Vajosuolla jälleen

Me oikein repästiin ja käytiin retkeilemässä pitkästä aikaa! Kohteeksemme valikoitui Vajosuo, koska polku laavulle ei ole kovin pitkä ja parkkipaikalle ei tarvitse ajaa hiekkatietä kilometritolkulla. Jälkimmäinen siksi, että pösöstä on yksi osa hajalla ja on parempi, ettei sillä tahallaan ajele kaikilla rönkköteillä. Olimme viimeksi käyneet Vajosuolla pari vuotta sitten, joten oli jo aikakin palata sinne.

Tähän mennessä aina Vajosuon polku on ollut aikamoisen mutainen, kun olemme siellä käyneet vaan ei tällä kertaa. Kovin juurakkoinen siitä on kyllä tullut ja huomaa, että se on suosittu. Olikin iloinen yllätys, kun polun varrelle oli asennettu uusia pitkospuita ja entisöity vanhoja.

Me emme oikein jaksaneet välittää sääennusteen parista sadepilvestä, joista toinen saavutti meidät heti alkuun. Kävimme polulla kääntymässä nopeasti, kun alkoi sataa ja täytyi painella takaisin autoon odottamaan hetkeksi. Siinä välillä sovin yhdestä talosta yksityisnäytön tiistaille ja kun näyttö oli sovittu, oli sadekin jo melkein ohi.

Vajosuon laavulla harvoin saa olla yksin eli ei siis koskaan. Tällä kertaa olimme yhtä aikaa yhden tosi kivan kantarellisedän kanssa, joka siis oli kerännyt muovipussin puolilleen keltaista herkkua. Vaikka usein metsästä hakeekin rauhaa, on silti mukava jutella mukavien tuntemattomien kanssa ja jakaa kokemuksia. Ainakin nyt, kun itse pönötän aika paljon kuvien pojan kanssa, joka ei osaa vielä muodostaa lauseita. Eikä kävelläkään.

Vajosuolla on aina mukavaa. Vaikka ei tällä kertaa käyty laavua pidemmällä, se riitti hyvin antamaan viikoittaisen annoksen metsän hyviä vaikutuksia meille. Kiitos jälleen kerran Suomen luonto. ♥