Googletellessani vaellusreittejä ja luontopolkuja Etelä-Pohjanmaalta törmäsin Paalijärven patikkaan, joka on ihan uusi vaellusreitti Alajärven Paalijärvellä. Paalijärvi on sellainen pieni kylä, noin 200 asukkaan paikka maaseudulla eikä kovin kaukana Vimpelistä. Innostuinkin aika paljon, etenkin kun yhteensä patikointireitillä on pituutta yli 20 kilometriä ja sitä voi näppärästi paloa osiin kulkemalla teitä pitkin. Reitin varrella on muutamassa eri paikassa laavu, nuotiopaikka ja 3 parkkipaikkaa.

Tulimme Vimpeliin pari päivää sitten ja tietysti halusimme mennä patikoimaan Paalijärvelle, kun vähän harvassa noin muuten on vaellusreitit täällä päin. Yksi reitti löytyy Vimpelistä, mutta sitä en lähtisi koskaan talviaikaan kävelemään, se on sen verran vaativaa maastoa. Paalijärvellä taas on osuuksia, joissa ei tarvitse kiipeillä ihan koko aikaa, joten sitä pystyy kokeilemaan lumimäärän ollessa vielä ihan hallinnassa.

Kävimme eilen etsimässä Paalijärven patikan lähtöpaikkoja ja oli tarkoitus kävellä kuntoradalta Myllypurolle (5 km yhteen suuntaan), mutta se jäi haaveeksi, kun polkua ei ollut kukaan muu kävellyt ja tarjolla oli pelkkä hanki. Jäi lenkki tekemättä kokonaan, kun kaksi muuta lähtöpaikkaa olivat auraamatta emmekä saaneet autoa mihinkään. Illalla pohdimme tämän päivän suunnitelmaa ja päätimme käydä ajelemassa Paalijärvellä uudestaan ja jättää auton vaikka Latvalan kaupan pihaan, jos ei mitään muuta löydy.

Kuivaajan piha oli tänään edelleen sen sorttinen, ettei meidän kannattanut edes haaveilla kaupunkiautomme parkkeerausta sen pihaan vaan sattumalta löysimme kettutarhoille vievän tien varrelta pösöparkin. Kävelimme patikkareittiä pitkin kuivaajalle ja jatkoimme siitä merkityllä polulla.

Sinnikkyys palkittiin ja pääsimme lopulta nauttimaan maisemista, rauhasta ja ihmettelemään eri eläinten lumeen jättämiä jälkiä. Tunnistimme jäljistä oravan ja peuran, loput meni arvailuksi. Kotona tutkittuamme totesimme kanalinnun jälkien kuuluneen joko riekolle tai pyylle, pienten jäniksen jälkiä muistuttaneiden askeleiden olleen joko lumikon tai kärpän ja Myllypuron jäällä oli tainnut kävellä saukko. 

Alkutaival taittui mukavasti traktorin jälkiä pitkin, mutta reilun kilometrin verran jouduimme tarpomaan lumessa. Vain eläimet olivat tosiaan polkua kävelleet tai suhanneet sen yli pitkin poikin. Hangessa käveleminen on aika raskasta, mutta sen verran jaksoimme, että pääsimme Myllypurolle asti. Virallisesti kuivaajalta sinne matkaa on edestakaisin yhteensä 3,8 kilometriä. Ei siis mikään paha ja tosiaan näin talviaikaan menee todellakin kuntoilusta.

Kun seisoin kuvaamassa Myllypuron kylttiä, kuului metsästä ihan jäätävä rääkäisy ja mietin mikähän teurastus siellä nyt on käynnissä. Sen jälkeen kuului hetken päästä vielä kun oksa katkesi jossain ja mielikuvitukseni oli valmis. Lähdimme kuitenkin takaisin päin samaa reittiä, vaikka se raskas olikin, mutta oli sentään omat jäljet nyt valmiina. Jonkun matkaa mentyämme selvisi, mikä sen teurastusäänen aiheutti: närhi. Voi ristus millainen ääni voi linnulla olla. Ja olisihan se pitänyt tunnistaa, mutta ei sitä vaan jotenkin kauempaa osannut yhdistää. Vähän sama kuin soilla usein muka haukkuu koira ja sitten huomaakin sen olevan korppi.

Metsä oli taas ihana. Monessa kohtaa tuijotin puita ja ajattelin kuinka ihanaa olisi vain jäädä metsään. Tehdä jotain sellaista työkseen, mikä mahdollistaisi sen, että voisi vaan kaiket päivät mennä metsään. Ihailla puita ja maisemia, kuunnella eläimiä ja ihmetellä millainen aamuvilli oravilla on oikein ollut. Joka loma sama laulu. Nyt varsinkin, kun on täällä on lunta ja Varsinais-Suomessa ei. Kuka sinne muka takaisin haluaa?

Nyt väsyttää niin paljon, etten tiedä mistä aloittaisin. Veljeni halusi tänään metsään, joten suuntasimme Mulkkujärvelle Alavuden puolelle. Olen yrittänyt etsiä Etelä-Pohjanmaalta eri luontopolkuja ihan vaan, jotta voisin vinkata niistä veljelleni ja joskus jopa itsekin käydä kiertämässä, kun ollaan synnyinseudullani. Polkujen löytäminen ei ole kuitenkaan ollut niin helppoa, sillä ei niitä ihan samalla tavalla tunnu olevan kuin Varsinais-Suomessa. Siellä on kuitenkin muutama eri kansallispuisto ihan lähellä, kun taas Etelä-Pohjanmaalla on vain kaksi ja nekin ihan vieri vieressä Kauhajoen suunnalla.

Mulkkujärvestä löytyi netistä muutamia kirjoituksia ja onhan tuo nimi sen verran hassu, että sinne oli päästävä. Ajoimme Kouran kautta Hunnakkoon ja jätimme auton ihan Mulkkujärven rantaan parkkipaikalle. Luonnollisesti lähdimme kiertämään luontopolkua ihan väärinpäin, sillä oikea kulkusuunta olisi ollut myötäpäivään ja siten laavu olisi ollut reitin loppupäässä eikä alussa, kuten meille kävi.

Mulkkujärven kierros on rakennettu vuonna 2007 Metsäkeskuksen toimesta, mutta mikään taho ei reittiä huolla ja sen vuoksi pitkospuut ovat huonossa kunnossa. Kun kiersimme reitin vastapäivään, meillä oli heti alussa vastassa Mulkkuojan ylittävä silta, jonka kunto hieman jännitti, muta me ainakin vielä pääsimme yli. Reitillä oli monta muutakin ojaylitystä, jotka vaativat tarkkuutta emmekä me ihan kuivin vaattein pois päässeetkään.

Kuten arvata saattaa, metsä oli ihanan rauhallinen ja hiljainen. Naava koristi kuusia ja olin siitä erityisen onnellinen. Naavaa kasvavat metsät ovat onnellisia, sillä siellä ilma on ainakin puhdasta.

Saavuimme laavulle melkein heti ja jäimme sinne paistamaan makkarat, kun kerran metsässä oltiin. Vähän mietitytti kuinka raskas taival on vielä edessä, kun luontopolku jatkui laavulta koskemattomana. Oli myös hieman hankala seurata polkua, kun eilen oli satanut lunta ja tosiaan muita jälkiä polulla ei ollut pois lukien satunnaiset koiraeläimen tassuttelut.

Hangessa tarpominen oli sen verran raskasta paikoitellen, että kyselin jatkuvasti milloin saavumme Mulkkujenväliin. Kyllä, kuulit oikein! On olemassa Mulkkujenväli, Vähä-Mulkkujärven ja Mulkkujärven välissä, luonnollisesti. Se oli itse asiassa reitin yksi hienoimmista metsäosuuksista, vanhaa kuusimetsää.

Mulkkujenvälistä reitin piti päätyä lopulta tielle, jonka varrella parkkipaikkakin oli, mutta me jotenkin eksyimme polulta ihan lopussa ja löysimme itsemme jonkun autiotuvan takapihalta. Pahoittelut vaan maanomistajalle, tallennuimme mukavasti kameravalvontaanne. 

Matkalla parkkikselle tuli vastaan Mulkkujärven kierroksen virallinen aloituspaikka, josta meidänkin olisi pitänyt aloittaa, mutta emme tosiaan niin tehneet. Aloittaminen oikeasta paikasta olisi ollut ihan fiksua evästauon pitämisen kannalta, mutta meni se nyt näinkin päin. Pohkeet ovat ihan jumissa tällä hetkellä, mutta ovatpa ainakin tehneet jotain kerrankin.

Kannattaa käydä joskus kokemassa tämä kierros, sillä metsä oli ihana ja laavupaikka myös. Voisin kuvitella tämän olevan kesäaikaan mahtava! Näin talvella tämä käy hyvin niille, joiden pohkeissa on ytyä tarpoa. Talviaikaan suosittelen olemaan tarkkana ojia ylittäessä, ettei molskahtele, kuten meille kävi.

Harmi, ettei Mulkkujärvestä tullut kansallispuistoa vuonna 2011, sillä se olisi ollut ihan oiva sellaiseksi. Ehkä vielä jonain päivänä?