Kun aloin kuvata jalkapalloa, en tiennyt jalkapallosta tuon taivaallista. Menin vain kentän laidalle, aloin kuvata, jäin koukkuun ja vähitellen aloin ymmärtää, mitä kentällä tapahtuu. Useinkaan en näe mitä siellä tapahtuu, koska kuvaaminen on eri asia kuin jalkapallon katsominen.

Turkuun muuttaessani jalkapallossa tärkeää oli muukin kuin pelkkä jalkapallo. Kaipasin kannattajilta tukea joukkueelleen, enemmän yleisöä katsomoon, lämmintä yhteisöä, jalkapalloon rakastuneita pelaajia ja koutsia, joka osaa tartuttaa kaikkiin ympärillään rakkauden lajiin, jos sitä ei vielä ollut. Se on se juttu, jota kotimaista potkupalloa hyljeksivät suomalaiset eivät koskaan tule löytämään. Se on rakkaus omaa seuraa kohtaan. Ne kaikki tunteet, jotka pelaajat välittävät meille kentältä ja jotka me myötäelämme kentän ulkopuolella.

Jalkapallossa on siis kyse itse jalkapallon lisäksi tunteista. Siksi minäkin kuvaan. Haluan taltioida tunteita kentältä ja sen ulkopuolelta. Mitä enemmän saan kiinni tunteista ja tunnelmista, sitä syvemmin tietysti itsekin elän pelaajien ja pelin mukana. TPS on tarjonnut minulle kaikkea sitä, mitä jalkapallon kuuluu olla. Ihana yhteisö, vielä upeampi yleisö (olitte mahtavia eilen), kannattajat (joita ei tarvitse hävetä), pelaajat (joita on aina ilo kuvata) ja koutsi, jota tykkään kuunnella, kun hän puhuu jalkapallosta (ja muutenkin).

TPS on myös ainoa seura, jonka mukana olen ollut näkemässä niin nousun kuin putoamisenkin. Kuvaaminen on kivaa voitosta voittoon, mutta jalkapallo ei ole aina sitä. Välillä menee paremmin ja välillä vähän huonommin. TPS on taistellut jo monta vuotta. Ensin noususta takaisin Veikkausliigaan ja koko tämän kauden tippumista vastaan. Säilyminen ei ollut paljosta kiinni ja tietysti toivoin, että TPS olisi pysynyt Veikkausliigassa. TPS kuuluu sinne, ei divareihin.

KPV oli voitettavissa, mutta niin ei nyt käynyt. Kuuntelin ekaa karsintamatsia radiosta enkä ollut uskoa todeksi sitä, että siellä tosiaan kairattiin rautakangilla reikiä nurmikkoon, jotta vesi katoaisi kentältä johonkin. Uskomatonta, että matsi pelattiin tuollaisissa olosuhteissa. Eikö suomalaisessa jalkapallossa olisi jo aika laittaa kentät ja katsomot kuntoon, jos kerran havitellaan paikkaa ylimmällä sarjatasolla? Niinhän ihmistenkin kuuluu töissä pukeutua sen mukaan mihin he haluavat urallaan nousta eikä niin, että pukeudutaan huppareihin ja odotetaan ylennystä. Elämässä kuuluu toimia sen mukaan, mitä tavoittelee eikä herätä tilanteeseen sitten, kun se on jo päällä. Mrr.

Noh, jotain kuvia eilisestä matsista tähän väliin.

Tepsin maali ekalla puoliajalla pisti hymyilyttämään, mutta samaan aikaan jännitti vielä enemmän. Pelotti ihan superpaljon pystyykö TPS pitämään tämän näin tai jopa tekemään vielä yhden maalin enemmän. Sitten KPV tasoitti ja pettymys oli suuri.

Kiitos kaudesta 2018. Niinpä, kiitos. Vaikka mun kuvauskausi 2018 on ollut hieman nihkeä erinäisten asioiden takia, ainakin nämä kaksi viimeistä kotipeliä sain kuvata ilman mitään säätämistä. Piilarit tuntuivat hyviltä silmissä, meikit eivät valuneet, ei ollut mitään allergiapaskaa tai muutakaan häiritsevää. Maalihalit jäivät vähäisiksi, mutta niitäkin sentään muutama nähtiin kauden aikana.

Vaikea taas jotenkin ymmärtää, että tämä oli tässä. Nyt pari kuukautta kuvauslepoa ja sitten taas sama ralli päälle.

Tepsijätkät: ?

⚽⚽⚽

Hyvää lauantaipäivää! Tänään on taas jännät paikat Suomen Turussa ja miksei Kokkolassakin, kun Veritaksella ratkeaa saako TPS pitää liigapaikkansa vai nouseeko KPV Veikkausliigaan. Kolmas vuosi putkeen, kun olen kuvaamassa liigakarsintaa, oivoi.

On tässä muutakin ollut mielen päällä kuin jalkapallo. Keskiviikkona tuli verta nenästä kaksi kertaa. Olen ollut ihan järkyttynyt moisesta ja sitten kaikki, kenen kanssa olen asiasta puhunut, ovat todenneet veren valumisen nenästä olevan ihan normaalia syksyllä ja talvella. What? Ei minun elämässäni! Tätä ennen viimeksi tullut verta nenästä 2000-luvun alussa.

Tiistaina tehtiin kotona 30 min vatsistreeni ja mulla on lihakset jumissa vieläkin vähän.. Keskiviikkona ei tuntunut missään, mutta torstaina en pystynyt edes kumartumaan kunnolla. Vielä eilenkin sama meininki, yskiminen on ollut ihan tuskaa. Totesinpa vain, että ehkä tässä pitäisi joka viikko tehdä edes joku lihaskuntotreeni. Joogata ei olla ehditty kohta pariin viikkoon ja sitäkin on jo kauhea ikävä!

Laihis porskuttaa edelleen hyvin. Tuntuu, että syön aika vähän, mutta ilmeisesti kuitenkin ihan tarpeeksi, kun en ole mitenkään liian väsynyt tai mitään. Tosi vähän on tullut syötyä mitään herkkuja, ehkä pari palaa suklaaata koko viikon aikana. Eilen tosin käytiin iltakahvilla Myllyssä, sillä oli pakko saada mochaccino.

Tavallaan on vähän haikea olo jo valmiiksi, kun tänään loppuu futiskuvauskausi 2018. Ei enää pelipäivän meikkejä ja lettejä, ei mitään. On vain odotus seuraavasta kaudesta.

Tänään pääsen kokeilemaan uutta meikkivoidetta (mainoslinkki), jonka sain testiin. Multa on puuttunut kunnon meikkivoide jo hetken, joten tämä tuli hyvään saumaan. Pääsen nyt vielä testaamaan sitä ääriolosuhteissa, koska kuvaushommat vaativat aina meikiltä vähän enemmän. Sitä paitsi tänään meikin täytyy tosissaan pysyä, koska sain eilen jo vähän sen suuntaista viestiä, että kaupungille pitäisi joskus pelin jälkeen.

Noh, katsotaan, mitä tämä päivä tuo tullessaan.

⚽⚽⚽