Helmareiden peli Veritaksella alkoi eilen 18:15 ja minä tuntia ennen kotona laukku pakkaamatta, syömättä, meikkaamatta ja tuolikin jossain auton perällä. Hiki puski päälle eikä siis pelkästään 31 asteen helteen takia. Kun pääsin Veritakselle, kuvausliivit olivat loppu ja vähän epäselvää, mistä pääsen kentälle, koska kaikki järjestelyt olivat taas ihan erilailla kuin takavuosina. Kuulinkin siinä Palloliiton miestä odotellessani, että Veritaksen pressitila on nykyään Interin varasto. Voisin kirjoittaa kirjan tästä aiheesta, mutta en nyt aloita postausta heti valittamalla. 😀 Paljon oli nimittäin hyvääkin, mutta säästän ylisanat myöhempään vaiheeseen kertomustani. Eilen pelattu peli oli Helmareiden EM-karsintoihin valmistava peli Suomi – Japani ja minä parin vuoden hiljaiselon jälkeen jaksoin vihdoin lyllertää kuvaamaan. Lapsi on nyt 10 kuukautta vanha, joten on paljon helpompi lähteä kotoa, harmi vaan että eiliselle osui tämä vuosisadan helle. Yritin nesteyttää vauvaa koko päivän sen verran, että hän pärjää ilman minua pari tuntia.

Kerkesin kentän laidalle juuri ajoissa ja pääsin vielä vakiopaikalleni. Kyllä kelpasi istua varjossa. Oli niin hyvä paikka, etten lähtenyt toisella puoliajalla vaihtamaan vaan istuin kuin tatti paikoillani, kunnes synnytyksessä osumaa ottanut häntäluuni alkoi vihoitella. Kyllä siinä jotain kuviakin tuli otettua samalla.

Kuvaaminen sujui vanhasta muistista muuten ihan hyvin, mutta vähän joutui hakea asetusten kanssa ja kaikessa laiskuudessani näistä kuvista puuttuu nappiskuvat sun muut minulle ominaiset otokset. En kertakaikkiaan jaksanut liikkua siinä ulkoilmasaunassa metriäkään. Sen sijaan puoliaikojen välillä juttelin kuvaajakollegoiden kanssa enkä tajunnut ottaa yhtään räpsyä, josta osaisin nyt jälkikäteen sanoa mikä kuva on sitten jo toista puoliaikaa. Ammattilaisfiilis just nyt. 😀

Tämä oli siinäkin mielessä hyvin perinteinen paluu jalkapalloon, koska en osaa sanoa yhtään mitään Helmareiden pelistä. Minä vaan seurasin palloa ja nappasin pari kuvaa. Googlettelun perusteella kaikki eivät olleet tyytyväisiä, mutta kukapa olisi, jos taululla lukee 1 – 5.

Ainiin ja ne ylisanat: Palloliiton mies oli tuonut kuvaajille vettä ennen toista puoliaikaa!! Ihan mieletöntä! Kiitos!! ♥

Suomi – Japani 1 – 5

Niinhän siinä kävi, etten sunnuntaina jotenkin muka ehtinyt avata läppäriä esitelläkseni lauantaisia kuvia futismatsista, jota kävin kuvaamassa vajaan yhden puoliajan verran. Pelihän oli siis Ykköscupia, TPS – SJK Akatemia. Kuten lauantaina kirjoitin, en ollut pariin vuoteen futiskentällä vieraillut, joten vähän jännitti kuinka ruosteessa taitoni ovat. Yleensä ennen matsia jännittää lähinnä se muistanko ottaa kaikki kamat mukaan, mutta nyt kun en sitä jännittänyt, meinasin jättää kameran kotiin. 😀 Pelkkä Sigman putki laukussa olisikin ollut hyvä lähteä.

Tämä futiskuvaustesti tuli taas hyvin spontaanisti. Perjantaina lasta nukuttaessa satuin huomaamaan, että TPS – SJK Akatemia pelataan Kupittaa vitosella eikä jossain kuppaisessa hallissa (pahoittelut kielenkäytöstä). Lähetin savumerkit suoraan olohuoneeseen Tahkikselle, että huomenna muuten sitten mennään vaunulenkille tonne ja niin tosiaan mentiin. Onneksi Tahkis on lähes aina valmis futiskentän laidalle. 😀 En tiedä onko se se laji vai mokkapalat? Jos siis jotain syitä haluaa löytää sille miksi just tämä matsi: koska Kupittaa on sopivasti meidän vaunulenkkietäisyydellä, aurinkoinen kevätkeli ja SJK Akatemia on minulle kotoisa valinta.

Katsotaanko sitten niitä kuvia?

Nappiskuvat jäivät täysin uupumaan, mutta niitä varten paikalla pitäisi olla ennen peliä ja vähintäänkin tauon aikaan. Nyt saavuttiin paikalle jo pelin alettua ja häivyttiin just ennen taukoa.

NO ENTÄ SE KUVAAMINEN?

Ensimmäisenä jäin tietysti suustani kiinni entisen naapurini kanssa, joka siis myös valokuvaa jalkapalloa. Ennen kuin olin saanut kameraa käteeni, tuli maali ja sitten kun oli se kamera kädessä, pääsin antamaan loistavia analyysejani jalkapallosta takanani hengailleelle Tahkikselle. ”Tämähän on ihan niinku aina ennenkin, ne kaatuu ennen ku ehtii pallon kans yhtään mihinkään”, mikä siis suomeksi tarkoittaa ”kuvaa nyt perkele sellaista”. Kamera sentään totteli oikein hyvin. Tavallaan tuntuma oli jopa parempi kuin silloin pari vuotta sitten, vaikken ollut zoomiputken kanssa hosunut yhtään. Myötävalo tosin teki tepposet, ajattelin että se on helppo valinta näin alkuun, mutta kuvia tehdessä olin hieman eri mieltä. Kaikki muu valo on aina silti parempi vaihtoehto kuin Kupittaa vitosen iltavalaistus (ne jotka eivät tiedä: ne valot ovat keltaiset). 😀

Kaiken kaikkiaan tämä paluu kuvaamisen pariin oli aivan mahtavaa! Haluan kuvata lisää! Yritin jo tehdä alustavan suunnitelman, mitä matseja menen kuvaamaan ja loput valitsen yhtä spontaanisti kuin tämän lauantaisen.

TPS – SJK Akatemia 3–0