Naisten Liiga: TPS – IK Myran 21.9.2019

Heipsan hopsan! Täytyy takoa, kun näppis on kuuma – eikö niin? Taas näitä, kun mun olisi pitänyt julkaista tämä postaus jo sunnuntaina, mutta sitten life happened. Aina tulee jotain, miksi kirjoittaminen siirtyy ja siirtyy. Mun suurin kirjoituslukko on väsymys. Kun se iskee, on ihan turha haaveilla minkään sortin taiteellisesta esittämisestä ja pakko odotella päiviä parempia.

Meillä jyllää töissä tämän syksyn yksi trendiviruksista ja ilmeisesti se on yrittänyt saada yliotteen minusta. Annoin sille vähän siimaa, mutta kelasin tänään puolilta päivin takaisin ja nyt on terveen ihmisen verkot taas vesillä. Juttu luistaa ihan viimeisen päälle.

Noh, tänään on seurapaitapäivä, tiesittekö? Minä aamulla kaivoin jostain kasasta mun tepsipaidan, kun tajusin pakanneeni Vimpelin Vedon hupparin jo aikapäiviä sitten johonkin muuttolaatikkoon. Ehdottomasti minun olisi kuulunut tänään edustaa Vimpelin Vetoa, eikä Tepsiä, mutta näillä mennään.

Tepsiä olin kuvaamassa lauantaina, kun heillä oli liigassa säilymis -matsi luvassa. Syysilta oli ihastuttava kaikkine väreineen, mutta tois puol kenttää katsomoa tähystellessä täytyi kyllä miettiä missä ihmeessä muut turkulaiset olivat. Tai siis pelkästään turkulaiset – itsehän olen edelleen raisiolainen. Naisten erittäin tärkeä peli ja katsomoissa olisi ollut tilaa kyllä. Harmittaa jotenkin, etteivät turkulaiset oikein löydä yläkentälle. Täytyyhän sinne kuitenkin haikata kallioiden yli ja siinä vallan hengästyy.

Onneksi me kuvaajat olemme osanneet turkulaisen parhaan jalkapallon ytimeen (kyllä, meitä kuvaajia on muitakin kuin minä), koska naisia on kyllä ollut mukava kuvata tänä vuonna. Ja noista peleistä saa mokkapaloja, jotka vievät kielen mennessään.

Valmentaja Joensuu oli tehnyt kokoonpanoon sen sortin muutoksia, että hän takuulla halusi vain testata olenko minä hereillä ja huomaanko. Huomasin minä ennen toista puoliaikaa jo, että numero 24 huitelee jotenkin ihan eri paikalla kuin ikinä ennen. Hän tuli ainakin helpommin kuvatuksi, sillä olen tosi huono kuvaamaan puolustajaihmisiä ja maalivahteja.

Maalihaleja oli mennen ja tullen, mikä tietysti oli ihan hyvä sen ensi vuoden liigapaikan kannalta. Hyvin pelattu! Toisella puoliajalla olisi pallo voinut vähän enemmän olla minun päädyssäni, sillä jostain syystä toiset puoliajat tapahtuvat aina kamalan kaukana, eikä sitten voi kuvata.

Olen nyt tullut tällä jalkapallon valokuvaus -urallani siihen pisteeseen, kun taidan tykätä pimeässä kuvaamisesta. Kun kaiken ei tarvitse piirtyä niin pirun tarkasti parhaalla mahdollisella laadulla, vaan on ihan rehellisesti pimeää. Mitä mieltä te olette? Haittaako se, että omaa sukua Urosen varjopuoli on tosiaan varjossa tuossa pelitilannekuvassa vai olisiko pitänyt yrittää kikkailla häntä valoon? Muistakaa myös siristellä silmiänne viimeisen kuvan kohdalla, sillä siellä on Janne osoittamassa kunnioitusta naisille.