Hae
Mari Hietala

Aamulenkki, vauvanvaateostoksia ja muita höpinöitä

Alkuperäisen suunnitelman mukaan meidän piti tänä aamuna mennä eksoottiselle retkelle Topinojan jäteasemalle ja sieltä vauvanvaatekirppikselle, koska sääennuste lupaili pelkkää sadetta. Tahkis oli kuitenkin eilen mun työpäivän aikana ollut niin ahkera, että kävi heittämässä meidän vanhan patjan sekä ison kasan SER-jätettä kaatopaikalle eikä näin ollen siis tarvinnut tänä aamuna aloittaa siitä. Niinpä ehdotin jo eilen iltana, että mitä jos mentäisiin vanhalle kunnon aamulenkille, koska vain sitä kautta lähtee päivä käyntiin aina kunnolla. Aamulenkki lauantaina, sunnuntaina tai molempina on vaan aina ihan paras tapa aloittaa päivä, kelistä riippumatta.

Näin sitten tehtiin. Vaikka aamupalaa syödessä satoi räntää vaakasuorassa, aioimme silti lähteä lenkille. Kun vihdoin lähdimme, paistoi aurinko eikä tuullut yhtään. Kotiin päin tullessa vähän jo sateli, mutta ehdimme silti sisälle takaisin ennen kuin räntäsade osa kaksi ehti alkaa kunnolla. Kävelimme kuuden kilsan lenkin ja olin niin innoissani sen jälkeen, kun pystyin siihen. Hidas olin kuin mikä, mutta pääasia tässä tilassa on pysyä liikkeessä kuitenkin.

aamupuuro

aamulenkki

VAUVANVAATEKIRPPIKSELLE

Lenkin jälkeen syötiin sen verran, mitä tyhjästä jääkaapista irti saatiin ennen kuin startattiin auto kohti kauppoja. Ensin Prismaan, sitten vauvanvaatekirppikselle ja lopuksi vielä Cittariin. Meistä on tullut ihmisiä, jotka ostavat juuston tietystä kaupasta ja jotkut muut asiat toisaalta. Vanhuutta vai viisautta, ei voi tietää.

vauvanvaatteita

Kirppikseltä lähti mukaan pari bodya, yövaate ja pöksyt. Muutama vaate tuli ostettua vähän reilummassa koossa, mutta tuntuu hyvältä varautua jo nyt. Luulen, että syksyllä mulla ei ole ensimmäisenä mielessä vaatteiden hankinta, ellei ole aivan pakko. Tai sitten kun on pakko.

kukkahylly

UUSI JÄRJESTYS

Täällä kotona me vaihdettiin järjestystä maanantaina olkkarissa taas jälleen. Siirsimme korituolin sen vanhalle paikalle olohuoneen nurkkaan (ainakin tästä postauksesta löytyy kuva) ja sohvan divaaniosan toiseen päähän sohvaa. Telkkari siirtyi meidän kukkahyllyn paikalle ja kukkahylly lähelle parveketta. Olen koko viikon ihastellut järjestystä ja pohtinut miksei näin tehty jo aikaisemmin. Kun vielä se vanha patja vietiin pois lattialta lojumasta, näyttää meillä aivan ihanan avaralta.

Vielä toki on järjestelyä edessä, sillä tarkoitus olisi siirtää Tahkisen tietokonepöytä olkkarin puolelle, jotta saadaan joku paikka vauvalle. Onneksi tässä on kuitenkin aikaa säätää joitakin kuukausia, eikä kaiken tarvitse olla heti valmista.

höpinä

VÄLILLÄ ON MUKAVA HÖPISTÄ

Olipa mukava kirjoitella vähän niitänäitä. Kerrankin oli sopiva mielentila tällaiselle ja just tätä olen kaivannut jo pitkään. 🙂 Toivottavasti vauvan syntymän jälkeen pystyisin tähän, vaikka jotenkin oletan, että mun kaikki energia sitten menee ihan vaan kotiarkeen. Olen niin riippuvainen unesta, että todennäköisesti ensimmäiset kuukaudet ovat pelkkää selviytymistä. Vaikka mistä näistä tietää, sen näkee sitten.


Seuraa seikkailujani instassa. 🙂 PS. Eilen meillä oli Janitan kanssa instalive, se on katsottavissa Janitan feedin kautta!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.