Retkeilyä Vajosuolla
2
Eilen pelattiin Suomen Cupissa Turun derby, jota olin suunnitellut tietysti meneväni kuvaamaan, mutta en millään jaksanut ottaa ajoissa selvää akkrehommista. Torstai-iltana selvisi, että akkreta olisi pitänyt jo viikko sitten, joten se siitä. Näin parempana vaihtoehtona lähteä nauttimaan luonnosta kuin katsella Furkan käsien levittelyä ja sitä, kun suu käy, kuten porilaisilla yleensä.
Luontoon meneminen oli hyvä idea. Kuulimme ja näimme korppien lentävän suon yllä, kuulimme joutsenien ylilennon, näimme pikkukäpylintujen iloitsevan keväästä ja palokärjen etsivän sopivaa puuta, josta joutaa kuoria kaarnan irti. Jossain kaukana huuteli hömötiainen ja aamuisen lumipyryn väistyttyä paistoi aurinko ihanan lämpimästi naamaan.
Retkeilykohteeksi valikoitui Vajosuo, koska se jotenkin kiehtoo meitä. Haluamme oppia siitä lisää, löytää parempia reittejä ja rauhallisempia laavuja kuin se, mihin metsässä vaeltaja löytää pari kilometriä parkkipaikalta käveltyään. Retkemme ylettyi tällä kertaa vajaan 5 kilometrin päähän parkkipaikasta, sillä emme vieläkään uskaltaneet lähteä Vajosuon vaellusta pitkin koko suon ympäri. Se näyttää kartalla pitkältä taipaleelta, mutta sen verran se vaivaa, että joku kerta me vielä vaellamme osan tuosta virallisesta 35 kilometrin vaelluksesta.
Vajosuo pysäyttää meidät joka kerta kauneudellaan. Laitoin juuri perjantaina instaan kuvan meidän edelliseltä Vajosuon reissulta ja sain kommentin kauniista valosta kuvassa. Se ei todellisuudessa paljon vaadi, että Vajosuosta saa hyvän kuvan.
Vaikka jostain päin metsää kuului jatkuvasti koiran haukuntaa ja välillä pamauksia, etenimme rohkeasti pitkospuilta metsään, jossa emme olleet aiemmin käyneet. Reitti tosiaan kuuluu Vajosuon vaellukseen, joten eksymisestä ei tuolla ole vaaraa, kunhan pysyy polulla.
Löysimme lopulta laavun metsästä, jonne leiriydyimme siinä toivossa, että saisimme olla kaksin. Noh, eipä kauaa mennyt, kun Tahkis väitti kuulevansa mönkkäreiden äänet ja niin tosiaan, kaksi mönkijää tuli pihaan ja herrasmiehet lapset sylissään kysyivät saavatko paistaa parit makkarat. Mikäs siinä, kun laavut ovat kuitenkin kaikille tarkoitettuja eikä heidän lapsetkaan olleet mitään laavun katolla kiipeilevää sorttia.
Meidän matka laavulle taittui lumisateen saattelemana, mikä tosin ei ollut kovin sakea sade vaan sellainen sopiva pakkaslumisade, hiljokseen ripotteli. Laavulla ollessa taivas aukeni ja saimme aivan ihanan auringonpaisteen, joka toi laavun ympäristön täyteen hauskaa jäähilesadetta.
Kun lähdimme takaisin päin, pysähdyimme ensin ihastelemaan metsän kauneutta ja toisen kerran, koska punaiset linnut leikkivät polkua peittävän jään päällä. Olimme koko alkumatkan kuulleet eri lintujen iloista laulua, mutta emme tunnistaneet niitä. Ainoastaan parkkipaikan vieressä asuvat hippiäiset tunsimme, mutta loput iloiset laulajat olivat mysteeri, kunnes ne tulivat näkösälle. Tein äkkipysähdyksen ja Tahkis melkein törmäsi minuun ennen kuin tajusi, mitä tapahtui. Hän sai onneksi kuvattua linnut vähän paremmin kuin minä, sillä tämän seuraavan räpsäisyn (kuva ei ole edes tarkka, höhö) takia linnut pelästyivät 5D:n melua ja lähtivät takaisin ylös puihin. Jäimme kuuntelemaan, kun koko metsä raikasi heidän lauluaan ja viereisestä puusta tuli vähän väliä alas käpyjä. Kotona tunnistimme nämä veijarit pikkukäpylinnuiksi ja laavulla näimme myös naarasversion näistä, hän oli keltainen väritykseltään.
Kun vihdoin jatkoimme matkaa metsässä, ei kauaa mennyt, kun taas pysähdyimme kuuntelemaan erikoista linnunlaulua. Se lähestyi metsää ja lopulta näimme sen: palokärki. Siitäkin Tahkis sai kuvia onneksi, minulla oli tällä kertaa vain 50 mm mukana.
Olimme metsässä yhteensä yli 4,5 tuntia ja kuljimme noin 8 km. Oli todella rauhoittavaa ja niin mukava seurata lintujen puuhastelua. Ensi kerralla täytyy sitten aloittaa eri suunnasta, jotta selviää voisimmeko kiertää suon ympäri. Mikäli sinä mielit Vajosuolle, parkkipaikka löytyy täältä.
Mukavat lintuhavainnot! Käpylinnut ovat kauniita ja pitävät veikeitä ääniä. Minäkin tykkään Vajosuosta, se on Kurjenrahkan vähemmän suosittua päätä, jossa on jotenkin hiljaisempaa, enemmän luontoa ja vähemmän ihmishälyä ja roskaa ja sen semmoista kuin Kurjenpesän puolella.
Vajosuon vaelluksen varrella oli muutama vuosi sitten tosi huonokuntoisia, suorastaan pelottavia pitkospuita, mutta nyt niitä ilmeisesti jo uusitaan, joten ehkäpä piakkoin koko vaellusta onkin hyvä lähteä kiertämään.
Hyvin kiteytetty Vajosuo. Ehkä siitä puuttuu se lyhyt 5 km ympyräreitti, jotka ovat aina suositumpia, kun huonokuntoisempikin jaksaa sellaisen kiertää. ?
Luin myös netistä jo viime syksynä, että osa vaelluksen pitkospuista on tosi huonossa kunnossa. Ehkä täytyy tänä vuonna käydä katsomassa missä niiden kanssa mennään.