan viimeinen kierros ja minulla kuuluisi nyt olla haikea ja tyhjä olo, mutta ei ole. Sen sijaan olen hieman ärsyyntynyt, kiukkuinen ja turhautunut. Kuvauskausi ei loppunut nimittäin, vaikka Veikkausliiga loppuikin. TPS harhasyötteli itsensä liigakarsintoihin, ihan kuin niitä nyt ei olisi saanut tarpeeksi menneinä kausina pelata. Nyt vaan toki toisinpäin kuin aiemmin, nyt pitäisi pystyä säilyttämään paikkansa Veikkausliigassa.

Voiko parissa yössä tapahtua sitä kehitystä joukkueelle, jota koko kausi ollaan odoteltu? Että kentällä olisi joku kuvio eikä mielipuolista juoksentelua pallon perässä päädystä toiseen? Yhdessä ainoassa matsissa tänä kesänä kentällä oli aiempien kausien TPS, muissa matseissa vuoden 2018 TPS.

Eilen TPS:n olisi pitänyt väkisin voittaa, jotta karsinnoilta olisi voinut välttyä, mutta toisaalta kyse oli HJK:n kauden viimeisestä pelistä, jonka päätteeksi he saivat kultamitalit kaulaansa koristamaan. Tuskin HJK olisi missään olosuhteissa halunnut viimeisestä pelistään mitään muuta kuin voittoa. Eihän Suomen mestarit voi päättää kauttaan mihinkään muuhun, eihän. TPS:n olisi pitänyt siis hoitaa paikkansa Veikkausliigassa jo kauan sitten muissa matseissa, valitettavasti.

Jakosen kahta keltaista en oikein ymmärtänyt. En tiedä, mutta en nyt oikein usko, että hän tahallaan ketään huitaisi naamaan, palloa tavoitteli vain. Ja se ensimmäinen keltainen, eikö se ollut näitä HJK:n harrastamia ekan puoliajan filmaushommia? 

Kuvattavaa ei pelissä paljon ollut mulle asti. Istuin toisella puoliajalla yksinäni siinä päädyssä, johon TPS:n olisi pitänyt tulla näyttäytymään pallon kanssa. Kaikki muut kuvaajat istuivat minua vastapäätä ja he varmaan sitten saivat filmin täyteen, minä en saanut kuin Sjökestä pari kuvaa. Se kertokoon pelistä tarpeeksi.

Kuvaamisen näkökulmasta minulla on pari sanaa sanottavana ja ne kuuluvat näin: voi s**tana kuinka kylmä oli. Olin pukenut lähes hyvin, mutta en kuitenkaan. Minulla oli jopa kalsarit, mutta yläosan suhteen olin täysin epäonnistunut. Onneksi oli repussa vaihtovaatteita, joten tauko meni uudelleenpukeutuessa. Kiskaisin miehen jonkun merinovillapaidan (mainoslinkki) päälle vessassa ja voin muuten kertoa, että se on jatkossa minun merinovillajokupaita. Pilkkijakkaralla istuessani oikein tunsin kuinka paita pisti parastaan ja lämmitti. Se oli hämmentävä fiilis. Mikään mun omistamista vaatteista ei ole koskaan lämmittänyt samalla tavalla. Päässäni mulla oli Pupulandian Jennin suunnittelema pipo ja täytyy sanoa, että siinä ei kyllä mennyt rahat hukkaan ollenkaan.

Ensi viikolla sitten on vuoden 2018 TPS:llä näytön paikka. Kaivakaapa pojat nyt jostain ne parin viime kauden etenemiskuviot esiin ja Jamppa kentälle tekemään maaleja, kiitos.

⚽⚽⚽