Hae
Mari Hietala

Mun talvilenkkeilyvarusteet

* postaus sisältää mainoslinkkejä
En ole elämässäni ikinä ulkoillut niin paljon kuin nyt. Enkä varsinkaan talvella. Teininä kävin satunnaisesti hiihtämässä ja sitäkin säännöllisemmin lautailemassa, mutta en minä mitään lenkkeilyä koskaan talvella ainakaan harrastanut. Nyt en ole mitään muuta tehnytkään, vain lenkkeillyt.
Talvella ulos joutuu pukea pari kerrosta enemmän kuin kesällä, mutta siihenkin tottuu. Osaa valita kaapista suurin piirtein oikean takin ja kerrostaa alle paitoja sopivan määrän. Eniten kyllästyttää päivästä toiseen samat housut, mutta mihin sitä toisaalta monia eri talvijuoksuhousuja tarvisi?
Talvijuoksuhousut ovat mahtava keksintö. Suosittelen hankkimaan sellaiset, mikäli ei jo omista. Omani olen hankkinut aikoinaan Ginasta ja ne ovatkin olleet ihan parhaat! Ginasta ei ole hetkeen urheiluvaatteita saanutkaan paitsi nyt taas. Heillä on nyt myynnissä tällaisia aim’n-urheiluvaatemerkin kanssa yhteistyössä tehtyjä treenivaatteita ja kieltämättä ovat kiinnostavan oloisia. Minun vaatekaapistani ei treenivaatteita kuitenkaan puutu vaan ennemmin kaipaisin jotain talvijuoksuun soveltuvaa takkia, mutta siitäkään en ole aivan varma, sillä omistan hiihtotakin ja pari muuta ulkoilutakkia.

Tällä hetkellä talvilenkkeilen näillä: joku random pipo eteisestä päähän, kaulaan joku suoja, takkina jompi kumpi omistamistani Torstain takeista tai hiihtotakki, Ginan talvijuoksuhousut ja Salomonin piikkikengät (nämä). Alla aina joku juoksupaita tai pelkkä merinovillapaita sekä housujen alla merinovillakalsarit.
Jos sinua jäi mietityttämään talvijuoksuhousut, Stadiumissa on nyt myynnissä alennuksella nämä Craftin housut ja vähän kalliimmalla nämä 2XU-merkin pöksyt. Ehkä itsekin joudun hankkia jotkut sitten joskus, kun ensin kulutan Ginat puhki. Minkä merkkisillä talvijuoksuhousuilla sinä painelet eteenpäin?

Rahapäiväkirja viikko 2

Kuten lauantain postauksessa mainitsin, ovat ajatukseni viikon ajan pyörineet aika vahvasti rahan ympärillä. On mukava tehdä laskelmia siitä kuinka paljon jäisi rahaa säästöön, jos joka kuukausi laittaisin rahaa tietyn summan sivuun ja leikitellä ajatuksella, että oikeasti olisi useampia tuhansia jemmassa. Villasukan varressa.
Olen aina ollut turhan hyvä tuhlaamaan. Miten sitä joka kuukausi keksiikin kaikkea, mitä muka tarvitsee? Aina tulee joku asia, joka on pakko saada. Välillä on tietysti myös ihan mukavia juttuja, joita täytyy hankkia, kuten iltapuku tämän viikon Urheilugaalaa varten eikä uudesta laukustakaan olisi haittaa ollut, mutta sitä en ehtinyt etsimään mistään.
Ajattelin alkaa vihdoin taas syytää rahaa johonkin rahastoihin, mutta sitä ennen aloin jo oman elämäni pankkiiriksi. On olemassa eräs sivusto (mainoslinkki), josta voi lainata rahaa kuin myös olla sijoittaja. Voin sijoittaa rahaa, jota muut ihmiset lainaavat. Suuria korkotuottoja odotellessa vuoden toisen viikon rahapäiväkirja:
Maanantai
Töissä kahvi ja pulla 3,20 e
Apteekki 20,86 e
Supermarket 8,86 e
Tiistai
Lounas 7 e
Töissä kahvi 1,20 e
Kampaaja 55 e
Keskiviikko
Lounas 7 e
Supermarket 3,65 e
Torstai
Lounas 5 e
Töissä kahvi 1,20 e
2 x paketin lähettäminen 15,80 e
Perjantai 
Lounas 7 e
Töissä kahvi 1,20 e
Kakku ja kahvi 7,50 e
Prisma 26,16 e
Lauantai
Munkkikahvit 5,50 e
Sunnuntai
Mustikkapiirakka ja kahvi 7,40 e
Stockmann 23,08 e
Sokos 3,95 e

Ruokakauppaan meni yhteensä 38,67 euroa, kun taas töissä syömiseen ja kahvitteluun 32,80 euroa. Ulkona kahvitteluun kulutin 20,40 euroa, hyihyi! Muuhun ns. ylimääräiseen meni 118,69 euroa. Yhteensä tuhlasin 210,56 e.

Viikko olisi muuten ollut ihan maltillinen, mutta tuo kampaajalla käyminen teki oman lovensa budjettiin. Säästämistä ajatellen pitäisi nyt taas aktivoitua omien eväiden kanssa töissä, kun olen lipsunut enemmän ruokalan puolelle. Muutenkin olisi parempi syödä kevyemmin, jotta pääsen painonpudotustavoitteen kanssa myös eteenpäin.
Mietitkö sä usein miten vielä voisit säästää vähän enemmän?