Näin kirjoitettiin Hesarissa pari päivää sitten. Jutussa kerrotaan ilmastonmuutoksesta ja siitä, ettei aikaa enää oikeastaan ole. Ihmiset kuvittelevat, kun näistä uutisoidaan nyt, että meillä olisi jotenkin vielä aikaa useita vuosia, mutta se ei pidä paikkaansa. Reinjoki kuivui viime kesänä, lennot peruttiin Phoenixissa pari vuotta sitten ja suojamuuri merenkohoamisen takia rakennettiin alaskalaiskylään jo vuonna 2008. Jutussa voivoteltiin kuinka Reinjoen kuivumisen takia teollisuus menetti miljardeja, mutta se on mielestäni toissijaista sen rinnalla, että kalat kuolivat ja tämän ilmastonmuutoksen alla teollisuuden olisi syytä tottua menettämään rahaa, sillä ilman teollisuuden vastuullisuustekoja meille kaikille käy huonosti.

Tässä kohdassa kukaan meistä tavallisista kuolevaisista ei voi silti huokaista helpotuksesta ajatuksella ”mun ei tarvikaan tehdä mitään”. Kyllä tarvii. Meidän tavallisten kuolevaisten kulutustottumukset ja ostokäyttäytyminen ohjaa teollisuutta. Minun ja sinun yksittäiset valinnat vaikuttavat siihen, miten paljon maailmalla posotellaan hiilidioksidia taivaalle.

Zero Waste Finland ry haastoi minut mukaan Zero Waste Syyskuuhun ja tänä herran vuonna 2019 minä olen valmis. Jätteettömän elämän kulmakiviä ovat: kieltäydy, karsi, käytä uudelleen, kierrätä, kompostoi. Syyskuussa on joka viikolle oma teema ja ne menevät juuri noiden kulmakivien mukaan eli tämän viikon osio on ”kieltäydy”. Ensi viikolla karsitaan.

Minä olen kieltäytymistä harjoitellut jo kesäkuusta asti, kun lähdin vuosi ilman uusia vaatteita -haasteeseen mukaan ja voi luoja se on tehnyt hyvää. Minä hahmotan kuluttamisen niin paljon selkeämmin kuin aiemmin ja tietysti rahaakin on säästynyt (jotta voin tuhlata sitä ihan pian asumiseen, mutta siitä lisää joskus myöhemmin).

Olen huono uudelleen käyttämisessä ja kompostoimisessa, mutta ehkä jonakin päivänä nämäkin ovat arkipäivää. Zero waste ei mielestäni tarkoita sitä, että ihmisen pitää heti siltä istumalta omaksua nämä kaikki kulmakivet ja alkaa noudattaa niitä täydellisen tarkasti vaan tässäkin kyse on elämäntapamuutoksesta, kuten laihduttamisessakin on. Pieniä askeleita eteenpäin, välillä pari taakse ja sitten taas eteenpäin. Ihmisen pitää pystyä nauttimaan elämästään, joten mitään tällaisia muutoksia ei pidä tehdä hampaat irvessä. Ekoteko voi olla hyvin pienikin ja tärkeintä on vain alkaa johdattaa itseään muutosta kohti. En minäkään ole luopunut lihasta kokonaan, vaikka olen vähentänyt sen syömistä jonkun verran. Tuhlaan leivinpaperia ja vanulappuja, mutta Zero Waste Syyskuun haasteen myötä taitaa minun tekoni olla se, että hankin pari kestovanulappua lisää ja alan käyttää niitä. Minulla on yksi, mutta en ole käyttänyt sitä vuoteen (nyt kaikki hyihyttelevät Marille sanoisi entinen kauppiksen opettajani Alajärveltä).

Haluankin nyt haastaa myös sinut pohtimaan omaa kulutustasi. Aiotko ottaa osaa Zero Waste Syyskuuhun ja jos, miten? Vaihtoehtoja on lukuisia, mutta näistä voi aloittaa: käytä kestokassia ja kestohedelmäpussia, osta ruoka/juoma omaan astiaan, kartoita millaista roskaa arjessasi syntyy, ota käyttöön uusi kestotuote tai mahduta koko kuun sekajäte lasipurkkiin. Minä lupaan jatkossa käyttää kestovanulappuani, kun minulta sellainen kerran löytyy. Muistakaa, että parasta ekologisuutta ei ole ostaa uutta vanhojen toimivien asioiden tilalle vaan ostaa uutta vasta, kun sitä oikeasti tarvitsee. Ei siis kannata rynnätä heti tältä istumalta Ikeaan vaihtamaan muovikippoja lasisiin vaan hankkii ne lasiset sitten, kun muovi on käytetty loppuun.

Kun kesälomalla olimme suoriutuneet reilun parin tunnin Ölökyn ylityksestä, olo oli mahtava kaikesta kokovartalokolotuksesta huolimatta. Olin juuri ylittänyt Ölökyn lisäksi itseni, koska uskalsin kävellä rotkojärven yli ja toisekseen kykenin kävelemään vaativan luontopolun läpi useita kilometrejä, eikä se edes ollut aivan liian raskasta vaan ihanan haastavaa. Pidän tätä ihmeenä, sillä olenhan entinen sohvaperuna ja edelleen hieman lihava (kai, en tällä hetkellä oikein pysty hahmottamaan kokoani).

Koska monen tunnin patikointi oli hauskaa, sitä piti saada heti lisää ja tavallaan just tälläkin hetkellä kaipaan kunnon selkäsaunaa, jonka saa vaeltamalla pari tuntia. Onneksi myös siellä, mistä olen kotoisin, on olemassa ainakin yksi virallinen luontopolku, joka löytyy netistä googlettamalla Pyhävuorta ja luontopolkua. Vaikka olenkin asunut Vimpelissä koko nuoruuteni, en ollut koskaan kuullut tästä polusta. Löysin sen netistä ja tottakai se piti päästä kävelemään läpi, koska mikä vimpeläinen minä muuten olen.

Pieni varoituksen sana kaikille muille yli-innokkaille vaeltajille Vimpeliin: tämä reitti on keskivaativa. Se ei ole yhtä paha kuin Ölökyn ylitys, mutta se on silti haastava ja sen kyllä huomaa viimeistään siinä vaiheessa, kun olet keskellä erämaametsää, etkä tiedä oletko Vimpelissä vai Alajärvellä ja tuleeko seuraavaksi vastaan hirvi vai karhu.

Meitä ei tullut vastaan kuin kaksi käpyjen kerääjää vähän ennen Kaartusen hiekkakuoppia. Sitä ennen juoduimme kahden ihan jäätävän sadekuuron alle, joista toisella kerralla pystyimme odottamaan laavulla hetken sateen laantumista. Pelkäsin ukkosen yllättävän, mutta onneksi niin ei käynyt.

Reitillä on kolme eri lähtöpistettä, Pyhävuori, Kellaripuro ja sitten Lakiksen takana koordinaateissa N63° 5.67392′ E23° 49.66988′. Me lähdimme tuolta Lakikselta ja kastuimme heti ensimmäisenä, kun sattui satamaan vähän liikaa ja reitin alussa aikoinaan ollut laavu on poltettu.

Polulla oli jonkun verran esteitä alkumatkasta ja joutui kiertämään kaatuneita puita, mutta sellaista se on metsässä. Polku myös muuttui matkan varrella normaalista metsäpolusta kivikkoiseksi ja sitten taas heinikoksi. Kaartusta lähestyessä ylitimme kallioita ja sai tosissaan katsella mihin astuu. Kaartusentien ylityksen jälkeen saavuimme aivan mielettömän mahtavaan paikkaan, Kellaripurolle. Sinne täytyi laskeutua pitämällä kiinni naruista ja muistan, kun mietin tämän tällaisen patikoinnin olevan elävän elämän oikea elämyspuisto. Miksi mennä johonkin kiipelilypuistoon, kun voi kävellä läpi vaativia ja keskivaativia luontopolkuja?

Kellaripurolta ei enää ollut pitkä Pyhävuorelle, mutta jonkin verran sielläkin riitti tekemistä. Pyhävuori on nimensä mukaisesti nyppylä, joten final test kulki hakkuualueen läpi Pyhävuoren alle, josta sitten kiivettiin kalliota ja kivikkoa pitkin ylös. Se tuntui hieman hapottavalta parin tunnin patikoinnin jälkeen. Meinasi usko loppua, mutta periksi ei tietenkään voi antaa. Halusin Jonin näkevän Pyhävuoren, sillä onhan se hieman pyhä paikka. Siellä lappalaiset aikoinaan polttelivat uhritulia.

Pyhävuorta sanotaan Pohjanmaan Koliksi, enkä yhtään ihmettele tätä maisemaa katsoessa. Olen nähnyt sen monta kertaa, mutta aina se on yhtä upea. Lappajärven kauneudesta ei vain pääse mihinkään.

Pyhävuori-Lakeaharju -reitille meille tuli pituutta 6,92 km ja aikaa meni 2 h 22 minuuttia. Siinä sai hetken tarpoa, mutta olihan se nyt mahtavaa. On hienoa, että Vimpelissäkin on merkitty luontopolku, vaikkei se ympyräreitti olekaan.