Hae
Mari Hietala

Pukkipalon kierros ja nuotio, joka syttyi sittenkin

postaus sisältää mainoslinkin, merkitty *-merkillä
Tiedän nyt olevan joku maailmankaikkeuden paskin aika julkaista blogipostaus, mutta tapojeni mukaisesti uhmaan kirjoittamattomia sääntöjä välittämästä niistä paskan vertaa, koska minä satuin just nyt tulemaan kotiin ja haluan kertoa tarinoita tästä päivästä. Päivä on ollut ihana.
Kun avasimme verhot aamulla, huokaisin syvään kaukana horisontissa kajastavan oranssin vuoksi. En ole nähnyt kirkasta taivasta Turussa aamulla herätessä varmaan koko syksynä – en ainakaan muista. Toisaalta en välttämättä muista edes eilistä päivää, joten sanaani tässä asiassa ei ehkä kannata luottaa.
Söimme nopeasti aamupalan, teimme eväät mehtäretkeä varten ja pukeuduimme. Muistin yhtäkkiä kesken jonkun lauseen (puhun suhteellisen paljon itsekseni, koska miksi ei) urheiluhousulaatikkoa penkoessa omistavani hiihtohousut, jotka sopivat pikkupakkaseen hieman paremmin kuin yhdet turhan ohuet ulkoilupöksyt, joita olen syksyn aikana käyttänyt ja aina valittanut kylmemmillä keleillä perseeni olevan ihan jäässä. Tässä talven kolkutellessa olen tajunnut todella tarvitsevani ihan oikeat *retkeilyhousut ja niinpä nyt kuluneen viikon alehuumassa meninkin tilaamaan yhdet. Niiden saapumista odotellessa ulkoilen nyt sitten hiihtohousuilla, jotka tosiaan onneksi muistin aamulla, sillä muuten ei pakkaslenkkeilystä tulisi yhtään mitään. Ei ole kivaa haikata perse jäässä.
Saanen tässä välissä mainita: haikkaaminen on taas yksi maailman turhin tapa raiskata suomen kieltä. Älkää tehkö niin. Lupaan, etten enää koskaan käytä kyseistä sanaa missään kirjoitetussa tekstissä.
Retkemme kohdistui tänään Pukkipalon kierrokselle Kurjenrahkan kansallispuistoon. Siellä oli lunta, joko ilveksen tai supikoiran jälkiä ja märkiä puita nuotiopaikalla. Valo oli koko päivän ihan täydellinen ja nähtiinpä taas tikkakin tositoimissa. Hän koputti, mutta tiedä sitten oliko ketään kotona. Polku oli osin hyvin märkä ja muutamat kerrat ylitimme suoalueita pitkospuut veden alla, mutta ei haitannut. Kun kaikki ei suju luonnossa aina ihan niin justihin, se tekee näistä retkistä mukavia ja kiinnostavia. Välillä joutuu vähän ajatella ratkaisua edessä oleviin esteisiin ja joskus nostella jalkoja enemmän kuin peruslenkillä.

4,5 tuntia tällä kertaa ulkoiltiin, vaikka ei Pukkipalon kierrokseen oikeasti niin kauan mene aikaa. Jos sen vain kävelee, aikaa menisi ehkä pari tuntia. Meillä kaikki aika meni valokuvaamiseen ja nuotion sytyttämiseen. Jotenkin tuli pohjalainen olo noiden märkien puiden kanssa tyyliin ”kun tänne nyt tultiin paistamaan makkaraa, minähän muuten sytytän nämä puut, onhan tässä joku pari tuntia vielä aikaa ennen kuin tulee pimeä”. Ja niin sitä sitten hinkattiin paperia ja kaarnaa nokisten puiden alle niin kauan, että siitä nuotio tuli. Tuli haisteltua savua jonkun verran. Mmm. Makkaratkin olivat enimmäkseen savustettuja kuin kunnolla ihanalla hiilloksella paistettuja. Se hiillos nimittäin sammui yhtä nopeasti kuin keskiverto suomalainen pikkujouluissa.
Retken jälkeen kävimme kotona pyörähtämässä, kunnes lähdimme taas liikenteeseen. Menimme Motonetiin ostamaan perseenalustoja, aseöljyä ja lumilapion autoon. Sieltä siirryimme Myllyyn ostamaan kalsareita ja nahkahanskoja. Jäimme syömään pitsat sinne ja lopuksi vielä Kupittaan Cittarin kautta. Tunti sitten tulimme kotiin ja seuraavaksi voisikin suunnitella nukkumaanmenoa, koska huomenna on päivä uusi kirkkaan taivaan kanssa. Se tarkoittaa jälleen ulkoilua ja valokuvaamista ♥ 

Älä osta mitään, mutta käytä hyväksesi Black Friday silti

postaus sisältää mainoslinkkejä, merkitty *merkillä

Päätin mun kesäloman loppumetreillä lähteä kokeilemaan pystyisinkö olemaan vuoden ostamatta uusia vaatteita. Olin juuri palannut meidän lomareissusta, jonka aikana ei tullut kaivattua yhtään ostoskeskuksia tai ylipäätään ostamista. Ajattelin tämän pohjalta selviäväni kyllä ilman uusia vaatteita ihan varmasti.

Kuukaudet ovat kuluneet ja olen huomannut kaiken ostamisen vähentyneen sen myötä, etten saa ostaa vaatteita. On todella paljon helpompi hahmottaa oma talous, kun ei koko ajan ole ostamassa jotain. Suhtautuminen kuluttamiseen ja shoppailuun on myös muuttunut paljon sekä erottaa tosi paljon helpommin, mikä on tärkeää. Olen nyt haaveillut puoli vuotta vihreästä neuleesta, joten todennäköisesti sen hankkiminen tulee joku päivä tarpeeseen. Tarvitsemme myös uuden kahvinkeittimen, ehkä pyörän tai jopa auton ja villa-alkkarit.

Näitä yksittäisiä tarvittavia asioita kun listailee paperille, on paljon helpompi selailla nettiä Black Fridayn kaltaisena päivänä. Tiedän tänään olevan kulutushysterian vastapainona älä osta mitään -päivä, mikä on tosi hyvä, mutta ymmärrän myös sen puolen, että Black Fridayn tarjoukset kannattaa käyttää hyödyksi, jos oikeasti tarvitsee jotain. Varsinkin jotain isompaa.

Itse aion tänään tsekata *Sportamoren alet niiden villa-alkkareiden toivossa ja katsoa löytyisikö Jolielta minun *lempparihuulipunani, jonka jo kerran omistin, mutta kadotin viime pääsiäisenä.  Ostatko sinä jotain tänään?