Kuten ehkä huomasitte, viimeisin futiskuvauskauteni ei ehkä sujunut ihan täysillä omalta osaltani. Oli allergiaa, oli muuten vaan ihmeellisiä yliherkkyyksiä, oli niskajumia, oli kuuma ja ties mitä muuta kuvaamista häiritsevää eikä sitten ihan priimaakaan pakannu tulemaan, vaikka kuinka olisi halunnut. Motivaatiokaan ei oikein ole ollut korkealla täyskennolla kuvatessa, mikä kieltämättä aiheuttaa ristiriitaisia tunteita itsessäni. Mietin olenko jotenkin sekopää, kun en koe täyskennoa parhaaksi mahdolliseksi futiskuvausvälineeksi, mutta toisaalta ihan sama mikä olen, täyskenno ei vain tunnu niin hyvältä kuin edesmennyt 70D. Uutta runkoa en ole kuitenkaan saanut hankittua enkä saa vielä hetkeen, mutta jonain kauniina päivänä sekin vielä tulee tapahtumaan.

Kun surkean futiskauden jälkeen sain Veikkaukselta kutsun Urheilugaalaan heidän vieraakseen, olin ihmeissäni ja kiitollinen. Heräsin satavuotisesta unesta ja etsin itsestäni sen intohimon, mikä minua futiskenttien välittömään läheisyyteen ajaa. Sovin itseni kanssa, etten enää voi maastoutua tyhmän täyskennon taakse vaan minä teen tätä hommaa sillä kalustolla, mikä minulla on ja piste. Futiskuvaus on parasta.

Kutsu Urheilugaalaan aiheutti myös kaikenlaista muuta hysteriaa. Ensin metsästin itselleni mekkoa netistä kaiket illat. Tilasin yhden liian pitkän ja siitä viisastuneena seuraavaksi just sopivan. En oikein tiennyt millä menen gaalaan ja kenkiäkin aloin miettiä vasta paria viikkoa ennen kekkereitä. Tilasin yhdet Ruotsista, mutta koko 35 oli liian iso. Harmitti, sillä kengät olivat ihan ylikauniit. Ei auttanut kuin käydä kaivamassa kellarista omia kenkävarastoja ja löysin sieltä mun maailman vanhimmat H&M:n korkkarit. Päätin mennä niillä.

Lopulta sitten koitti se torstaiaamu, kun piti lähteä Helsinkiin. Pakkasin romppeet reppuun ja astelin erään sedän kyytiin (kiitos kyydityksestä, seurasta ja avusta!!). Aikataulumme piti täydellisesti ja lopulta sitten huomasin pölähtäneeni punaiselle matolle. Hui!

Olin niin hämmennyksissä koko punaisesta matosta, etten tajunnut ottaa edes instastooria siitä, kun köpöttelimme valokuvaajien ohi kohti loungea. Vastaan tuli tosi upeita pukuja ja kampauksia. Tunnelma oli iloinen ja hyväntuulinen.

Ruoka maistui ja tuo mustikkavadelmamaitosuklaajälkkäri oli niin hyvää, että näen siitä unia varmaan loppuvuoden.

Ilta oli erittäin ihana ja hieno. Voisin lähteä punaiselle matolle vaikka joka vuosi! Paremmat korkkarit se vain vaatisi, ne H&M:n vanhat eivät mitkään edustuskengät kyllä olleet.

Kiitos Veikkaus ihan ylipaljon kutsusta ja kiitos kaikille, joiden kyydissä pääsin Helsinkiin ja pois. Kiitos myös pöytäseurueelle, olitte huippuja! Nähdään futiskentillä!

Annoin kampaajani tehdä kaksi vuotta sitten sen, mistä hän taisi tykätä tosi paljon: annoin hänen leikata mun pitkääkin pidemmät hiukset ihan lyhyiksi. Äitini kauhistui, mutta muut tykkäsivät ja niin tykkäsin kyllä minäkin. Lyhyet hiukset olivat uskomattoman kevyet. Ihanat kesällä.

Tein lyhentämispäätöksen ihan vain päänahkani takia, sillä se voi huonosti. Halusin antaa sille ilmaa, vaikka loppujen lopuksi päänahkani ongelma taisi olla raudan sekä d-vitamiinin puutos. Silti leikkaaminen teki hyvää, se puhdisti.

Kaksi vuotta olen kasvattanut hiuksiani takaisin pitkiksi ja nyt nämä alkavat jo vähän tuntuakin pidemmiltä. Päänahkalleni sopivaa shampoota olen etsinyt pitkään, kauemmin kuin kaksi vuotta. Menneenä syksynä sain testiin uusia luonnollisia aineita sisältävät shampoon ja hoitoaineen. Vähän epäilytti alkuun kuinka mahtavat hiuksilleni sopia ja tuleeko puhdasta jälkeä, mutta kyllä, hyvin toimivat! Olen tykännyt tosi paljon ja niin on myös päänahkani.

Attituden Super Leaves kosteuttava shampoo (mainoslinkki) sekä hoitoaine (mainoslinkki) ovat syksystä asti kuuluneet hiustenpesurutiiniini enkä taida hetkeen olla vaihtamassa. Nämä saavat jopa minun karheat ja luonnonkiharatyyppiset hiukseni tuntumaan kosteutetuilta. En muista kokeneeni vastaavaa useinkaan.