Ystävyys on rakkautta
Noin vuosi sitten sanoin ääneen haluavani miesbestiksen, jonka kanssa voisin katsoa jalkapalloa. Siitä meni pari viikkoa, kun löysin itseni laivalta sanomasta mieshenkilölle haluavani hänestä mun bestiksen, jonka kanssa voisin katsoa jalkapalloa. Ja niin hänestä sitten tuli sellainen.
Noh, ei se ihan niin yksinkertaista alkuun ollut, mutta lähes. Minä katsoin hänen kanssaan jalkapalloa ja myöhemmin siirryimme katsomaan sitä samaan osoitteeseen. Minä menin kuvaamaan jalkapalloa ja hän tuli katsomon puolelle seuraamaan sitä. Tai aika hyvin hän oli aina kartalla siitä, etten minä seurannut pelejä yhtään, joten mahtoiko hän itsekään niitä pahemmin seurata. Höhö!
On ihanaa, kun on ystävä, jonka kanssa voi jakaa samat kiinnostuksen kohteet. Voi katsoa futista, kuvata sitä, valokuvata luontoa, urheilla, käyttää kasvonaamioita ja shoppailla. Voi keskustella ihan mistä vaan ja kuinka antaumuksella milloinkin kiinnostaa. Voi luottaa siihen, että hän halaa, kun sitä eniten tarvitsee ja pitää huolta silloin, kun ei itse pysty. ❤️
On myös ystäviä, joita ei ehdi näkemään livenä niin usein kuin ystävät ansaitsisivat tulla nähdyksi, mutta se ei silti haittaa. He pysyvät ystävinä silti. Heihin voi luottaa kaikkina hetkinä eivätkä he auo päätään turhista.
Ystävät ovat niitä, joiden kanssa voi olla oma itsensä täysin. Niitä, joille voi kertoa mitä vaan mistä vaan, eikä tarvitse miettiä voiko kertoa. Ystävät kannustavat kaikkina hetkinä.
Kiitos, kun olette elämässäni ihanat ystäväni, tiedätte kyllä ketä olette ❤️ Tuotte lämpöä ympärillenne ❤️
PS. Kaupallisena tiedotteena kerrottakoon NordicFeelillä ja Joliella olevan tänään ystävänpäivätarjouksia. NordicFeel tarjoaa jopa -70 % alennusta ja Joliella puolestaan koko valikoima -20 % koodilla HONEY pois lukien tietyt merkit.
Näistä tykkään nyt X 5
* postaus sisältää mainoslinkkejä
Mulla on nyt pari päivää ollut ihan huippuhyvä fiilis, sellainen keväisen riehakas. Jos elämä on ihmisen parasta aikaa, niin on kyllä kevätkin! Ah, rakastan!
Kevään lisäksi tykkään näistä just nyt:
? Töiden jälkeen teehetki sohvalla ja yksi jakso Frendejä. Se on meidän tämän viikon juttu, kun sattuu menemään aikataulut yksiin kerrankin.
? Viherkasvit. Ihanan näköistä, kun tulee valoa sisälle ja viherkasvit saavat kylpeä auringossa. Ne vain jotenkin tekevät kodista niin viihtyisän. Nyysin just töistä aluepäällikön huoneesta alut sekä anopinkielestä että kultaköynnöksestä.
? Suklaa. Ihan jäätävä suklaanhimo ollut pari päivää, mrr. Eilen oli lenkin päätteeksi pakko mennä kauppaan hakemaan yksi levy Fazerin parasta maitosuklaata.
? Estée Lauderin DayWear -voide, joka kosteuttaa ja antaa hieman sävyä kasvoille. Sopii niin hyvin niihin päiviin, kun ei halua meikata montaa kerrosta ja piilottaa omaa ihoa kokonaan. Myydään esimerkiksi täällä hintaan 44,50 e. L’Orealin vanha harmaa kajal, jonka ostin joskus Lancômen korvikkeeksi. Harmaa kajal on ihan must sinisille silmille. Myydään netissä täällä hintaan 7,50 e. Lancômen harmaan kajalin takaisintuloa odotellessa. Kulmiin gloMineralsia, jonka kulmatuotteita en valitettavasti ole löytänyt netistä, mutta muuta samalta merkiltä kyllä löytyy.
? Tuo poika kenen kanssa asun. Niin ihana! Siitä tuli justiin maanantaina vuosi, kun me tavattiin ekaa kertaa.
Mitä lemppareita sulla on just nyt? Joko on kevätmieli?


0