Kakkonen: KaaPo – SalPa 2.8.2019

Huomaan mulle tulevan ähkyn, jos käyn kuvaamassa tiuhaan tahtiin jalkapalloa. Viikko sitten mun olisi pitänyt käydä kuvaamassa naisten matsi Turussa, mutta elohopean kivutessa yli 30 asteen halusin jäädä kotiin. Paahtava tekonurmikenttä perseen alla ei juurikaan houkutellut, vaikka osaksi tämä syy tuntuu hieman tekosyyltä. Halusin vain levätä, kun olin tykittänyt pari edellistä viikkoa muutamaa matsia viikossa.

Perjantaina mua väsytti, kurkkuun sattui enkä ollut ihan varma olenko tulossa kipeäksi ja olisin ollut valmis jäämään kotiin, mutta minut patistettiin kuitenkin lähtemään. Perjantaina oli futista sekä Turussa että Kaarinassa ja vaikka TPS onkin nyt selkeästi alkanut heräillä rinsessaunesta, valitsin päivän peliksi kakkosdivarin Kaarinan Pojat vastaan Salon Palloilijat.

Odotin, että katsomossa olisi ollut vähän enemmän väkeä, mutta missä lie kaarinalaiset viettävät perjantai-iltojaan. Minusta edelleen paras paikka juoda pullakahvit on mikä tahansa futismatsi, vaikka usein valokuvaajana aikaa pullakahveille ei aina jää niin paljon kuin haluaisi. Joskus se johtuu itsestä ja joskus järjestävästä tahosta, mutta katsojana aikaa on onneksi se 90 minuuttia ja vähän päälle.

Kaarinassa pullakahvit ovat olleet erittäin makoisat joka kerta, vaikka perjantaina ei kyllä ollut mokkapaloja tarjolla. Pistelin poskeeni mehevän hillomunkin ja jaksoin erittäin hyvin istuskella toisetkin 45 minuuttia juoksuradalla pohtimassa voisiko Koljis edes hetken olla irvistelemättä, jotta saisin jonkun hyvän naamakuvan hänestä ja huomaako SalPan koutsi, jos ihan vähän salakuvaan hänen taktiikoitaan, kun hän keskittyi riehumaan tuon tuosta tuomarille. Vitun turha tuomari, SalPan riveistä kuului jo ensimmäisellä puoliajalla.

Minä en huomannut, että tuomarissa olisi ollut mitään vikaa. En toisaalta kyllä huomannut SalPan toisen maalin olleen paitsio, vaikka se kyllä taidettiin ihan kuuluttaakin. Älkää kysykö missä olin ja mitä tein, mahdoin miettiä onko Blunkka jotenkin rauhoittunut, kun en nähnyt häntä raivoamassa koko ajan jollekin.

Paitsiomaalista kertoi SalPan koutsi mielipiteensä erittäin terävästi tuomarille. Onhan se nyt rankkaa menettää maali tärkeässä pelissä.

Minä riemastuin yhtä paljon kuin SalPan koutsi paitsiomaalista, kun herra 17 laitettiin kentälle. Jätkä juoksi pätkän pallon kanssa ja keskeltä kenttää oli pari kaapojätkää mukkelismakkelis välittömästi. Hän on vähän samanlainen pyörremyrsky kuin minä keittiössä. Tiedättehän? On kirsikkatomaatit pitkin pöytää, paprikajauhoa vähän liikaa paistinpannulla ja sellaista kaikkea pientä. 

Onneksi SalPan numero 17 ei saanut olla kentällä kuin ihan hetken pelin lopusta, sillä muuten olisin kuitenkin provosoitunut hänen pelityylistään liikaa eikä pelistä olisi jäänyt niin hyvä mieli kuin nyt jäi. Ehkä hänenkin pitäisi käydä sama rahoittumiskoulu kuin suosikkijalkapalloijani Blunkka on käynyt, sillä jalkapallon pelaamiseen keskittyminen kentällä on lähtökohtaisesti tuottavampaa joukkueen kannalta kuin keltaisten pyydystäminen.

Kaikin puolin oli hyvä juttu, että lähdin. Istuin toisella puoliajalla perseelläni ja nautin elokuisesta illasta. Oli rentoutunut olo, tykkäsin hetkestä. KaaPossa pelaa muutama sopivan taitava pelaaja ja toisaalta SalPassa näkyy aina tuttuja naamoja. En osaa päättää ikinä kumman puolella näissä matseissa olen, joten pyrin taas kuvaamaan kumpaakin joukkuetta. Kiva ilta.