Hae
Mari Hietala

No kylläpä nyt väsyttää

Huvittaa, kun kirjoitin joskus tammikuussa epätoivoisen postauksen siitä, jos saisin vielä joskus nukkua. Ei ihme, että väsytti, kun vauva harrasti 1-2 h välein heräilyä ja meillä oli vielä koronakin tuolloin. En tuolloin postausta kirjoittaessa tiennyt, että meillä oli korona. Noh, tuon jälkeen kesti vielä pitkään, että vauvan unet alkoivat paranemaan, mutta silti sitä jaksoi paremmin kuin tammikuussa. Vasta kuukausi sitten ehkä poika on alkanut nukkua kahdella herätyksellä, kunnes tuli taas korona.

Tällä kertaa mua väsyttää aivan liikaa näin koronan jälkeen. Mulla on nyt sairastumisesta jo 11 päivää, jos osaan laskea oikein ja mua on tänään väsyttänyt ihan järjettömän paljon. En siis tiedä johtuuko se koronasta vai vaan siitä, että viime yönä poika piti mua hereillä tunnin keskellä yötä. Toivon jälkimmäistä, sillä mä en jaksa mitään ikuista väsymysoireyhtymää. Moni koronan sairastanut on kertonut kuinka koronan jälkeen on saattanut mennä kuukausi, että on alkanut tuntua normaalilta.

Pitäisi osata ottaa rennosti, mutta kyllä tässä on eilen ja tänään vähän käyty jossain, kun ei jaksa pelkästään kotona könnätä. Eilen kävin lastenkirjan julkkaribileissä Vanhalinnassa. 😀 Kitisevä koppiskokous oli kyseessä. Aivan ihana opus!

Tänään kävimme kahvilla Myllyssä ja Cittarissa hamstraamassa tarjouksessa olleita Pamperseja. Villiä on siis ollut, mutta silti valitan vain, että väsyttää. Huilasin reissun päälle 45 minuuttia sängyssä ja nyt jaksaa taas hetken. Toivon todella huomenna olevan pirteämpi meininki, sillä mulla on joku miljoona projektia, jotka haluan hoitaa koneella ennen kuin lähdemme lomailemaan koko perhe.

Ainiin ja asunnon etsinnästä toivottiin kuulumisia: tänään olisi ollut näyttöjä, mutta ei mitään tarpeeksi kiinnostavaa. Tätäkin toivon ihan miljoonasti, että tulisi se joku täydellinen asunto jo vastaan.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *