Törmäsin tiistaina instassa Pikseleitä ja psykologiaa -tilillä haasteeseen vuosi ilman uusia vaatteita ja se jysähti takaraivoon kunnolla. En tiedä miksi, sillä olenhan ennenkin kyseisestä haasteesta kuullut ja lukenut, mutta unohtanut asian heti, koska en ole kokenut olevani ihminen, joka tarttuu haasteisiin. En ikinä voisi olla vuotta ilman suklaata tai edes viikkoa ilman suklaata, koska miksi kiusata itseään? Silti tämä vuosi ilman uusia vaatteita -juttu pysäytti ensimmäistä kertaa ja vuorokauden sitä pohdittuani ajattelin, että miksipä ei. Olen kuitenkin ostanut vaatteita viimeksi kesäkuun alussa ja reissussa ollessa en edes muistanut olevan olemassa jotain nettikauppoja. Ei ollut kertaakaan olo, että hei nyt muuten mä tarvisin uudet housut tai olispa kiva joku uusi hame.

Mietin sitä siis jo matkan aikana kuinka hassua, ettei pohjoisessa kaukana ostoskeskuksista kaivannut mitään uutta tai ylipäätään shoppailua, mutta auta armias kun tulee takaisin tänne betoniviidakkoon kauppakeskusten naapuriin, kyllä sitten tarvii sitä ja tätä ja tuota. Heti. Aina jotain uutta uuden perään.

Niinpä päätin lähteä mukaan haasteeseen ja olen nyt sitten vuoden ostamatta uusia vaatteita. Periaatteessa multa ei puutu mitään, joten voisi luulla tämän olevan helppo juttu.

Selasin instaa haasteen tiimoilta ja siihen kuuluu se, että alusvaatteita saa tietysti ostaa ja vuodessa on sallittua hankkia 3 uutta vaatetta sekä 3 käytettyä. Minähän en kirppareilla hirveästi käy, vaikka joskus tekisi mieli, joten saa nähdä muuttuuko tämäkin haasteen aikana. Jotenkin haluaisin olla ostamatta yhtään mitään, mutta katsotaan nyt tuleeko tarvetta käyttää tuota yhteensä kuuden vaatteen osto-optiota.

Viimeksi olen ostanut vaatteen 1.6., joten ensi vuoden kesäkuuhun asti tässä sitten pitäisi pärjätä. Ootteko messissä seuraamassa miten akan käy? Oletko koskaan ollut tässä haasteessa mukana tai harkitsetko? Lähdetkö nyt mukaan?

Sunnuntaina Vimpelistä lähtiessä pohdin ensin ääneen autossa ja sitten vielä instastoorissa tarvitseeko blogin postausaikojen olla niin tarkasti määriteltyjä? Olen kuitenkin aina eniten tykännyt kirjoittaa ns. livenä, rennosti just nyt ja ajastaminen tekee bloggaamisesta omalla kohdallani liian jäykkää.

Ennen vanhaan postasin usein iltaisin, koska olin tosi päiväkirjamainen kirjoittelija. Sitten vuosi tai pari sitten päätin alkaa ajastaa postaukset aamuiksi, koska se nyt vaan tuntui hauskalta idealta kokeilla. Nyt kuitenkin puolen vuoden aikana olen monta kertaa huomannut, että kaipaan ylipaljon tässä hetkessä kirjoittamista ja monta kertaa jää kokonaan kirjoittamatta, kun tuntuu, ettei paras teksti irtoa ajastetuksi.

Haluan pystyä kirjoittamaan blogia vaikka keskellä yötä, jos siltä tuntuu. Nyt kirjoitan tätä iltapäiväkahvin ja päivällisen välimaastossa, juuri kaupasta tulleena. Olemme Raumalla ja istun sohvalla Tekniikan Maailmaa lukevan miehen vieressä. Meidän oli tarkoitus mennä tänään kiertämään Äyhönjärvi, mutta molempia väsyttää aivan liikaa, kun ollut taas niin raskas kesälomapäivä: ei olla tehty yhtään mitään.

Perjantaina 14. päivä olimme Lofooteilla. Heräsimme Kabelvågissa teltasta ja sen päivän ohjelmassa oli Henningsværissa käyminen. Kirjoitin jo aiemmin Henningsværin mahtavasta futiskentästä, josta matkamme jatkui hetkeksi vielä Henningsværissa maisemia katsellen ennen kuin ajelimme siltojen yli takaisin päätielle.

Henningsværista lähtiessä emme tienneet mihin asti ajamme ja missä olemme yötä. Ennen Nordjosbotnin risteystä täytyi päättää menisimmekö Tromssaan yöksi, mutta leirintäaluegooglailun jälkeen päätimme jatkaa kohti pohjoista suoraan. Päädyimme lopulta Skibotniin isolle leirintäalueelle Olderelv Campingiin, joka vaikutti siltä, että monet asuvat siellä vähän enemmänkin omissa pikkumökeissään.

Skibotnista tuli jostain syystä olo, että sinne minä voisin muuttaa. En tiedä miksi, sillä olihan Lofootitkin aika upeat. Skibotnissa ei sinänsä ole yhtään mitään muuta kuin vuoria, vettä, lampaita ja patikointireittejä. Silti siinä on jotain kotoista.

Meidän leirinaapureina Skibotnissa oli joku pariskunta parin tenavan kanssa, jotka kertoivat asuvansa pohjoisessa jollain saarella ja tulevansa joka vuosi Skibotniin, koska siellä on lämpöisempi. Kuulostaa hauskalta tavalta elää. Siltä, että elämässä keskittyy muuhunkin kuin siihen, minkä ripsarin ostaisin seuraavaksi kun työhönpaluu koittaa.