Hae
Mari Hietala

Kaikki valmiina vauvalle

*Sisältää mainoslinkkejä

Meillä oli eilen ilon ja onnen päivä, sillä saimme vihdoin pinnasängyn koristamaan sisustustamme ja nyt meillä on kaikki valmiina vauvaa varten. Vielä pari kuukautta sitten oltiin ihan pihalla, mitä kaikkea sitä nyt edes pitää hankkia ennen vauvan syntymää eikä vaunujakaan oltu vielä ostettu. Toukokuun loppupuolella hankittiin vaunut ja sitä ennen siis hamstrattiin kirppiksiltä vaatteet valmiiksi. Vaatteista oli jotenkin helpoin aloittaa, kun taas vaunujen ostamisen jälkeen joku lukko aukesi ja pystyi miettiä muitakin hankintoja.

Vaunuiksi meille tuli Emmaljungan NXT90, joista kirjoitin aiemmin oman postauksen. Nyt kun noita vihreitä vaunuja olen tässä katsellut, en yhtään tyytyväisempi voisi olla valintaamme, vaikken nyt vielä olekaan vaunuja tosi toimissa päässyt testailemaan. Hoitolaukku sujahti kiinni paikoilleen joitakin aikoja sitten. Joku ihana vinkkasi facessa Fjällravenin totepack nelosen (wide) olevan aivan omiaan hoitolaukuksi, kun sinne mahtuu hyvin myös läppäri kyytiin. Niinpä kliksuttelin *kassin tilaukseen sen jälkeen, kun olin ensin naureskellut kuinka ihmiset hankkivat kalliita laukkuja erikseen tällaiseen tarkoitukseen. Että niin vaan taas menin itse perässä.

Hoitoalustan tilasin lopulta Booztilta, kun yritin pyydystää jotain kivan näköistä, jonka kuviot miellyttäisivät silmää. Lopputulema: yksivärinen perus hoitoalusta, merkkinä Müsli by Green Cotton.

Siinä se pinnasänky nyt sitten on. Sen meille lahjoitti meidän työkaveri ja saatiin vielä kotiinkuljetuksella, tosin sisäänkanto hoidettiin itse. 😀 Tarjosimme kuljetuspalvelusta palkkioksi raparperipiirakkaa ja mahan silittelyä. Eikö olekin mittarimato niin tyytyväisen näköinen, kun sai vihdoin sängyn?

Vauvakirja odottelee vielä askartelutouhuja, vaikka oli se minulla jo eilen käsissä hetken. Päätin kuitenkin odotella huomiseen synnytystapa-arvioon asti ennen kuin alan tuhertaa mitään siihen.

Tuon pinnasängyn saamisen myötä tuli eilen jotenkin niin hyvä olo, kun kaikki on tosiaan valmiina vauvaa varten eikä enää tarvitse kuin synnyttää. Huomenna neuvolaan ja hammaslääkäriin vielä, sitten on kaikki tällä hetkellä tiedossa olevat velvollisuudetkin hoidettu.

PS. Tottakai äitiyslomalla päästiin jo siihen asti, että imetysvaatteitakin on tilailtu! Odottelen kovasti *näiden imetysliivien sekä samaan sarjaan kuuluvien alkkareiden saapumista.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.