Hae
Mari Hietala

Pieni Karhunkierros toisen kerran

Ajelimme maanantaina Vimpelistä Kuusamoon samaan vuokramökkiin, jossa majoituimme viime syksynäkin. Tarkoituksenamme on tällä kertaa käydä patikoimassa muitakin reittejä kuin Pieni Karhunkierros Oulangan kansallispuistossa, mutta tietysti ensimmäisenä aloitimme siitä.

Oletin kuntoni ja lihasvoimani olevani hieman paremmassa kunnossa, joten Pieni Karhunkierros otti heti alkuun luulot pois. Jalkani ovat järjettömän jumissa tällä hetkellä, eikä puhettakaan, että voisin kiivetä tai laskeutua mitään rappusia. Kävin tänään kokeilemassa Kuusamon keskustan yhdessä liikkeessä, jossa myydään Marimekkoa.

Pieni Karhunkierros on 12 kilometriä pitkä ja sen kiertämiseen menee noin 4-6 tuntia normaalisti. Meillä meni 7 tuntia, mutta me pidimme kolme taukoa. Kaksi kahvitaukoa ja yksi varsinainen ruokatauko. Emme pitäneet kiirettä missään vaiheessa, kun valoisaa riittää tähän aikaan vuodesta ja halusimme olla ulkona mahdollisimman paljon.

myllykoski

Tässä kuvassa on kaksi koskikaraa, jotka yllättivät meidät. Ei kumpikaan osattu ajatella törmäävämme niihin, kun on totuttu näkemään talvisin vain.

Törmäsimme matkan varrella niin kuukkeleihin kuin poroihinkin. Riippusillat ylitin kuin vanha tekijä, mikä oli retken onnistumisen kannalta hyvin tärkeä osa. Muuten Pientä Karhunkierrosta olisi ollut vaikea kiertää.

Reitti on käsittämättömän hieno ja niin erilainen verrattuna meidän kotimaisemiin. ❤️  Kierroksen talvimaisemia voi katsella mun viime vuoden postauksesta.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *