Hae
Mari Hietala

Parisuhde Q&A

Joskus aikoja sitten sain instan kautta parisuhdekysymyksiä ja nyt vihdoin vastauksia:
1. Puhelimen välityksellä ”tapasitte” ekan kerran, mutta millainen oli teiän ensimmäinen oikea tapaaminen? Oliko rakkautta ensisilmäyksellä ja kumpi teki aloitteen, että tutustuitte toisiinne myös työn ulkopuolella?
Nähtiin tois puol jokke eräänä sunnuntaina. Menin förillä yli ja siellä tuo toinen odotteli kaiteeseen nojaten. Otettiin kuvia itsemurhasorsista ja käytiin pienellä kävelyllä. Mietin notta onpa siinä pitkä ukkeli.
Minä sen aloitteen taisin tehdä, kun pyydystin tyypin tankkipelistä, vaikka hän kyllä taisi niitä sunnuntaitreffejä ehdottaa. En tiedä oliko se ihan rakkautta ensisilmäyksellä, mutta jotain taisi tapahtua, kun tapaamisesta jäi niin hyvä mieli.

2. Mihin ihastuitte toisissanne?
Minä ihastuin siihen kuinka mukava oli jutella. Ihan mistä vaan ja kaikesta. Jotenkin tuntuu, että Joni on ensimmäinen ihminen maailmassa kenen kanssa puhuminen on niin luontevaa ja vaivatonta. Jonin vastaus tähän oli, että oli ihanaa viettää aikaa yhdessä.
3. Toisen parhaat puolet?
Joni on niin kiltti ja ihanan rauhallinen. Minussa parasta kuulemma on nauru ja söpöys.

4. Toisen huonoimmat puolet?
Tää oli vaikea, kun Joni on ainakin ihan täydellinen. Paitsi hän ei anna mun kiukutella tai ylipäätään murista ikinä. Mrr. Minä taas oon vähän sotkuinen, höhö!
5. Miten yhteiselo on sujunut? Miten jaatte esim. kotityöt ja taloudenhoidon?
Tähän on selkeä kaava ja se menee näin: Mari sotkee, Joni siivoaa.

6. Millaisia tulevaisuuden suunnitelmia teillä on vai elättekö enemmän päivä kerrallaan -tyyppisesti suhteessanne?
Ruvetaan somevaikuttajiksi ja lähdetään kiertämään maailmaa. No okei, voisi hankkia omakotitalon ja paljon eläimiä. Näitä odotellessa eletään vaan päivä kerrallaan.
7. Mistä riitelette vai riitelettekö ollenkaan?
Ei me oikein riidellä.

Tuliko vielä mieleen jotain, mitä haluaisit tietää?

Hyvinvoinnin aamupalaa ja alekoodi Jolielle

* postaus sisältää mainoslinkkejä
Huomenta! Minulla on taas vaihteeksi meneillään hidas aamu, mutta pääsin sentään jo koneelle asti. Tässä on syöty aamupalaa ja pohdittu smoothieita, kenkävalintoja ulos ja juteltu junakohtaamisista. Söin siis smoothieta keskiviikkona Helsingissä hyvinvoinnin aamupalalla ja nyt mietin pitäisikö tehdä kotonakin sellaisia välillä. Lopulta kuitenkin muistin miten hyvältä palottu banaani maistuu jogurtin kanssa ja toisaalta smoothiemuodossa kuidut pilkkoutuvat, joten jälleen kerran ei-smoothie voitti. Taidan siis jatkossakin syödä ruokani vain kiinteässä muodossa.

Hyvinvoinnin aamupalaa meille olivat järjestemässä ihanat Jutta ja Mikaela. En ollut heitäkään ehtinyt vielä koskaan näkemään livenä, kun vähän harvemmin on tullut käytyä Helsingissä missään tapahtumissa. Nyt kuitenkin päätin lähteä kerrankin ja päivä oli kyllä ihana! Peppiina Meronen piti meille luennon hyvinvoinnista ja olenkin nyt kotona hokenut rohkeus on lihas niin paljon, että kanssa-asujaa hieman jo hermostuttaa. Rohkeutta pitää siis harjoittaa, ei sitä muuten opi. Vähän niin kuin lihaksiakin. Päällimmäisenä mieleen jäi se, että omia unelmiaan kohti kannattaa pyrkiä, sillä muuten sitä vain toteuttaa elämää muiden tahdon mukaan eikä omansa. Sä oot tärkein. Tapahtuman jälkeen hengasin kylillä vielä Elinan kanssa ❤️ Aika pitkälti siis täydellinen päivä, vaikka Turkuun päin lähtiessä joutuikin odotella junaa pulujen piirittämänä hetken aikaa.

Tapahtumaan ilmoittautuessa en edes ajatellut, että saataisiin vanhat kunnon goodiebagit, mutta tietysti saatiin. Kassista paljastui ihanaa kosmetiikkaa Bybilta (täällä netissä), Patykalta (täällä) ja Alima Purelta (tämä huulipuna). Huulipunaa jo kerran testasinkin, mutta siitä ei ole nyt vielä kuvia missään.
Jos teillä on ollut ajatuksissa täydentää kosmetiikkavarastoja, kannattaa käyttää hyväkseen alennuskoodi JOLIEGOOD, kun shoppailee Jolien nettikaupassa. Koodilla saa 20 % alennuksen ja se on voimassa 24.3.2019 asti eikä se koske tuotemerkkejä May Lindstrom Skin, Kjaer Weis, Josh Rosebrook, Less is More, NUORI eikä Jolie boxeja, lahjakortteja tai span palveluita.
Nyt loput aamuteet huiviin, Salomonit jalkaan ja ulos! Hauskaa lauantaita!