Hae
Mari Hietala

Kevään kukkasipulit mielessä

Tässä kun terassilta on alkanut lumiraja vetäytyä talon seinästä koko ajan kauemmas, olen mielessäni kuvitellut kukkaruukkuja koko terassin täyteen. Koska viikkoa ennen kuin saimme avaimet tähän asuntoon satoi lumi maahan, en päässyt istuttamaan krookuksia enkä mitään muutakaan tätä kevättä varten. Niinpä joudun kevään kukkasipulit tänä vuonna istuttamaan ruukkuihin ensin ja myöhemmin sitten iskemään maahan.

En pääse irti kuitenkaan siitä kuvasta päässäni, että on jo kunnolla kevät ja ne ruukut sipuleineen uskaltaisi laittaa ulos. Alkoi harmittaa, etten ostanut viime syksynä lumikellojen sipuleita ollenkaan. Nyt olen alkanut miettiä niitä kuinka ihanat ne ovat, kun ne puskevat lumesta ennen mitään muuta ja sen jälkeen tulevat krookukset. Onneksi oli eilen aikaa lähteä käymään Plantagenissa, josta löytyi kaikkia ihania kevään kukkasipuleita, kuten lumikelloja, helmililjoja, krookuksia ja narsisseja. Olisin oikeasti halunnut Viherlassilaan, mutta se oli mennyt jo kiinni. Joku toinen kerta sinne sitten.

lumikello

Jotenkin hullua, mutta sain heti mielenrauhan, kun sain hankittua lumikellon. Samalla ostin yhden narsissin alun (joita tarvitsen kyllä lisää, koska haluan eteen yhden ja taakse lisää), daalioita ja liljoja. Yritän muistaa olla ostamatta daalioita enempää, koska en määräänsä enempää viitsi niitäkään talvisäilöä.

Kukkapenkkeihin olen ajatellut liljojen ja pionin lisäksi istuttaa jättilaukkaa, syysleimua ja unikoita. Muusta en vielä tiedä, täytyy mennä kunnolla kevään tullen kiertämään puutarhoja. Tulppaaneija minulla on myös sipuleina, joten nekin täytyy laittaa maahan ruukkujen kautta.

Tänään osui ekaa kertaa aurinko keittiöön 💛

On kyllä metkaa päästä tekemään pihaa ihan puhtaalta pöydältä. Olisi ihana laittaa joku omenapuukin, mutta sen pitäisi olla ”puuta pienempi pensas”, joka on siis ohjeena täällä. En ole oikein ehtinyt katsella mitään pensasvaihtoehtoja, vaikka jotain näkösuojaa takapiha kovasti kaipaisi. Onneksi tämä ei ole sellainen projekti, jonka pitäisi olla valmis juuri tänä vuonna. On nimenomaan ihanaa, kun pihaa voi laittaa asia kerrallaan, vähän niin kuin tämä meidän koti täältä sisäpuoleltakin.

Onko sulla oma puutarha? Jos on, mitä kaikkea siellä kasvaa?

Yhtäkkiä on syksy

Vaikka sitä kuinka jo heinäkuun puolivälissä alkaa haaveilla villasukkien pitämisestä ja elokuussa neuleen yhdistäminen kepeään kesähameeseen näyttää parhaalta muoti-idealta ikinä, tänä syksynä syksy on ihan yllättänyt minut. Kaksi viikkoa sitten viluissani ulkona autolle kävellessäni havahduin siihen, että pitäisikö sitä tosiaan ihan pukeutua kunnolla, kun ei nyt taida enää mikään kesä olla. Ihan näppärä ajatus lokakuussa ihmiseltä, eikö?

En jotenkin ole yhtään tajunnut, että on syksy. Tai olen, olen fiilistellyt väriä muuttavia puita, nauttinut raikkaasta syyssäästä ja tullut iloiseksi tilhien ylilennoista. En vain ole tajunnut, että on näin paljon syksy. Että alkaa olla kylmä ja tarvisi ihan vaihtaa jo talvirenkaatkin autoon. Onko tämä sitä elämää, jossa talvi yllättää ihmisen? En aio kirjoittaa, että autoilijan, koska tiedän kyllä työmatkani sudenkuopat enkä edes aja nykyään enää autolla päivittäin.

Elämässä on nyt ollut sillä tavalla hyvä vaihe meneillään, että olen jopa viikon verran pystynyt treenaamaan. Sykkeet ovat olleet hieman korkeita makuuni, mutta sellaista se on, kun tulee melkein kahden kuukauden treenitauko. Kerkesin kolme treeniä tekemään viimeksi välissä, kun tuli taas flunssa. Nyt on hieman parempi tilanne jo. Olen myös vetänyt koko ajan nyt maitohappobakteeria, jos vaikka vastustuskyky oikeasti paranisi.

Saimme juuri myös tietää milloin saamme avaimet uuteen asuntoon ja lisäksi täytyy käydä parin viikon päästä tutkimassa asunto vikalistan kanssa. Ei siis enää pitkä aika, kun päästään näkemään huusholli! Niin siistiä! En vaan malta odottaa! Tämä on varmaan yksi syy siihen miksi syksy yllätti minut, kun olen vain miettinyt sopivaa vuodesohvaa meille ja millaisen lintulaudan hankkisi.

Toimistolla perjantaina oli kakkua 😋

On jotenkin niin mukava, kun on vielä tälle vuodelle tulossa muutoksia, vaikka esimerkiksi työarki on ollut pelkkää myllerrystä kesästä alkaen. Roolini asiakaspalvelun spesialistina loppui ja olen nyt hyvin perinteisen mallisessa Call Center -työssä. Nykyään saan olla etänä ja työajatkin ovat muuttuneet.

Jouluksi uuteen kotiin. 🤎