Vuosi ilman uusia vaatteita -projekti johti viime talvena siihen, että aloin neuloa itselleni villapaitaa. Sain projektin valmiiksi lopulta ihan toukokuun kynnyksellä. Samoihin aikoihin ostin jo seuraavaa paitaa varten lankoja sekä puikkoja, vaikken ihan varma ollutkaan siitä, mitä paitaa tarkalleen alan tehdä. Uusimmasta Novitasta löysin kivan v-kaula-aukkoisen neuleohjeen, joten sen mukaan päätin lopulta mennä.

Vähän jännitti aloittaa pienemmillä puikoilla tekemään yhtään mitään, sillä en luota omaan kärsivällisyyteeni kovin paljon. Kärsivällisyyteni on ollut aiemmin todella huono, enkä oikeastaan koskaan saanut elämässä mitään valmiiksi. Nykyään olen treenaamisen myötä kuitenkin päässyt siihen pisteeseen, että pystyn jopa joskus keskittymään johonkin ja etenkin vaatimaan itseltäni jotain. Niinpä siis päätin pystyä tekemään paidan myös pienemmällä neuloksella. Eihän se periaatteessa ole kuin tehdä vaan kerrosta kerroksen perään.

Aloitin paidan tekemisen tuolloin toukokuussa, kunnes se unohtui lojumaan sohvalle kesällä. Tein välillä kerroksen, jos toisen, mutta en koskaan kovin aktiivisesti. Nyt viikko sitten alkoi taas kunnon tikkuaminen ja nyt tilanne on se, että en pysty neuloa, vaikka haluaisin. Käteni ovat olleet ihan puuduksissa tänään, joten neulominen on pannassa. Enää ei puuttuisi kuin kaksi senttiä siitä, kun olen kainaloiden kohdalla.

Teen paitaa tasoina ja ohjeessa tehdään etu- ja takapuolet erikseen. Koska olen amatööri ja neulominen on vasta opettelua, käyn tämänkin tavan tehdä paitaa läpi ennen kuin alan tehdä paitoja pelkillä pyöröillä ylhäältä alaspäin.

On mukavaa saada työ kainalokohtaan, sillä sen jälkeen jo loppu häämöttää. Nyt kun teen tasoina tätä, on minulla edessä vielä etupuoli, mutta se ei haittaa. Mitä enemmän neulon, sitä paremmaksi tulen.

Tänään on tapahtunut kaksi ihmettä, joista toinen on se, kun minä leikkasin kynnet. Enkä edes huvikseni, vaan tätä postausta varten sekä ihan vähän yhden sähköpostin lähettämisen takia. Olen pystynyt töissä kirjoittamaan pitkillä kynsillä, mutta tällä kotiläppärin näppiksellä ei vähintäkään järkeä edes yrittää.

Toinen ihme oli se, että me menimme tänään metsään. Olemme kaivanneet metsäretkiä jo pitkään, mutta jotenkin olemme valinneet muuta tekemistä viikonlopuiksi. Arki on ollut aikatauluiltaan sellaista, että ihan maantielenkitkin ovat olleet hyvin vähissä.

Otimme metsään söpön vaaleanpunaisen hiekkalaatikkosangon ja toisen rasian, joihin oli tarkoitus poimia marjoja. Toiveissa oli löytää lakkoja, mutta ne oli joku muu ehtinyt käydä kynimässä pieneltä suolta, jonka löysimme kevään metsäretkillä. Samalla se joku muu oli vienyt myös suurimman osan mustikoista, joten pienen murinan saattelemina rämmimme metsässä eteenpäin, kunnes alkoi sinistä pilkottaa vihreän seasta. Lopulta saimme saaliin, josta pystyy yhden mustikkapiirakan leipasemaan ainakin.

Metsässä oli ihanaa. Oli jo kotoa lähtiessä niin oikea olo, kun oli metsähousut jalassa ja kamera repussa. Ja kuinka hyvältä kahvi maistui taas kuksasta!

Pari tuntia hengasimme metsikössä. Kuultiin yksi hävittäjä, monta hippiäistä ja joku korppikin. Luonto. ?