Heti edelliseltä telttaretkeltä selvittyämme aloimme tietysti suunnitella jo seuraavaa. Päätimme seuraavaksi suunnata Teijon kansallispuistoon, johon kävimme tutustumassa juuri sunnuntaina telttaretkeä silmällä pitäen.

Eilen kaivoimme rinkat esiin ja aloimme pakkauspuuhiin. Tahkis tietysti tässä ajassa ehti pakata rinkan jo pari kertaa, mutta minä tungin makuupussin ja -alustan alimmaiseksi eilen enkä ole sen jälkeen jaksanut miettiä voisiko tämän tehdä paremminkin. Tänään pakkasin vaatteet, mikä olikin taas mallia ”mitähän unohdan”, kun juoksin pitkin ja poikin tajuten, että esimerkiksi pipo olisi erittäin hyvä juttu ottaa mukaan. Seuraavaksi marmatin pipolaatikon äärellä kuinka mulla ei ole yhtään mun vihreään villapaitaan sopivaa pipoa. Sitten muistin, etten enää voi oikeasti ostaa yhtään pipoa vaan mun täytyy neuloa. Saa nähdä milloin mulla tulee olemaan täydellisesti mun retkikamppeisiin sopivan värisiä pipoja, kun tän hetken neuleprojekti on varmaan kesken koko tulevan kesän.

Tässä mun pakkauslista yhden yön telttaretkelle:

? makuupussi ja -alusta + retkityyny

? teltta tai muu yöpymisasia

? mikrokuitupyyhe + uimapuku

? merinovillakerrasto, merinovilla-alkkarit (ja jotkut tavallisetkin) ja merinovillatoppi

? merinovillasukat, vaellussukat x 2

? pitkät housut, jos haluaa vaeltamisen jälkeen vaihtaa jotkut toiset illan oleiluun (itsellä vanhat reikäset Ginan talvijuoksuhuosut, menee pieneen tilaan eikä paina paljon)

? kuulemma pitäisi olla merinovillainen t-paita, mutta en omista, joten otan mukaan yhden tavallisen vaihtopaidan, sekä lyhyt- että pitkähihaisen

? varalta myös yksi ylimääräinen juoksupaita mukana (ohut ja kevyt)

? villapaita (aivan liian muhkea, mutta menee yhen yön reissulle)

? kosmetiikkapussukka, joka sisältää hammasharjan, tahnan, aurinkorasvan, kosteusvoiteen

? semmottis liinoja, joilla voi putsata naaman (ajattelin jossain vaiheessa tämän tilalle yhden liinan, joka tuli viimeisimmässä kosmetiikkaboxissa mukana)

? ruokaa (illallinen, aamupala, lounas) ja herkut (enemmän on enemmän)

? sateen pitävä takki

? pipo, hanskat ja kaulahuivi

? kuksa ja muut syömisvälineet

? ruuantekovehkeet

? varavirta

? kamera ja vara-akku

? vessapaperi ja käsidesi

Toivottavasti en unohtanut mitään kovin tärkeää, koska muuten se tulee puuttumaan mun rinkasta seuraavalla reissulla. ? Kivaa retkeilyä sulle! Mä menen nyt syömään iltapalaa ja alan selata instaa.

Heräsimme tänään kuudelta ja ajelimme jo ennen kahdeksaa Turun motarilla kohti Saloa. Sateen jäljiltä pelloilta nousi höyry auringon osuessa ja lämmittäessä. Oli kaunista. Tie Teijoon herätti viimeistään, sillä jonkun kissa halusi välttämättä juosta tien yli pösön nokan edestä ja useampi pikkulintu lensi hippasen liian matalalta. Minä olin ihan hermoromahduksen partaalla moisen tieosuuden jäljiltä, mutta rauhoitun nopeasti, koska turha hermoilu on täysin joutavaa ja toisaalta olimme juuri matkalla rentouttavalle luontoretkelle Teijon kansallispuistoon. Vähän kartoittamaan taas tiluksia telttailun kannalta.

En ollut koskaan aiemmin käynyt Teijon kansallispuistossa. Teijossa kylläkin, joskus kymmenen vuotta sitten varmaan viimeksi. Terkkuja vaan sille isännälle kenen mökillä silloin olimme.

Vuonna 1983, kun minä synnyin ja Dingo oli kuuminta ikinä, valtio osti Teijon alueen metsät. Sitä ennen Teijossa oli pitkään ollut rautaruukkitoimintaa maaherra Lorentz Creutzin toimesta. Teijon kansallispuisto on perustettu samana päivänä kuin minusta tuli turkulainen, 1.1.2015.

Luontonäkökulmasta Teijon kansallispuisto tämän päivän kokemuksen perusteella tarjoaa ihania järvimaisemia, kalliota, kuusimetsää ja suota. Aika pitkälti siis kaikkea, mitä luontoretkellä haluaa nähdä voidakseen sanoa maisemien vaihtuneen sopivan tiuhaan. Jekurkastista löytyy muinaisranta ja alueella on myös tietysti ruukkimaisemia. Hömötiainen ja palokärkikin ilmoittivat olemassaolostaan, joten olo oli kovin kotoisa.

Kiersimme Sahajärven kierroksen, josta internet kertoi etukäteen sen olevan keskivaativa reitti ja lähemmäs 9 km pitkä. Se alkaa kahdella lossimatkalla ja reitti on käytössä vain sulan maan aikana. Halusin tälle reitille lähinnä siksi, koska lossit kuulostivat hauskalta. Hauskuus osoittautui täydeksi työksi eikä se sinänsä sitten enää naurattanut. Ekalla lossilla meinasi usko loppua ja toiselle saimme apua toiselta retkiseurueelta, joten homma sujui vähän paremmin.

Lossi piti siis ensin vetää vastarannalta omalle puolelle. Sitten mentiin sen kyytiin ja vedettiin itsemme tois puol jorpakkoa. Tässä tapauksessa jorpakon nimi oli Sahajärvi. Käveltiin Kalasuntin laavun ohi seuraavalle lossille ja toistettiin sama.

Lossien jälkeen mentiin metsään ja noustiin ylös kalliolle. Yhtäkkiä avautui mahtavat maisemat jonnekin kaukaisuuteen. Päätimme jäädä näköalapaikalle juomaan kahvit ja syömään vähän leipää sekä eilen leipomaani pullaa. Katselimme, kun kaukaisuudessa satoi joku hassu kuuro. En ollut huolissani sateesta, sillä sadetta oli luvattu vasta puoleksi päiväksi eikä kello ollut tuolloin kuin ehkä kymmenen. 

Kahvitaukomme aikana hassu kuurosadealue näytti pimentäneen suuremmankin alueen ja aurinko alkoi peittyä harmaan massan taakse. Pakkasimme kuksat reppuun ja lähdimme eteenpäin, mutta kovin kauas emme ehtineet, kun sade yllätti. Vaihdoimme takit sateen muuttuessa samaan aikaan raekuuroksi. Olisi naurattanut, jos ei olisi hämmentänyt vähän liikaa. Retkeily kaameassa sateessa ei ole niitä lempihommia, vaikka noin muuten rakastankin pientä tihkua lenkkikelinä.

Sateesta johtuen ei huvittanut kaivaa kameraa repusta ja muutama kiva kuusimetsätaival jäi kuvaamatta. Pysähdyimme esimerkiksi lepuuttamaan sielujamme erään lirin äärelle täydelliseen kuusimetsään, kunnes Tahkis epäili kuulleensa juuri ukkosen jyrisevän. En halunnut kuulla sitä ja mutisin ”tätä se mun uneni tiesi”. Olin tänä aamuna hereillä jo neljästä lähtien ja sitä ennen olin nähnyt unta myrskyn takia kaatuneesta männystä Vimpelissä.

Matkan jatkuttua hieman myöhemmin kuulin itsekin, kun ukkonen jyrisi. En ollut yhtään valmistautunut ukkoseen toukokuun puolivälissä. Minun oli tarkoitus opiskella jossain vaiheessa kesää, mitä silloin kuuluu tehdä, jos ukkonen yllättää kesken retkeilyn. Minä pelkään ukkosta ja viimeinen paikka, jossa haluan olla ukkosella, on korkea kuusi- tai mäntymetsä. Tai kallio. Tai avovesi. Tai mikä tahansa ulkona.

Kun jäljellä oli enää reilu 3 kilometriä, jatkoimme seuraavaan metsään. Olin tarkastanut sadealueet juuri puhelimella ja arvelin meidän kävelevän juuri parin pahimpien sateiden välistä. Tahkis sen sijaan tarkisti salamat ja niitähän riitti. Ihan miellyttävissä olosuhteissa siis patikoimme. Rakeita alkoi taas sataa, jyrisi ukkonen ja sitten se loppui, kunnes taas alkoi. Olimme juuri osuneet jo lähelle Hamarijärveä, joten tilanne ei tuntunut niin pahalta. Olimme suojassa puiden alla hetken, otimme kamerat ja kävimme kuvaamassa hieman.

Taas jyrisi, joten jatkoimme, kunnes viimeinen kilometrin taival alkoi. Sade helpotti eikä jyrinää enää kuulunut, joten tunsin olevani melkein jo turvassa. Kiipesimme kalliolle, laskeuduimme, kiipesimme taas ja vielä kolmannenkin kerran. Kallioille olisi muuten voinut jäädä syömään, mutta Kemiöstä tuntui syntyvän koko ajan uusia sateita eikä ulos siis viitsinyt jäädä niitä odottelemaan. Tahkis keitteli meille lounaan autolla ja söimme autossa, kun taas satoi rakeita vähän lisää.

Tämä oli varmaankin perusretki Suomen kesässä. Nopeasti vaihtuvat sääolosuhteet toivat lisämausteen tälle retkelle. Olen onnellinen, kun en nähnyt yhtään salamaa eikä siis ukkonen yllättänyt kunnolla. Onnistuimme kaiketi kävelemään ukkospuuskien välistä ja ihan hyvä niin. En usko metsän olevan kaikista turvallisin paikka silloin, kun salamoi.