Mikä peli on täydellinen tämän akan palata kentille kuvaamaan jalkapalloa? No tietysti kaksi eniten jalkapallon kuvaustaipaleeseeni vaikuttanutta joukkuetta samalla kentällä samaan aikaan: TPS ja SJK. Kuten ehkä tiedätte, ilman SJK:ta en heiluisi missään kentillä kameran kanssa. Ilman Tepsiä en olisi jatkanut valokuvausta Turkuun muutettuani. Molempien seurojen kanssa on vietetty vuosia ja edelleen SJK:n stadionilla voi ihailla mm. minun ottamia kuvia, jotka tauluiksi on kehystetty.

Odotukseni tästä paluusta kuvaamaan jälleen parin vuoden tauon jälkeen eivät olleet kovin korkealla. Ei valokuvauksellisesti eikä jalkapallollisesti. Luin ennen peliä joukkueet läpi enkä tuntenut kummastakaan joukkueesta kuin yhden tai kaksi nimeä. Heräsin myös siihen milloin olen viimeksi edes kuvannut Veikkausliigaa ja vastaus löytyy blogista: 2020. Ei ihme, että kuvausliivit olivat ehtineet vaihtaa väriä ja Veikkausliiga logoa. Pidot median tilassa eivät olleet kuitenkaan parantuneet, nyt tarjolla oli enää kahvia mustana. Muutenkin kulkeminen oli jokseenkin hankalaa, mutta ainakin meillä oli vessa! Se jos mikä voidaan laskea luksuksena. Silti median kulkemisen ja tilojen suhteen kaipaan todella paljon vanhaa. Emmekö vain voisi mennä samasta aukosta kuin pelaajat, kuten ennenkin? Kuljemme kuitenkin paljon ennen pelaajia, koska kentällä täytyy olla asemissa.

Mistä lähtien Tiitus Lehtisellä on kasvanut parta? Aivoni nyrjähtivät.

väkeä kuin sepsin maalilla

Ensimmäisellä puoliajalla häärättiin Sepsin.. eikun TP-Seinäjoen, eikun SJK:n maalilla ja yritin saada pääpallokuvia. En ole vielä koskaan osannut niitä enkä myöskään nytkään. Yllä olevan kuvan kohdalla mietin, että tämäkin on tainnut jäädä tuomarilta näkemättä kuin myös muutamat SJK:n törkeät paidassa roikkumiset. Kaikista paskin roikkuminen oli toisella puoliajalla TPS:n hyökkäyksessä keskeltä läpi. Se loppui kuin kananlento, kun TP-Seinäjoen väreissä juokseva nappasi paidasta kiinni. En tiennyt, että nykyään tämä tällainen roikkuminen on sallittua.

Juha-Jaakko Ulvila ansaitsi oman kuvansa.

viiltävä jalkapalloanalyysi

En ollut kovin yllättynyt ensimmäisellä puoliajalla, kun TPS teki maalin. He hallitsivat peliä koko ensimmäisen puoliajan ja yleensä se joukkue, joka hyökkää enemmän, voittaa. Siksi strategiana vain puolustaa on aivan äärimmäisen tylsä. Simo Valakarin SJK, joka hyökkäsi, oli ihana. Tämä SJK sai kannattajatkin turhautumaan enkä yhtään ihmettele.

Toisella puoliajalla SJK ryhdistäytyi ja peliä pelattiin enemmän TPS:n maalilla. Se näkyy näissä kuvissa, sillä en jaksanut edes yrittää sieltä päästä saada mitään kuvia. Putkeni on pitkä, mutta ei ihan niin pitkä.

Ja niin Albion Muzaci viimeisteli toisen puoliajan, vaikka SJK:kin yritti. Se ei vain riittänyt tällä kertaa ja pisteet jäivät Turkuun.

Valokuvauksellisesti oli sellaista tavallista. En ollut kamalan kiinnostunut kameran asetuksista tai miten kohtaan vastavalon. Minulla on vakiopaikat, joissa aina istun puoliajat valosta viis veisaten. Vuosien tauot ovat hieman heikentäneet nopeuttani pysyä tilanteissa mukana ja sen vuoksi oli taas muutamat hyvät otokset tarkentuneet taakse eikä eteen. Mukavaa se kuitenkin oli, joten voisin kuvitella itseni kuvaamaan Turun helteillä.

TPS – SJK 2-0

On taas ollut kaikenlaista. Normaalia arkea ja sitten vähän uuttakin, kun pääsin kesäksi töihin eri osastolle. Sen myötä innostuin kaikista vanhoista asioista, kuten leikkaamaan tukkani lyhyemmäksi, kirjojen lukemisesta sekä jalkapallon valokuvauksesta. Akkresin Veritaksella pelattuun Helmareiden Suomi–Norja -matsiin ja niinpä sitten perjantaina vaelsin pelipaikalle ihmettelemään uutta katsomoa sekä kaikkia ihan eri järjestelyjä kuin mitä aiemmin on ollut. Ei pitäisi pitää taukoja, kun sitten on aina ihan pihalla missä on median tila ja mistä mennään kentälle. Onneksi Palloliiton mediaihminen on hyvin valveutunut ja ensimmäistä kertaa kuulin oikein erikseen ohjeet vielä juuri ennen matsia mistä saa kulkea. Yleensä meitä valokuvaajia lähinnä kielletään kaiken suhteen, mutta tosiaan nykyään on erilaista edes välillä.

Olin kerrankin valmistautunut kamerakaluston suhteen hyvin. Olin ladannut akut jo edellisellä viikolla tai sitten se oli rakas aviomieheni, joka niistä huolehti, mutta kuitenkin. Tilasin jopa uuden linssin- ja kennonputsaussetin ja sen lisäksi oikein käytin sitä! Putsasin linssin ja kennon, molemmat. Jälkimmäinen kyllä jännitti, mutta ajattelin, että ei se oo niin justihin, kun on kuitenkin aivan rikollisen vanha 5D Mark kakkonen käytössä. Ei tainnut käydä kuinkaan, koska en huomannut kuvissa mitään rantuja.

Jalkapallo sitten taas. Noh, en minä sitä niin hirveästi ole viime vuosina seurannut. Uusi työkaverini, entinen jalkapalloilija, tiesi kertoa Suomi-Norjan olevan tärkeä peli. Epäröinkin kannattaako minun lähteä sitä kuvaamaan, koska sitten Helmarit kuitenkin häviää. Aina, kun olen paikalla, kotijoukkue häviää. Onneksi Suomi-Norja pelattiin kuitenkin tasan. Ehkä uskallan akkreta toisenkin kerran vielä tänä vuonna. Jäi nimittäin hampaankoloon kuvaamisesta itsestään.

Jee Pippa! 🤎

pääseekö ohi vai ollaanko lähetyksessä

Onneksi useampi kuva sentään onnistui, mutta paljon jäi onnistumatta. Taukoni koronan jälkeen on venynyt liian pitkäksi ja se näkyi siinä kuinka monessa otoksessa tarkennus oli yleisössä. Kertakaikkisen paska suoritus ihmiseltä, jonka pitäisi osata kuvata jalkapalloa vaikka unissaankin. Ne kaikki kuvat, jotka olit tarkkoja, niissä oli Ria Öling. 😁 Ei se haittaa, koska tykkään Riasta, mutta ajattelin muiden viihtyvän kuvien parissa paremmin kuvattujen kohteiden vaihdellessa.

Tykkään myös ihan sikana Ellistä, joten siksi hän pääsee nyt mukaan. Siinä oli ilmeisesti jokin tv-tilanne meneillään, jonka meitsi keskeytti kuiskuttamalla ystävälliselle naiselle siinä lähellä että pääsisiköhän tuosta läpi vai joko ollaan tv:ssä. Pääsin. 😄

vastavalon voima

Vastavalossa oli voimaa kuin Veritaksen huikeassa yleisössä toisen puoliajan lopussa, vaikka ensin pelkäsin. Valo oli niin kirkas ja aurinko vielä korkealla, kun asetuin sitä vastaan uuteen itäpäätyyn. Pelkäsin, ettei koko kuvaamisesta tule mitään, mutta hyvinhän se meni. Tai siis yllättävän hyvin siihen nähden kuinka korkealla aurinko vielä oli.

tunnelma

Ensimmäisen puoliajan jännitys vaihtui toisen puoliajan lopussa mielettömään kannustukseen, joka loi stadionille upean tunnelman. Olin kiitollinen, kun sain kokea sen. Lopulta se myös tuotti tulosta kentän puolella eikä vain valokuvaajan päässä, kun Helmarit tekivät maalin ja minä pääsin rätkimään maalihalikuvia. Rehentelin kotona kuinka onkin hyvä, kun olen kuvannut Tepsiä aikoinaan niin paljon ja päässyt treenaamaan noita pelaajakasojen kuvaamisia. 😂

Oli tosi ihanaa käydä kuvaamassa sekä nähdä Helmarit ja muita tuttuja vuosien varrelta. Oli ihan parasta istua maassa ja kuvata, mikä ei aiemmin ollut mahdollista Veritaksella kuperan kentän takia. Nyt kuperuus on poissa. Hieman laiskan letkeä olen toki nykyään kuvien tekemisen ja blogin kirjoittamisen suhteen, mutta vetoan pikkulapsiarkeen. Ei vaan enää pysty tekemään sillä aikataululla juttuja kuin ennen pystyi.

Toivottavasti kuvista oli iloa, ensi kertaan!

Suomi – Norja 1–1

Meitsi instassa