Puolivälissä tätä vuotta olin aika väsynyt kaiken muutoksen ja muuttamisen keskellä. Aikaa ei ollut mihinkään muuhun kuin töissä käymiseen ja muuttamiseen. Se oli stressaavaa. Ei jäänyt energiaa miettiä omaa uraa, itsensä kehittämistä ja hyvä, kun edes lenkille ehti. Lohduttauduin sillä, ettei muutto kestä ikuisesti ja että jossain kohtaa arki palautuu normaaliksi. Että on aikaa röhnöttää sohvalla, lukea kirjoja ja internettiä.

Viime viikolla koitti se päivä, kun sain mahdutettua kaiken sen yhteen iltaan, mikä tuntuu unelma-arjelta: treeni, ruoka ja itseni kehittäminen. Istuin sohvalla kuunnellen Tiia Konttisen (mainoslinkki) Bloggaajasta ammattilaiseksi -kurssin ensimmäistä osaa, kun tajusin, että tää on niin parasta just nyt. Kroppa väsyneenä tehokkaasta vatsalihastreenistä ja silti vielä aikaa katsoa yksi Tiian video sekä suunnitella blogijuttuja.

Olen aina ollut sellainen arkirakastaja, mutta nyt vielä enemmän tykkään tästä kaikesta. Ennen oli aina muka jotenkin kiire, mutta nyt ei. Se johtuu osaksi siitä, etten ole täyttänyt kalenteriani kahvitreffeillä (joidenkin kanssa kyllä pitäisi siellä kahvilla joskus myös käydä) enkä suunnitellut jokaista päivää täyteen jotain vaan töiden jälkeen menen kotiin, syön, urheilen ja sitten teen jotain, mitä milloinkin haluan. Joskus se on tv:n katselua, joskus lukemista ja usein bloggaamista.

Siitä, että on aikaa kehittää itseään ja pohtia mitä haluaisin tehdä isona, tulee tosi rentoutunut olo. Suoraan sanottuna tämä kaikki tarkoittaa sitä, että minulla on aikaa itselleni. Minusta tuntuu, että kun mulla on aikaa itselleni, mulla on aikaa myös muille jotenkin enemmän. Hassu oravanpyörä, mutta niin se taitaa vain mennä. Jos ketään ei voi rakastaa ennen kuin osaa rakastaa itseään, väitän, ettei ihmisellä voi olla aikaa kellekään toiselle ennen kuin hänellä on aikaa itselleen.

Mun piti puoli tuntia sitten alkaa kirjoittaa tätä postausta, mutta sen sijaan selasinkin H&M:n neuletarjontaa aika monennen kerran läpi. Ihan kuin sinne olisi yhtäkkiä ilmestynyt jotain, mitä en olisi jo nähnyt. Haluaisin kovasti ostaa jonkun laadukkaan villaneuleen, mutta vaikea löytää just oikeanlaista. Ilmeisesti olen tullut ikään, jossa haluamansa vaatteet täytyy keksiä vuotta tai paria ennen kuin sellaisen voi sattumalta jostain löytää, sillä nettikaupoista niitä ei ainakaan tunnu ikinä silloin löytävän, kun haluaisi.

Mietin yhtenä päivänä, että olen tänä vuonna vähentänyt vaatteiden shoppailua todella paljon. Enemmän on rahaa tainnut palaa kosmetiikkaan. Ajattelinkin rahapäiväkirja-postauksen innoittamana, että ehkä ensi vuonna voisi alkaa pitää kirjaa tarkemmin kaikesta shoppailusta. Ehkä. Teitä ei varmaan yhtään haittaisi, vaikka blogissa puhuttaisiin rahasta vähän useamminkin.

Nyt ei postauksen aiheensa silti ole raha, eikä edes shoppailu vaan muistellaan vähän mennyttä lokakuuta. En yleensä pidä lokakuusta kuukautena, koska se tarkoittaa pimeneviä iltoja ja märkää syksyä, mutta tänä vuonna en oikein edes huomannut, että meneillään oli vuoden yksi ankeimmista ajoista. Ilmeisesti jopa lokakuut tuntuvat ihan hyviltä, kun saa viettää aikaa ihanassa seurassa eikä koskaan vaivaa tekemisen puute.

Lokakuussa kuvasin jalkapalloa niin Veritaksella kuin yläkentälläkin ja pääsääntöisesti hauskaa oli! Mitä nyt lokakuun lopulla jäätävän kylmä, mutta siitäkin selvittiin. Miehen merinovillapaita (mainoslinkki) oli pelastus ja juuri se on nyt vähän innoittanut tässä neulehommassa, josta postauksen alussa höpäjin. Alempi kuva yläkentältä, jossa naisten futiksen lisäksi parasta on tietysti mokkapalat. Ai että!

I love me -messuilla tuli myös pyörähdettyä tyttöjen kanssa. Oli kivaa! Nähtävää oli tosi paljon. Ylempi kuva messuaamulta, kun söin vielä aamupalaa.

Jalkapallosta vielä: tällä kaudella yksi parhaista jutuista on ollut se, kun olen kotona saanut katsoa Tepsin vieraspelit miehen kanssa, joka ymmärtää lajista enemmän kuin minä. On niin ihanaa jakaa samat intohimon kohteet toisen kanssa. Ensimmäistä kertaa ylipäätään saan jakaa futisjutut jonkun toisen kanssa. Matsien jälkeen tekee hyvää puhua pelistä eikä vain möllöttää yksin.

Yhtenä lauantaina kävimme Paraisilla ostamassa eräät tietyt heijastimet ja samalla mukaan tarttui tuollainen kissimiautiskirätti. Se on niin hieno, ettei sitä ole raaskinut edes käyttää.

Käytiin Susannan kanssa Biodellyssä Sunnuntaimedian tapahtumassa. Oli ihana nähdä Reettaa pitkästä aikaa ja muutenkin ilta oli tosi onnistunut.

Hän taas on bloggaaja itse, jonka jalka vipattaa aina, kun on ulkona. Hän tykkää lenkkeilystä ja ulkoilusta ihan muuten vaan, ilman mitään tavoitteita. Hän on laihtunut lokakuun alusta 2,5 kiloa eli juuri sellaisen sopivan määrän yhdelle kuukaudelle.

Loppukuusta alkoi Tiia Konttisen (mainoslinkki) Bloggaajasta ammattilaiseksi -verkkokurssi, jota olen nyt ahminut muistiinpanojen kera. Bloggaamista on tosi kiva opiskella. Aina on parantamisen varaa. Jotenkin vaikea ymmärtää, ettei mun blogia voi joku Irmeli Iisalmesta itsekseen keksiä vaan mun pitäisi varmaan hieman enemmän yrittää tuputtaa tätä Irmelille Iisalmesta, jos haluaisin hänen lukevan mun jorinoita. Toisaalta ei ole niin justihin löytääkö Irmeli koskaan mun blogia, kunhan vain tiedän siellä ruudun toisella puolella olevan jotain elämää. ♥