Asioita, joita olen viime aikoina ajatellut

Kävin tänä aamuna lääkärissä. Siis neuvolassa lääkärissä. Ihan uusi kokemus taas sekin meikäläiselle ja ylipäätään kolmas kerta, kun olen koskaan käynyt neuvolassa, siis nyt aikuisena. Se oli kiva käynti, sillä kaikki on edelleen kunnossa. Vauvelin syke löytyi, kohtu on kasvanut kuten pitää ja oma verenpaine on ihan mahtava. Neuvolakäyntien välillä ehtii kuitenkin ihmetellä kaikenlaista, joten ajattelinkin listata, mitä kaikkea tässä nyt sitten on viime aikoina tullut pyöriteltyä.

Ihan ensimmäisenä aloitan siitä, mistä mainitsin eilen instan puolella storyssa: miten ihmeessä saan ajeltua säärikarvani loppuraskaudessa, kun en oikein nytkään enää haluaisi mennä kaksinkerroin? Samaan hengenvetoon kerroin myös tällä hetkellä ahdistuvani pohkeitteni koosta, mihin sainkin miljoonasti faniviestejä, että ei kuule mitään hätää, samanlaiset pohkeet löytyy täältäkin. Aivan ihania viestejä, ne ilahduttivat! Ja onhan tietysti aika selvää, että Tahkis se kuitenkin joutuu minun sääreni huoltamaan, mutta tähän tuli myös ehdotus, jota harkitsen hyvin vakavasti. Voisinhan mennä sokerointiin. En ole koskaan käynyt sellaisessa, joten olisikohan jo aika?

Isoista pohkeista voidaankin jatkaa siihen, mistä kriiseilin viime viikolla ja sehän on siis raskausdiabetes. Minulla sokerirasitus on vasta edessä päin, mutta olen varmuuden vuoksi aloittanut ahdistumisen jo nyt. Raskausdiabetesdiagnoosi kuulostaa kamalan työläältä. Vihaan ylipäätään pistämistä, joten mittaapa siinä sitten kotona jotain sokeriarvoja?! Tai vielä parempaa: insuliinihoito. Olen joskus vierestä seurannut insuliinitouhuja ja olen miettinyt, että musta ei vaan koskaan olisi tuohon. Nyt olen hieman rauhallisempi jo tämän aiheen suhteen, sillä raskausdiabeteksen jujuhan siis on vain sokeriarvojen heittelyssä. Neuvolassa on annettu ohjeeksi syödä säännöllisesti ja sitähän mä olen tässä nyt jo vähintäänkin sen kolme vuotta tehnyt, ellen jo pitempäänkin. Se ei siis ole ongelmani vaan jos saan diagnoosin, syy löytyy sitten jostain muualta.

Tänään myös kysäisin painosta lääkäriltä ja hän totesi, että siitä mun ei pidä huolehtia. Olen tästä hyvin hämmentynyt, sillä facesta saa vähän väliä lueskella tuohtuneita kirjoituksia siitä kuinka lääkäri on kehdannut mainita ylipainosta jotain. Enkä siis tarkoita nyt mitään neuvolalääkäreitä vaan yleisesti. Tänä aamuna minulle vain kerrottiin, että stressihormonit eivät ole hyvästä sikiölle, joten älä mieti painoa.

Näitäkin olen ehtinyt ajatella viime aikoina

Miksi ihmeessä mä en osaa shoppailla kevätvaatteita? Joka kevät sama juttu: pukeudun syksyn väreihin ja se ällöttää mua. Missä ovat vaatekaapistani pastelliset mekot, missä?

Neulontaan liittyen mietin joka toinen ilta joko saisin aloittaa uuden projektin, mutta ei, en saa. Edelleen on kesken yksi pipo ja yksi sukka. Ne ensin.

Entä sitten hiukset? Pitäisikö leikata vai eikö pitäisi? Haittaako, että kasvaa harmaita jo ihan sikana? Miten voin olla ensisynnyttäjä ja tulla äidiksi, kun mulla kohta pelkkiä harmaita? Säikähtääköhän vauveli, kun sen äiti on näin vanha? Jos leikkaa, pitäisikö pyytää Liinua laittamaan myös vaaleita raitoja?

Extra-ajatus

Mä en koskaan pärjäisi Myyrässä. Mä olen aina epäilty. Kun mua epäilee jostain, hymyilen syyllisen hymyä, vaikken olisi syyllinen. Musta on vaan hauskaa saada vastapuoli hämmentymään ja epäilemään mua. Käkätän ja väitän, etten ole syyllinen ja sitten mua ei koskaan uskota.

PS. Joko pian tulee ulkonaliikkumiskielto? Eihän noissa koronatilastoissa ole mitään järkeä.