Sorsien bongailua Katariinanlaaksossa

Rakas aviomieheni kertoi eilen pitkästä aikaa käyneensä mun blogissa, mutta pettyi, kun enhän minä ollut kirjoitellut mitään uutta pitkään aikaan. Sellaista tämä nyt vaan on, en minä ehdi milloinkaan oikein mitään. Tällä hetkellä lapsi ja rakas aviomieheni ovat kylvyssä. Paistan keksejä ja ajattelin tulla kirjoittamaan jotain.

Jäin vaan miettimään mistähän mun piti edes kirjoittaa. Lapsi on nyt viikon ollut päiväkodissa ja aloitus on sujunut ihan hyvin. Mitä nyt aloituspäivänä en meinannut löytää koko päiväkotia ja meni kuppi ihan nurin Turun liikenteen kanssa kello kahdeksan aamulla, mutta kyllä se siitä on lähtenyt suttaantumaan onneksi. Lapsi on kamalan väsynyt koko ajan, mutta se nyt ei mikään ihme ole. Tänään hän on nukkunut tunnin päiväunet, mikä on tämän ikäiselle yhdet päiväunet aivan liian vähän ja 1,25 h unta vähemmän kuin tarvisi päiväunien muodossa.

Päiväkodin aloitus teki sen (ja nuo liian vähäiset päiväunet), että meillä oli lauantaina pelkkä väsymystään kitisevä kersa. Sunnuntaina hän oli onneksi normaali oma itsensä ja päästiin nauttimaan ulkoilusta heti aamusta Katariinanlaaksossa. Sorsat ja oravat olivat aivan ihmeellisiä.

Nyt alkuviikko on mennyt ihan hyvin onneksi. Muutenkin tässä on kaikenlaista muutosta ilmassa. Siis tuntuu siltä tällä hetkellä elämä, että vain muutos on pysyvää. Meillä tulee ihan varmasti muuttumaan asuinympäristö puolen vuoden sisään ja lisäksi me saadaan päiväkotipaikka parin kuukauden päästä lähempää, kuten me alunperin haluttiinkin. Jännittävää vain nähdä kumpi tapahtuu ensin, muutto vai tuo päiväkodin vaihto. Koska sitten kun muutetaan, joudutaan taas hakea uutta päiväkotipaikkaa.

Noin muuten yritän keskittyä selviämään marraskuusta, joka on vuoden kuukausista ehkä pimein. Joulukuussa valoa ja lämpöä tuo joulun odotus, mutta marraskuu on vähän sellainen täytekuukausi kalenterissa.

Seuraa blogiani instassa, facessa ja Bloglovinissa