Hae
Mari Hietala

Näin onnistuin säästämään tänä vuonna

Rahan säästäminen on vähän kuin laihduttaminen – aina siitä haaveilee, mutta harvoin se tuottaa tulosta ilman rutiinien muuttamista arjessa. Avainjuttu molemmissa projekteissa on ymmärtää tämä: jos haluaa erilaisia tuloksia, täytyy asioita tehdä eri tavalla kuin aiemmin. Niin tylsältä kuin se kuulostaakin.
Voitte varmasti arvata vieneen vuosia ennen kuin minä olen pystynyt viemään kaukaiset haaveet teoiksi. Enkä varmasti ole ainoa? Jos ihan tosi mustavalkoisia ollaan, säästämiseen auttaa ostamisen lopettaminen ja laihtumiseen oikean ruuan syöminen välttelyn sijasta.
Olen aina pitänyt hauskana sitä, että minä laihaakin laihempi lapsi olen aikuisiällä paisunut kuin pullataikina ja kaikki kaupallisen alan tutkinnot kirjanpitoon painottuen käyneenä en ole osannut säästää. Minusta oli tosi hauskaa jo opiskeluiässä harrastaa kauppojen kiertelyä ja ostella alerekeistä kaikenlaista renttua, joita käytin keskiviikkobileissä. Siitä se shoppailuharrastus lähti eikä sille tullut stoppia ennen kuin menneenä kesänä, kun päätin lähteä kokeilemaan onnistunko olemaan vuoden ostamatta vaatteita.
Nyt tiedän onnistuvani ja tiedän myös, miltä tuntuu, kun rahaa jää säästöön. Ihan pirun hyvältä.

Näin minä olen onnistunut säästämään tänä vuonna:
1. Aloimme jo alkuvuodesta tekemään itse eväät meille molemmille töihin ja se on selvää säästöä. En ole toki laskenut paljonko meillä menee viikon ruokiin, mutta veikkaan, että vähemmän kuin 32,5 euroa viikossa, mikä olisi mennyt työpaikan ruokalaan. Aiemmin minulla oli myös tapana käydä kahvilla työpaikan ruokalassa, mikä maksoi viikossa 12 euroa. 44,50 euroa viikossa siis kulutin töissä aiemmin, kun nyt kustannukset ovat sen, mitä kuluttaa ruokakauppaan. Yhdestä lasagnesta syömme 3 kertaa ja keitosta sen samat 3 kertaa, joten ei ne meidän ruokakauppakulutkaan mitkään päätä huimaavat yleensä ole.
2. Lopetin vaatteiden ostamisen. Vaikka minulla on lupa ostaa kaikkea muuta, en ole silti saanut tuhlattua niin paljon, mitä vaatteiden ostamiseen meni joka kuukausi. En ikinä edes tarvinnut oikeastaan mitään, mutta silti ostin vaatteita. Ihan käsittämätön juttu.
3. Hintojen vertailu. Ootko koskaan tutkinut makaronisäkkien kilohintoja? En minäkään, mutta poikaystävä kertoi ison makaronisäkin kilohinnan olevan kalliimpi kuin pienemmän. Ostamme vessapaperimme Lidlistä, sillä se on laadukkaampaa ja riittoisampaa kuin mikään Serla tai Lambi koskaan.
4. Ulkona kahvittelun vähentäminen kertaan viikossa ja mielellään ei edes sitä. On väliä missä käy kahvilla, ainakin rahan kannalta. Turun keskustassa tai ostoskeskuksissa kahvitteluun menee kerralla 7-10 euroa, kun esimerkiksi Luoma-ahon leipomosta (Järviseudulla) pullakahvit saa parilla eurolla. Ei siis rahan säästämisen kannalta olisi järkevää lähes koskaan käydä kahvilla missään kaupungissa, koska se nyt vaan on kallista. Samaan kategoriaan menee kaikki ulkona syöminen ja baareilu. Kumpaakaan ei tule harrastettua pahemmin enää.
5. Lopetin kuntosalijäsenyyden. Minulla oli Elixialle jäsenyys, jonka lopetin, koska muutin ja tiesin, etten enää kävisi sitäkään vähää kuin aiemmin. Olen vaihtanut salitreenin metsiin ja kotijumppaan. Tämäkin on ollut yksi tapa säästää.
Ensi vuonna haluan jatkaa samaan malliin, koska haluan säästää kokemuksia varten. On myös paljon turvallisempi olo, kun tilillä on vähän jotain, eikä yllätysmenot tuota liikaa päänvaivaa.
Miten sinä säästät?

Pari vinkkiä, joilla kuka tahansa voi selättää flunssan nopeammin

postaus sisältää mainoslinkkejä, merkitty *-merkillä
Kuvittelin viikko sitten selviäväni joulukuun alusta ilman flunssaa, mutta mitä vielä, sieltähän se sitten iski tiistaina. Se perinteinen kaava: kurkkukipu, nenätukko ja silmät kipeänä näyttöjen tuijottamisesta. Lähettelin torstaina ja eilen selfieitä ystäville siinä toivossa, että he toteaisivat minun näyttävän ihan terveeltä ja voisin uskotella myös itselleni olevani ihan hyvässä kunnossa. Yhden paluuviestin sainkin mallia kuinka voit näyttää kipeänä noin hyvältä, johon vastasin salaisuuden olevan erittäin hyvä uusi primer, jota käytän ja se, kun syön marjoja joka päivä. Tänään en näytä ihan yhtä hehkeältä, sillä silmäni alkoivat eilen kiukutella tosissaan ja ovat nyt vielä turvoksissa kuivuuden takia.

Kun totta puhutaan, olen miettinyt tässä sairastaessa syitä sille, miksi en ole tämän kipeämpi. Minulle ei noussut ollenkaan kunnon kuume ja kurkun ollessa kipeä, olin ihan pirteänä töissä. Seuraavana päivänä, kun nenä alkoi olla vähän tukossa, olin edelleen lähes pirteä. Kolmantena päivänä aloin saada kommentteja, että Mari sä näytät vähän kipeältä, mutta edelleen mieleltäni olin ihan ok. Tiedättekö, missään vaiheessa ei tullut sellaista kaatoväsymystä, että hei nyt sohva ja vähän äkkiä.
Luulen perimmäisen syyn olevan hyvä peruskunto. Kun on pitänyt fyysisestä kunnostaan huolta koko ajan arjessa lenkkeilemällä, möyrimällä metsissä, patikoimalla ja tekemällä lihaskuntotreeniä, ei flunssakaan tunnu niin pahalta? En siis tiedä onko tämä totta, mutta voisi olla yksi syy pirteyteen. Toinen veikkaus on se, että olen ehkä vihdoin saanut mun d-vitamiinitasot nousemaan. Kolmas veikkaus, että nämä molemmat yhdessä vaikuttavat. Muut jutut, joilla voi mielestäni vaikuttaa flunssan nopeaan paranemiseen:
1. Syö marjoja joka päivä. Marjoissa on paljon eri vitamiineja ja kuitua, jotka tekevät hyvää. Kannattaa etsiä oma tapa nauttia marjoja päivittäin. Meillä se kuuluu jokaiseen aamuun. Laitamme iltaisin marjat kippoihin pakastimesta ja yöksi jääkaappiin. Aamulla ovat syöntikelpoisia. Omaan mixiin kuuluu tällä hetkellä pari mansikkaa, vattuja, mustikoita, mustaherukoita ja tyrnejä.
2. Syö inkivääriä flunssan iskiessä. Tai jo silloin, kun se iskee johonkin läheiseen. Ostin joku aika sitten Foodinin kristallisoitua inkivääriä (*tämä) ja se sattui ihan hyvään saumaan, kun alettiin syömään niitä joka päivä juuri viime viikolla. Yksi inkivääri illassa, toimii. Aion jatkaa nappailua, kunnes olen kunnolla parantunut.
Holika Holikan Balacing Primer ei ehkä pelasta flunssalta, mutta se saa näyttämään paremmalta. Sitä käyttäessä tulee aina fiilis ”tältäkö tuntuu käyttää hyvää kosmetiikkaa”. Tuo tuote on ihan super, suosittelen! Omani ostin *täältä.