Hae
Mari Hietala

Vauvan ensimmäinen joulu

* postauksen kinkku saatu PR-lahjana HK:lta

Meillä on kovat pakkailut täällä menossa, mutta karkasin koneelle, kun ajattelin tulla kertomaan kuinka vauvan ensimmäinen joulu meni. Tai meidän joulu vauvan kanssa. 😀 Tosin ei joulu vielä ohi ole, mutta puhutaan nyt vain jouluaatosta. Sen vietimme kotona, koska on ollut koko ajan hyvin epävarmaa lähtömme muihin maisemiin vallitsevien sääolosuhteiden takia. Meillä on nimittäin edelleen vain minun autoni, jossa on ranskalaiselle autolle tyypillisesti lämpöläppä hajalla eikä ilmastointi puhalla lämmintä ollenkaan näin talvella. Siis siltä se tuntuu, vaikka toiselta puolelta lämmintä tuleekin. Käytännössä se puhaltaa silti kylmää pakkasasteilla, joten vauva ei semmoisessa autossa kovin kylmällä voi olla. Nyt näyttää siltä, että pääsemme kuitenkin lähtemään.

Vauvan ensimmäinen joulu sujui oikein mallikkaasti. Hän nukkui ihan hyvin päikkäreitä, vaikka iltaunille nukutus olikin taas tuskan takana. Ehdimme kuitenkin lopulta katsomaan Emily in Parisin uuden tuotantokauden loppuun sekä yhden elokuvan. 🙂

vauvan ensimmäinen joulu

vauvan ensimmäinen joulu

* kinkku saatu PR-lahjana HK:lta

Aamupalaksi syötiin riisipuuroa luumukiisselin kera ja jouluateriana meillä tänä vuonna oli muutama laatikko, kinkku, rosollia ja mätimousse, josta haaveilin jo vuosi sitten. Raskaana ollessa en ihan kaikkia herkkuja syönyt.

Oikein leppoisa päivä oli kyllä eilen ja niin ihanaa, kun meitä on nykyään kolme! Vauva tuo niin paljon iloa päiviin, kun hän on niin hymyilevä tapaus. 🙂

Nyt luulen, että minun on mentävä pakkaamaan oma osuuteni, jotta pääsemme joskus lähtemään. Ulkona on maailman sakein lumipyry, mutta ei auta! Olen tietysti innoissani, kun pääsen välillä kotoa pois, vaikka mukavaa toki täälläkin on. 😀


Seuraa blogiani instassa, facessa ja Bloglovinissa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.