Mitä vanhemmaksi tulen, sitä tärkeämmäksi koen ystävyyden. Olen viime vuosina ymmärtänyt, että ystävyys vaatii ripauksen ylläpitoa, mutta ei niin, että se kuormittaa. Ystävyys ei saa olla yksipuoleista eikä ystävä sano koskaan mitään loukatakseen.

Minulle ystävyys ei aina ole ollut helppoa, sillä oli aika, kun en osannut ottaa omaa tilaani. Annoin ystävyydelle liikaa unohtaen oman elämäni ihan täysin. Halusin aina lähteä joka paikkaan mukaan, vaikka jälkikäteen ajateltuna vähempikin olisi riittänyt, sillä minulla olisi ollut omiakin juttuja. Kuulostaako hassulta?

Yritän sanoa sitä, että paras ystävyyssuhde on tasapainoinen. Kumpikin osapuoli antaa tilaa toisilleen, ei pimahdeta vaikkei ehditä näkemään eikä sekään ole maailmanloppu, jos ei ihan joka päivä ehdi chattailemaan whatsappissa. Ystävyys toki on erilaista eri ihmisistä riippuen, mutta minä pidän tärkeänä sitä, että ystävyys on, vaikkei sitä ihan joka päivä tai edes viikko käy siunaamassa kylillä latte macchiaton äärellä.

Itsellenihän kävi niin pari vuotta sitten, että ihmisiä lähti elämästäni ja ihmisiä tuli elämääni. Samalla ovenavauksella. Se oli jokseenkin hämmentävää aikaa nimenomaan ystävyyden näkökulmasta, moni asia meni ihan uusiksi. Löysin itseni ja löysin rakkauden. Löysin myös pari tärkeää ystävyyssuhdetta. ❤️

En välttämättä ole aina ollut ystävänä kovin helppo, mutta kukapa olisi? Meillä kaikilla on omat ristimme ja rastimme elettävänä. Jokainen ihminen käy läpi jotain, joten ystävyyden kuuluu olla voimavara toiselle. 

Ihanaa ystävänpäivää sinulle! ❤️

Kun aloittaa jonkun haasteen tai projektin, siitä olisi varmaan hyvä kirjoitella silloin tällöin, koska omasta mielestä on ainakin mielenkiintoista seurailla edistymistä. Nyt onkin kulunut turhan pitkä aika siitä, kun olen viimeksi kirjoittanut mun vuosi ilman uusia vaatteita -haasteesta, joten ajattelin hieman kertoa kuulumisia vaatekaapin puolelta.

Hyvin menee. Voisin väittää, etten siksi ole oikein kirjoitellut tästä aiheesta viime aikoina, koska vaatteiden ostaminen on aika vähän mun mielessä nykyään. Oikeastaan en ajattele sitä ollenkaan. Enemmän tulee mietittyä miksi Turussa on päivästä toiseen harmaata, miksei Turussa ole kuukkeleita ja minkä treenin minäkin päivänä tekisi.

Olen nyt ollut vaateostolakossa yli 8 kuukautta, eikä ole ollut edes vaikeaa. Alussa sitä kieriskeli hetken voikohan tähän pystyä ja hirvitti, kun vuosi on kuitenkin todella pitkä aika, jolloin voi tapahtua ihan mitä vaan. Aina elämässä voi tapahtua kuitenkin ihan mitä vaan.

Alun jälkeen kuukausi kuukaudelta olen ajatellut vaatteita koko ajan vähemmän ja minulle on muodostunut tietynlainen ajatus siitä, miten pukeudun. Ennen ei oikein ollut mitään kokonaisuutta, oli vain uusia kivoja vaatteita, joita käytti kerran tai pari ennen kuin tuli taas jotain uutta. Se oli sellainen shoppailua harrastavan ihmisen kierre.

On tässä toki haasteitakin ollut tämän haasteen sisällä. Minulta kului puhki syksyn aikana kahdet halpisfarkut, joihin mahduin hyvin, koska niiden materiaali oli jotain joustavaa ohutta kangasta. Käyttööni jäivät enää kahdet muut farkut, joista toiset ovat siis ihan oikeat farkut (2 % elastaania kai) eivätkä anna periksi niin kuin Cubuksen tai Ginan halpikset ja toiset ehkä hitusen liian tiukat makuuni. Tämä on vaikuttanut siten, etten halua joka päivä pukea mitään farkkuja vaan olen joutunut kaivamaan kaapista käyttöön mm. suorat mustat housut ja sukkahousuja hameita varten. Olen siis ottanut jopa hameet takaisin käyttöön, kun aiemmin vedin jalkaan joka päivä samat joustokangaspöksyt odotellen niiden kulumista puhki.

Yritän siis sanoa tämän haasteen pakottaneen minut ajattelemaan pukeutumista niillä raaka-aineilla, joita minulta jo löytyy. Olen joutunut yhdistelemään eri neuleita hameisiin ja toisaalta taas mustiin jakkupukuhousuihin. Kummasti sitä vaan on sitten muodostunut sellainen vakiokierto eri neuleiden kanssa, varsinkin kun nämä kelit täällä eivät ole olleet kovin kummoiset vaan kaikilla ihmeen tekokuituneuleilla on tarjennut ihan hyvin.

Haaste on mielestäni tehnyt tehtävänsä reilussa puolessa vuodessa ja erotan nyt tarpeelliset hankinnat huviostoksista. Olen kiitollinen siitä, että lähdin tähän mukaan, koska rahan säästäminen on ihanaa ja hyvin vähälläkin vaatemäärällä voi pärjätä.

Enää vähän yli kolme kuukautta jäljellä eikä se kyllä ole aika eikä mikään tässä. Seuraavan kolmen kuukauden aikana tulen ostamaan Marimekon yhden neuleen, mikäli löydän sen jostain ja haasteen loppumisen jälkeen aion satsata kestäviin vaaleansinisiin ratkaisuihin. Tässä on nimittäin hahmottunut myös vaatekaapin sisällön värien tärkeys. Ei pidä ostaa mitä sattuu vaan omia lempivärejä. Minulla se on vaaleansininen.