Painoin eilen aamuna 83 kilogrammaa. Tasan. Olen laihtunut tänä vuonna reilun 6 kiloa, ehkä jopa 7 kg. Olen höpissyt blogissani laihtumisesta ikuisesti, mutta en ole tainnut kertaakaan kertoa mitkä mun tavoitteet hyvinvoinnin suhteen ovat.

Elopainoanikin suurempia huolenaiheita tällä hetkellä mun hyvinvoinnissa ovat ihmeelliset allergisoitumiset. Olen kärsinyt koko menneen kesän huimauksesta ja sitä on jatkunut nyt syksyllä edelleen. Olen ajatellut sen johtuvan vain niskajumista, mutta toisaalta se voi yhtä hyvin johtua allergiasta. Eilen allergia rajoitti liikkumistani metsässä, sillä olo oli todella tukkoinen ja hengästyin kuin pieni eläin, kun oli vähän ylämäkeä. Vielä viikko sitten tällaista ongelmaa ei ollut.

Tälle asialle on nyt pakko tehdä jotain ja ensimmäisenä ajattelin hakea apua lääkäristä, vaikka en mä tiedä halutaanko siellä korjata lähinnä vain seurauksia eikä sitä syytä, kuten minä haluan. Pakko kuitenkin jostain aloittaa.

Mitä sitten tulee siihen laihtumiseen, lopullinen tavoitteeni on painaa alle 70 kg. 65 kiloa olisi aika ihana, mutta alle 60 kilosta en viitsi edes haaveilla. Olen hyväksynyt sen, etten tule enää koskaan olemaan 15-vuotias ja 50-kiloinen.

En ole varma silti onko järkevää tavoitella jotain tiettyä painoa, sillä se ei kerro koko totuutta ihmisen terveydestä ikinä. Erään lääkärin mielestä oli keväällä kiva tuijotella painoindeksitaulukkoa ja hänen innoittamana olen sitä itsekin tuijotellut jonkin verran. Painoindeksini on tällä hetkellä 31,82, mikä tarkoittaa merkittävää lihavuutta. Vielä pitäisi pudottaa painoa vajaa 5 kiloa, jotta pääsisin asteikossa lievän lihavuuden puolelle.

En ajattele olevani laihdutuskuurilla, joten painonpudotus on hyvin hidasta touhua ja tavoitteeni tälle vuodelle on painaa vuoden loppuun mennessä 80 kiloa tai jopa vähän alle. En usko, että tavoitan 78 kilon painoa tänä vuonna, vaikka eihän sitä tiedä miten tässä käy, kun en ole nyt taas oikein pystynyt syömään suklaata kunnolla allergian takia. Harmillista!

Laihempi olemus on aika kiva kannettava. Naisten matsia yläkentällä lauantaina kuvatessa oli niin kiva istua maassa, kun oma maha ei ottanut vastaan koko ajan. Läskin alta ilmeisesti löytyy nykyään jokunen vatsalihaksen alkukin, kun pystyn kannattelemaan itseäni ryhdikkäämmin istuessani ja sekin tuntuu tosi hyvältä.

Laihtumisen ohella on mukava rakennella lihaksia, joten senkään takia projektini ei ole mikään nopea. Salilla en käy, mutta joogalla haluan kehittää voimaa.

Voin tehdä seuraavan katsauksen sitten, kun olen saavuttanut seuraavan välitavoitteeni eli sen 80 kiloa. Toivottavasti siis viimeistään joulukuussa tai jo ennen sitä!

Hyviä uutisia kaikille teille, jotka olette koko kesän odottaneet minun rantautumistani naisten jalkapalloa kuvaamaan! Nyt tein sen! Tepsimuijien kauden viimeinen kotipeli pelattiin eilen Urheilupuiston yläkentällä ja mikäs sen parempi hetki mennä kuvaamaan naisten jalkapalloa. Ettei vaan vahingossa olisi niin hauskaa, että haluaisi tehdä sitä enemmänkin.

Jos yhtään osaisin hävetä, saattaisi minua hieman nolostuttaa, kun enhän minä itse sitä keksinyt, että voisin mennä kuvaamaan. Eräs jalkapalloilija lähestyi minua viestillä ja kysyi olenko tulossa kuvaamaan, jolloin en tietenkään voinut sanoa, etten tule. Ei meillä ollut mitään sellaisia suunnitelmia, jotka olisi ollut pakko toteuttaa juuri eilen, joten niinpä sitten pakkasin kuvauskamat reppuun ja sutasin räpsyttimiin mustaa väriä. Noloilun sijasta olin tosi iloinen, kun minua kaivattiin kentän laidalle ja siitä myös, kun tiedän näistä kuvista olevan iloa pelaajille itselleen. Kiitos, kun sain tulla ja anteeksi, kun en ole käynyt.

Kadoksissa ollut kuvausmotivaationi on todennäköisesti lymyillyt koko tämän vuoden yläkentällä. Kuvaamaan lähteminen oli tosi kivaa, lähestyin yläkenttää hengästyneenä (pirun allergia!!) ja onnellisena, kentän laidalla hymyilytti ja kaikki oli mahtavaa! Ei sääntöjä eikä vieressä riehuvia pallopoikia. Pystyi keskittymään just siihen mitä oli tekemässä, siihen tärkeimpään, eli pelkkään kuvaamiseen. Lisäksi naisten jalkapallo on niin nopeatempoista, ettei siinä ehdi miettiä täyttyykö meret muovista, minkä kotzonen ottaisin illalla ja moneltakohan Gaala tänään tulee.

Naisjalkapalloilijoilla on myös mun unelmakropat kaikilla ja he ovat kaikki tosi nättejä, joten ehkä mun pitäisi kuvata naisia enemmän ja kuvitella, että lopulta musta tulee itsestä yksi samanlainen. Hyvä suunnitelma?

Mokkapalat ovat myös yksi tosi hyvä syy lähteä naisten matsiin. Mikä sen mukavempaa kuin tauolla hakea kahvia pahvimukiin ja napata mukaan samalla joku leivonnainen? Minusta jalkapallopelejä kannattaisi mainostaa mokkapaloilla sen itse lajin lisäksi.

Ja loppuun vielä perinteinen tepsiläisten maalihali. Voiko ihminen enempää toivoa kuvatulta jalkapallopeliltä? Todennäköisesti ei. Olosuhteet ainakin olivat ihan parhaat, sillä tämän matsin kuvasin maassa istuen. Se paras kuvakulma jalkapalloon. Kuvista tulee heti paljon parempia. Vai mitä mieltä olette?

Yksi asia vielä ennen kuin menen väkisinhalaamaan synttärisankaria sängyn puolelle: tepsimuijat te ootte ihania! ❤️ Ensi vuonna komennatte minut heti ekaan matsiin, jos en itse tajua tulla! ?