Hae
Mari Hietala

Tänään Kaarinaan

Huomenta! Alkaa normaali rytmi vihdoin löytyä, kun tuli herättyä jo ajoissa ennen kahdeksaa. Tuntuu paljon paremmalta kuin mikään melkein kymmeneen nukkuminen. Tässähän ehtii nyt vaikka mitä, kun on herännyt aikaisin!
Jäätävät toukokuun alun kelit saatiin, mutta ei haittaa yhtään. Minun puolestani koivujen norkot voisi palentua ja vahingossa tippua kaikki. Muutenkaan ei oikeastaan haittaa kylmyys, koska muistan edelleen kuinka tukala viime vuosi oli. Ensin paahtavaa hellettä koivun kukinnan aikaan ja sitten heinäkuussa järjetön helle, jolloin ei pystynyt oikein tekemään yhtään mitään. Tuskin tämä jääkausi kauaa edes kestää, eihän mikään tila ole nykyään pysyvä.

Tänään menen kuvaamaan KaaPon kauden avausta Kaarinaan. En tiedä olisinko muuten ihan kauden avausta lyönyt kalenteriin, mutta Blomqvistin poika teki sopparin KaaPon kanssa tuossa joku aika sitten ja futiskuvauselämäni ei ole täydellistä ellen pääse pyydystämään kuvia Nikkestä.
Ihan kaikkia KaaPon matseja en tällä kaudella silti taida kuvata, koska mulla alkaa kuvauskalenteri olla täynnä jo muutenkin. Jos viime vuosina yhden joukkueen kuvaaminen on tuntunut täydeltä työltä, vielä enemmän on tietysti hommaa seurata kolmen joukkueen touhuja. Ei ole tarkoitus uhrata ihan kaikkea vapaa-aikaa tälle harrastukselle kuitenkaan, vaikka hienoahan se olisi, jos sitä aikaa elämässä olisi enemmän ja voisi tehdä kaiken mitä haluaa.
Sitä paitsi on paljon jalkapallon tasosta ja mokkapaloista kiinni, mitä haluan mennä kuvaamaan. En kestä tylsää puolustusjalkapalloa enkä sellaista kakkaa aio kuvata enää ikinä, ellei ole pakko. Mokkapaloilla saa kuitenkin paljon anteeksi. Mikään ei ole parempi paikka mennä kahville kuin jalkapallopeli.
Ja nyt Mari menee jääkaapille. Aamupalaa! Nähdäänkö tänään Kaarinassa?

Rauhallista vapun viettoa

Huomenta! Tänään täytyi turvautua herätyskelloon, koska lomalla ollessa meidän heräämisaika alkoi valua huolestuttavasti kohti kymmentä eikä se ollut ollenkaan hauskaa. On paljon hauskempaa herätä joskus 7-8, viimeistään kahdeksalta. Siten ehtii tehdä paljon enemmän ja mennä käymään jossain, jos on asioita hoidettavana. Esimerkiksi Turun keskustaan ei olisi mitään järkeä yrittää mennä lauantaisin puolilta päivin, mutta vielä yhdeksältä aamulla se on ihan siedettävää.
Noh, tänään ei ole lauantai emmekä me ole menossa Turun keskustaan, vaan ajattelimme lähteä valokuvaamaan sammakoita Savojärven kierrokselle. Siellä on kuulemma joku puro, jossa sammakot tykkäävät kutea ja minä olen vähän liian innoissani tästä asiasta. Siis sammakoista ja sammakonkudusta. Send help!?

Ei tosiaan tullut juhlittua vappua sen enempää. Raskaan työpäivän jälkeen menimme syömään Raision keskustaan ja kävelimme kotiin jäätelökaupan kautta. Aino vadelmasuklaa.. jos ette ole maistaneet, suosittelen erittäin lämpimästi!
Nyt täytyy mennä syömään aamupalaa, jotta päästään lähtemään meidän vappubrunssille sammakkomehtään. Päivän etenemistä voi seurailla tarkemmin instan puolella stoorista ?
PS. Teitä lukijoita on yhtäkkiä tupsahtanut ihan hillitön määrä sinne langoille! Ehkä joku esittelypostaus olisi paikallaan meikäläiseltä? ?