Hae
Mari Hietala
Kaupallinen yhteistyö

Helpotusta vauvan mahavaivoihin

Kaupallinen yhteistyö: Olo-apteekki
*Sisältää mainoslinkkejä

Olen pariin otteeseen kirjoitellut imetyksestä vauvavuoden aikana, mutta en sen kummemmin ole avannut keskustelua vauvan suolistosta ja mahavaivoista. Sitähän on nimittäin kaiken sorttista vaihtoehtoa mitä mahavaivoihin tulee. On imetysdieettiä, on erilaisia d-vitamiinivalmisteita, on veriviiruja ulosteessa, on refluksia… Sen lisäksi, että imetyksen suhteen täytyi kääntää kaikki kivet ja kannot, samaan aikaan poikamme reagoi mahallaan, enkä vieläkään tiedä mihin. En koskaan aloittanut imetysdieettiä, vaikka siitä olisi saattanut alkuun ollakin hyötyä. Toisaalta ajattelen, että ehkä ei olisikaan ollut, ehkä ongelma ei ollutkaan esimerkiksi maidossa.

Vauva oli kovin itkuinen alkuun, varsinkin iltaisin. Nukuttaminen oli ihan tuskaa ensimmäiset kolme kuukautta ja arvelin syyksi mahavaivaa. Hän oli nimittäin kovin ahkera pulauttelija ja on sitä muuten edelleen. Puhutaan vauvojen refluksista, mutta kukaan lääkäri vauvavuoden aikana ei ole moista vaivaa tunnustanut. Se helpottaa, kun vauva alkaa olla pystyasennossa enemmän, he sanovat.

Parin viikon iässä pojalla alkoi tulla veriviiruja ulosteeseen, josta soittelin parikin eri kertaa päivystykseen, mutta emme koskaan lähteneet sinne näytille kuitenkaan. Pari kuukautta asiasta neuvolassa puhuttuani varasin ajan yksityiselle, mutta sielläkin asia kuitattiin normaaliksi. Lääkäri määräsi meille maitohappobakteeria ja sen aloitettuamme lapsi alkoi nukkua päiväunia kunnolla. Lopetin kuitenkin valmisteen käytön neljän viikon jälkeen, sillä tuntui, että se sekoitti vauvan mahan täysin. Päivässä tuli niin paljon kakkaa, että vaippoja sai olla koko ajan kantamassa kaupasta lisää. Samaan aikaan tuli maaginen kolme kuukautta täyteen ja verihommat loppuivat kuin seinään. Onneksi.

BIOGAIA DROPS -MAITOHAPPOBAKTEERI

Aloitimme maitohappobakteerin käytön uudelleen jokin aika sitten, koska ei siitä haittaakaan ole. Päin vastoin. Meille aikuisillekin se olisi ihan hyvä lisä, joten nappailen itsekin välillä kun muistan (käytössä *tämä). Vauvalle kuitenkin muistan antaa joka päivä tipat. Harmittaa oikeastaan, ettei maitohappobakteerin käyttöä aloitettu heti syntymästä, mutta ei sitä auta vanhoja kaivella. Käytämme nykyään BioGaia Drops -maitohappobakteerivalmistetta (*tämä), joka sisältää maitohappobakteerin lisäksi auringonkukkaöljyä ja rapsiöljyä. BioGaialta on olemassa myös sellainen tuote, jossa on sekä *maitohappobakteeri että d-vitamiini yhdessä. Sitäkin olemme käyttäneet välillä.

maitohappobakteeri

maitohappobakteeri

maitohappobakteeri

Nyt meillä onkin pysyneet mahavaivat aika hyvin kurissa, mitä nyt välillä on ollut hieman jotain ylensyöntiä. Sen kun saa vältettyä, meillä on tosi paljon vähemmän puklaava lapsi. *Maitohappobakteerin antamista aion jatkaa, koska siitä tuntuu olevan helpotusta mahavaivoihin ja ylimääräinen vastustuskyky on aina hyvästä. 🙂 Vielä tosiaan, kun muistaisi itsekin ottaa joka päivä!

Kaupallinen yhteistyö: Olo-apteekki

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.