Omaan hyvinvointiin pystyy satsaamaan monin eri tavoin ja yksi sellainen on perinteisen urheilun lisäksi hieman ehkä parjattu välineurheilu. Sitä voi ajatella, että vanhoilla reikäsillä verkkareilla on ihan hyvä lenkkeillä ja mitä sitä uusia kenkiäkään ostamaan, kun 10 vuotta sitten ostetuissa lenkkareissa on pohja paikallaan.

Itse en enää pysty lähtemään lenkille kuin trikoot jalassa (no okei, kesällä shortsit) enkä metsään  enää ilman kunnon kenkiä. Ensinnäkin lenkkikengät ovat asia, joihin kannattaa muutenkin panostaa, sillä huonoilla ja kuluneilla kengillä rikkoo vain jalkansa sekä selkänsä. 

Juoksukengillä voi toki lähteä patikoimaan niin halutessaan, mutta kokeiltuani polkujuoksukenkiä en enää koskaan halua mennä metsään tavallisilla lenkkareilla. Totesin tämän kesälomalla sekä Ölökyn ylityksessä että Vimpelin Peikonpolulla (josta en muuten ole vielä postannut edes!). Kummastakaan reissusta ei olisi tullut mitään ilman polkujuoksukenkiä.

Sain testiin Salomonin Speedcross vitoset, jotka ovat malliltaan vastaavat (tarkoitan sitä mallia miten ne istuvat jalkaani, teknisesti nämä ovat hieman parannellut) kuin mun talvella ostamat Spikecrossit. Spikecrossit saattavat alkuun tuntua hieman kovilta jalassa ja mulla väsyi ne jalassa samat lihakset jalkapohjista kuin Salomonin hiihtomonoilla yleensä, joten odotin Speedcrosseilla vastaavaa, mutta sitä ei tullutkaan. Speedcrosseista on selkeästi tehty vähän pehmeämmät, mutta ei silti liian.

Ensimmäinen ajatus Speedcrossit jalassa oli: ”hitsi, mun varpailla on näissä ihanan paljon tilaa”, mikä varmaan tuli siitä, kun edellisenä päivänä olin kävellyt asfaltilla New Balanceilla. Jostain syystä Salomonin kengissä on varpaille paljon enemmän tilaa levittäytyä ja se tuntui kyllä erittäin hyvältä. Tälle asialle on varmaan olemassa jokin ammattitermi, mutta se ei vielä omaan sanastooni asti ole ehtinyt.

Testilenkkimme kiersi Savojärven ympäri Kurjenrahkan kansallispuistossa, joten käveltiin paljon pitkospuilla. Reitin varrelle osui toki myös vaihtelevia polkuja ja paljon juuria, mutta vähän vähemmän kalliota kuin muilla meidän metsälenkeillä. Tällaisessa maastossa kengät toimivat todella hyvin ja pitivät pitkospuilla kuten kuuluukin. Kengät tuntuvat sopivan jalkaani tosi hyvin, eivätkä ne hierrä mistään ja niillä jaksaisi köpötellä pidemmästi kuin reisilihakseni jaksavat. Siron mallinsa takia ne tuntuvat ketteriltä jalassa, mutta sirous voi toki tulla myös siitä, että jalkani ovat normikengissä kokoa 36. Salomoneissa se tarkoittaa kokoa 37 1/3.

Otin lenkillä toki myös juoksuaskelia ja pitkospuilla juokseminen onkin paljon helpompaa tasapainon kannalta kuin kävely. Ei valitettavaa Salomoneista juoksunkaan puolesta siis, joten ei muuta kuin sitä juoksukuntoa treenaamaan, jotta pääsee polkujuoksukengät nimensä mukaisesti juoksuhommiin.

Jos harkitset hyvin istuvaa polkujuoksukenkää, Speedcross 5 on kyllä näppärä vaihtoehto. Netissä niitä myydään ainakin Sportamorella ja siellä on vielä *mustiakin jäljellä ? Sportamoren lisäksi Salomonin kenkiä myy myös Intersport. Millä kengillä sinä lenkkeilet metsissä?

Tämä on kolmas viikonloppu putkeen, kun heräsimme ajoissa ja kävimme aamulenkillä. Tänään nukuimme vähän aiempaa myöhempään, joten lenkille lähtökin tapahtui tuntia myöhemmin. Ulkona oli ihanan raikasta, mutta kuitenkin jo sen verran lämmintä, että shortseilla olisi pärjännyt aivan hyvin. Lähdin kuitenkin pitkillä pöksyillä, koska saan noihin uusimpiin New Balancen housuihin sujaitettua puhelimen kivasti sivutaskuun (vastaavat housut kuin *nämä). Mies toimii meillä muulina kantaen vesipullot ja kuukkelieväät (rusinat ja karpalot), jotka katoavat minun suuhuni aina jossain vaiheessa vähän pidempää lenkkiä, joten minun ei tarvitse huolehtia kuin puhelimesta.

Koska aina ei jaksa kiertää samoja ympyröitä, suuntasimme tänään uusiin maisemiin jonnekin Länsikeskuksen ja Raision välimaastoon. Siellä on vanha ikimetsä, jossa kiemurtelee kuntopolku.

Metsä oli pelkästään ihana. Aamuaurinko toi valoa sammalpeitteisen metsän pohjalle ahtaista väleistä ja koko ajan sai olla kiljahtelemassa kuinka hienon näköistä on. Sieluni ja mieleni lepäsivät sammalilla metsän hiljaisuutta kuunnellen.

Se oli hienoa aikaa ihmiselämässä.

Kunnes saavuimme Kauppakeskus Myllyn takapihalle ja näimme peuran kahlaavan viljapellossa. Seuraavaksi tupsahdimme puistoon, joka ennen oli erään sukulaiseni lähipuisto. Talo, jossa hän aikoinaan asui, sijaitsee tosi kivalla paikalla.

Jokaisen kävelemämme lenkin päätteeksi jaksan ulista kuinka ihanaa taas oli. Ilma on niin ihana, luonto on ihana ja kaikki on ihanaa. Joskus mietin tällaisen ihanuusavautumisen jälkeen mahtavatko muut ihmiset ajatella samoin joka kerta, kun lähtevät lenkille. On ihanaa vetää raitista ilmaa keuhkot täyteen ja hengittää sitä niin kuin ei koskaan olisi saanut olla ulkona. Sanoinko jo, että ihanaa? Eniten mietin heitä, jotka eivät lähde lenkille, koska heiltä jää tämä kaikki luonnon upeus kokematta.

Kaikista parasta oli tänään huomata, että jaksan. Minä jaksan nykyään kävellä yli 9 km ilman, että jalkani väsyvät ja alkavat velliksi. Siitä on vajaa vuosi, kun kävelimme ensimmäisen kerran 10 km, jonka jälkeen jalkani tutisivat vielä pitkään. Hyvä, kun edes jaksoi koko matkan. Viime talvena jalkojeni raja oli 6 km, ne väsyivät aina kuuden kilsan kohdalla. Sitten väsymysraja siirtyi 7 kilometriin. Nyt en enää tiedä, missä raja menee, sillä emme ole kävelleet niin pitkästi.

Niin mahtavaa, kun huomaa kehittyneensä. Kohta olen valmis lyhyelle 14 kilometrin kävelylenkille (viittaan tällä viime syksyyn, selviää tästä postauksesta) ?