Hae
Mari Hietala

7 x tänä syksynä aion

Terkkuja täältä muuttolandian keskeltä! Alan olla niin väsynyt, etten enää jaksa ajatella mitään pakkaushommia vaan pakenen nyt hetkeksi internetiin. Vielä toki olisi tehtävää huomista varten, mutta ihan pakko levätä välillä.
Sitten, kun tämä muutto on ohi, aion syksyllä:
? Jatkaa hyvin alkanutta liikkumisrutiinia, johon kuuluu viikoittain lenkkeilyä ja lihaskuntotreeniä. Joka viikkoinen kahvakuulatreeni teki ennen muuttoruuhkaa erittäin hyvää. Lenkkeilyä on myös alettu viedä koko ajan enemmän juoksemista kohti ja sitä työtä täytyy edelleen jatkaa. Jos jonain päivänä minusta vielä tulisi juoksija?

? Tehdä ensimmäistä kertaa elämässäni kasvissosekeittoa. Olen puhunut tästä niin monta vuotta, että nyt on aika mennä sanoista tekoihin.
? Ostaa meille yöpöydät. Kun on monta vuotta pitänyt yöpöytänä keittiön tuolia, tuntuu oikea yöpöytä aika luksusajatukselta.

rautakautinen metsä

? Käpertyä viltin sisään sohvalle, syödä piparisuklaata ja naukkailla glögiä. Ai että ❤️
? Opetella löytämään aikaa kirjojen lukemiselle. Tämä on asia, jota siirrän koko ajan. Lukeminen tekisi kuitenkin hyvää, etenkin kun kirjoittaminen on itselle niin tärkeää.

? Tilata meille kosmetiikkajoulukalenterit. ESPAn kalenteri on pakko saada ja joku toinen sen lisäksi, mutta en vielä tiedä mikä. Vaihtoehtoja on paljon!
? Siivota useammin kuin nyt. Olen havahtunut siihen, ettei täällä meillä ole kukaan imuroinut hetkeen. Viikkosiivous takaisin ohjelmaan, vaikka se kuinka ärsyttävää olisikin!

nike juoksukengät

Mitä sun syksylistalla on?

Muuttoviikonloppu!

Minun instatilillä on toistunut sama ralli jo jonkun aikaa: höpötän muutosta ja välissä on aina yksi kuva minun uudesta viherkasvivauvastani herttaköynnösvehka micansista. Kun se nyt on vaan niin kaunis eikä elämässä tällä hetkellä pyöri mikään muu kuin muutto, joka onneksi huipentuu tähän viikonloppuun. 
Olin tämän viikon iltavuorossa, jolloin meille ei jäänyt iltaisin aikaa kovinkaan paljon. Toistimme kaavaa: ruoka, auton pakkaus, ajo Turkuun, auton purku, kamat tupaan ja sitten kotiin syömään iltapalaa. Eilinen sujui juuri noin sillä erotuksella, että kotimatkalla poikkesimme Kupittaan Cittarista hakemaan ranskalaisia ja suklaata.
Tänä aamuna heräsimme seitsemän jälkeen, söimme aamupalan ja puimme lenkkivaatteet päälle. Lähdimme raikkaaseen syyssäähän kiertämään pienen lenkin Mälikkälän metsään, kun ajattelimme sen olevan aika hieno nyt ruska-aikaan. Aurinko ei sinne paljon osunut, mutta metsä on hieno vuodenajasta huolimatta. Emme olleet lenkkeilleet pitkästi moneen viikkoon, joten teki kyllä erittäin hyvää käydä käpsyttelemässä luonnossa. Tapasimme monta harakkaa, palokärjen ja pari oravaa. Palokärki oli aikamoisen iso möllykkä, vaikuttava näky.
Nyt syödään, juodaan kahvit ja pakataan. Tarkoitus olisi tänään käydä riuhtomassa ainakin pari pösökuormaa, koska tätä asuntoa olisi hyvä vähitellen saada tyhjemmäksi. Tarvitsemme tilaa maanantaiksi, jolloin täältä lähtevät isommat huonekalut Turkuun.
Ihanaa viikonloppua sulle! Menehän nauttimaan ulkoilmasta, se on ihan parasta just nyt!