Hae
Mari Hietala

Viikon randomit

Edelleen vaivaa joku epämääräinen väsy. Vaivaako teitä? Onko tämä kevätväsymystä vai jotain muuta? Käytiin eilen pienellä iltalenkillä eikä sekään piristänyt, joten ongelma on jossain syvemmällä ihan selkeästi. En tykkää. Pari päivää jaksan olla väsynyt, mutta sitten menee hermot ja lopetan valittamisen. Täytyy tälläkin kerralla kokeilla samaa metodia.
Väsymyksestä huolimatta olen päässyt eteenpäin elämässäni. Kiskaisin itseni katsastuskonttorille eilen työpäivän päätteeksi ja niin meni pösö läpi että pätkähti. Vitsit!! Nyt epämiellyttävien asioiden to do -listalta löytyy enää näöntarkastus ja uusien lasien hankinta. Olen satavarma, että näköni on huonontunut enkä tavallaan haluaisi tietää kuinka paljon.
Aurinkolasien hamstraaminen kuuluu myös tekemislistalle, mutta se ei ole ollenkaan niin epämiellyttävää. Aurinkolasit kun voi hankkia ilman näöntarkastustakin, jos ei halua niihin vahvuuksia.
Katsastamisen ja aurinkolasien lisäksi on tullut googleteltua paljon viherkasveja. Haluaisin tumman palmuvehkan ja yhden tumman maijan, johon törmäsimme juuri viikonloppuna. Lisäksi yritän metsästää kerrattua kiinanruusua ja voisin hankkia myös ison kasan kaktuksia. Liityin juuri facessa johonkin huonekasviryhmään ja nyt selaan sitä ihan into piukeana vähän väliä. ?
Että sellaista täällä. Taidan lauantaina mennä valokuvaamaan jalkapalloa.

Vaikeita ostopäätöksiä

Olen jo viime viikolla tiedostanut, että minun pitäisi kirjoittaa yksi vähän suurempi postaus täksi viikoksi ja nimenomaan täksi päiväksi, mutta olen siirtänyt siihen syventymistä koko ajan. Postaus vaatii keskittymistä tosissaan ja tuntuu, etten löydä keskittymiskykyä itsestäni nyt ollenkaan.  Olin liian väsynyt eilen, kun koko viikonlopun ajan tuli hieman oltua menossa ja touhuttua kaikenlaista. Viimeisenä epätoivoisena tekona eilen tyhjää tekstieditoria tuijottaessani kysyin poikaystävältäni voisiko hän mennä teamspeakiin ja pelata Battlefieldia jonkun kanssa, sillä mikään ei ole niin hyvää taustamelua kuin tessussa möykkäävät miehet, jotka pelaavat jotain peliä, jossa pyörii helikoptereita ja roistoja.
En kuitenkaan saanut bäfää taustameluksi, joten päätin lopulta jättää syvällisemmän postauksen vielä hautumaan ja kirjoitan teille nyt ihan vaan meikäläisen perinteistä höpöhöpöä. Päässäni ovat pyörineet koko viikonlopun enemmän aurinkolasit kuin ajatukset. Minä nimittäin tarvisin uudet aurinkolasit ja valikoimaahan riittää.
Ostaisiko Ray-Banit vai hieman halvemmat Polaroidit? En pääse yli näistä (mainoslinkki) Ray-Baneista, joten sellaiset kai täytyy käydä hakemassa jonain päivänä. Olin jo ihan valmis tekemään ostopäätöksen, mutta sitten muistin, että auto pitäisi katsastaa ja olen satavarma hylätty-leimasta. Se tuulilasi, jonka läpi tihrustan, ei millään voi mennä läpi enää. Ei millään. Ihan oman mukavuudenkin takia voisin mennä tuulilasikauppaan mieluummin kuin aurinkolasikauppaan, mutta hinta hirvittää. Ääää! Mihin siis tuhlaisin ekana?
Tyhmä katsastus. Joka vuosi mietin miksi en olisi voinut hoitaa sitä jo vaikka joulukuussa. Ei tarvisi tätä kevättä aina pilata sillä.