Hae
Mari Hietala

5 x parasta marraskuussa

Olen kokenut tänä vuonna kaikkea uutta ja ihmeellistä, mutta viimeisin kaikista on ollut joulua edeltävä ihme: en pidä marraskuuta kovin ankeana kuukautena. En ole ollut mitenkään liian väsynyt enkä ole kärsinyt pimeydestä mitenkään erityisesti ja niinpä olen keskittynyt nauttimaan jokaisesta päivästä, kuten kaikkina muinakin aikoina.
Erityisen hyvän arjesta ja elämästä tekevät juuri nyt nämä:
✖️Joululeffat ? Onko kukaan muu jo katsellut joululeffoja Netflixistä? Me ollaan! Tai minä olen, en tiedä tuosta toisesta kuinka tarkasti hän on seurannut prinssien lumoamista. Huikeinta ehkä se, että Jouluprinssiin tulee jatko-osa marraskuun viimeisenä päivänä!!
✖️Blogin joulukalenteri. Olen blogannut hävyttömän pitkään, mutta en koskaan aiemmin ole toteuttanut blogissani joulukalenteria. Nyt ajattelin, vaikka sen ideasta taidan olla lähinnä minä itse eniten innoissani. En vielä kuitenkaan paljasta ihan kaikkea, mutta itseni viihdyttämisen lisäksi olen ideoinut teitä varten muutaman jalkapalloaiheisen arvonnan! Futiskansa, pysyykähän kuulolla siis!
✖️Black Friday. Hieman kyllä ärsyttää, kun yritykset ovat venyttäneet Black Fridayn koko viikoksi, mutta onhan se ihan kiva, kun kaupoissa on alennuksia. Toivon kuitenkin, että perjantain tarjoukset ovat oikeasti hyviä eikä ”Black Week” vaikuta niihin.
✖️Uudet New Balancet! Tilasin mustat tennarit itselleni, kun olen jo liian pitkään tallustellut vanhoilla, joista on jo melkein pohjakin irti. Olisin halunnut pinkit, mutta järkisyistä piti hommata mustat. En siis vielä ole saanut niitä vaan tilasin ne juuri maanantaina.
✖️Ziajan kasvovoide (mainoslinkki). Sain I love me -messuilta sitruunahapottomia tuotteita testiin ja olen nyt todennut Ziajan physiodermkasvovoiteen olevan loistoaine! Olen pian käyttänyt sen kokonaan ja tarvitsen lisää. Onneksi Hehku myy sitä ja nyt vielä saa -25 % alennusta, koska Black Friday. Pakko hankkia. (Olen saanut joitakin kommentteja ihoni hehkusta ja tämä saattaa olla sen salaisuus.)
takki Vila – neule Vero Moda – farkut Cubus – kengät New Balance
Onko marraskuu kellistänyt sut vai sää marraskuun?

Parasta pukeutumisessa just nyt: merinovilla

Lokakuun loppupuolella kävin kuvaamassa yhden Tepsin matsin jäätävissä olosuhteissa. Olin onneksi sullonut kuvausreppuuni miehen merinovillaisen aluspaidan, joten tauolla pelaajakäytävän vessassa vaihdoin hieman vaatetusta siinä toivossa, että tarkenisin vielä toisen puoliajan jäätymättä ihan pystyyn. Kuinkas ollakaan, merinovillapaita lämmitti ihanasti eikä mulla ollut mitään ongelmia keskittyä kuvaamaan matsia.

Ihastuin paitaan niin paljon, että pidin sitä koko loppuillankin päälläni ja nyysin seuraavaan futismatsiin ihan suosiolla heti lähtiessä käyttööni saman lämpövaatteen. Siitä se ajatus sitten lähti ja aloin miettiä, että omaan vaatekaappiin on saatava myös merinovillaa. Googletin yhden viikonlopun luonnonkuituisia vaatteita, mutta en tilannut mitään. Seuraavalla viikolla ihan sattumalta eksyin Cubuksen sivuille ja löysin heiltä merinovillaisia neuleita kaikenlaisissa väreissä. Oli pakko lähteä ihan livenä ihmettelemään Cubukseen niitä ja myös ostaa yksi omaan vaatekaappiin, ettei tarvitse miehen paitoja käyttää.

Merinovillaneule on ihana. Se päällä ei tarvitse jäätyä, mutta se ei silti hiosta myöskään. Merinovilla hengittää ja sen huoltoon riittää usein vain tuuletus.
neule ja farkut Cubus – kengät Clarks
Merinovilla on ehkä parasta, mihin olen hetkeen rahani laittanut. Ostin sitä vähän lisää juuri viikonloppuna Scandinavian Outdoorin ystävämyynnistä, kun satuin juuri hyvään aikaan yhden laarin viereen, jossa hinnoittelijan kädestä vietiin suoraan kaikki Inari-paketit. Nappasin siitä itselleni ja äitilleni merinovillakerrastot. Nyt saa talvi tulla, me ollaan valmiita!
Ensikerralla kun ostat vaatteita, kiinnitä huomiota materiaaliin! Se tekee todella paljon!