Nousin just koko perheen päikkäreiltä (kaikki muut nukkui, minä en tietenkään) ja toivon ehtiväni nyt kirjoittaa edes pari sanaa ennen kuin jatkan imetystouhuja. Olen nimittäin taas viikon verran miettinyt milloin voisin postata jotain, mutta ei, ikinä ei tule sitä hetkeä. Viime viikko oli järkyttävää huutoa, kunnes sitten lauantaina poikaan iski yskä ja hän oli kovin räkäinen. Kovasti on kuitenkin lauantaista asti hymyilyttänyt, mikä on ihan positiivista. Ettei nyt ihan kaiket päivät vain huudeta.

Kun päästiin sairaalasta kotiin, yritin pitää kiinni omista rutiineistani, kuten aamupalan syömisestä ja lenkkeilystä. Kaipasin toki myös neulomista ja bloggaamista. Näin 6 viikkoa myöhemmin kuvailisin asiaa ”kahdella kädellä tekemiseksi”. Olisi mukava välillä syödä kahdella kädellä, nukkua molemmat kädet vartalon lähellä (nukahdan usein suosiolla vauva kainalon alla) ja myös neuloa molemmat kädet vapaina. Ne rutiinit sitten taas, nyt alan vähitellen kaivata myös niitä hieman enemmän.

Pitäisi kai lueskella jostain missä vaiheessa vauvalle alkaa muodostua rytmejä, kahden vai kolmen kuukauden jälkeen? Sitten kun se melatoniini alkaa tulla omasta takaa eikä vain minun maidostani? Ja olen siis lukenut tämän joskus aiemmin, mutta nämä aivot, en muista lukemaani. Joka tapauksessa pohdin tänään, ettei siitä varmaan haittaa olisi jo yrittää alkaa rakentamaan edes omia rytmejä. Aamut ovat jo kuitenkin aika selkeitä nukkumisen kannalta, joten ehkä olisi aika keksiä samat toistuvat jutut myös iltapäiviin ja sen myötä iltoihin.

Voin kertoa sitten joskus olenko onnistunut vauvan nukutuksessa ajallaan, todennäköisesti en. Luotan maailmassa vähiten tällä hetkellä siihen, että vauva nukkuisi. 😀 Olisi vain niin hyvä saada hänet välillä nukkumaan, koska siitä se huuto sitten aina iltaa kohti yltyy.

Nyt täytyy varmaan taas mennä, koska pieni mies on nälkäinen. Olen minäkin kyllä.

Kahdella kädellä tekemisen lisäksi odotan kovin sitä aikaa, kun pääsen postaamaan tänne taas jostain metsäretkestä! Sitä odotellessa, nyt menoksi, ettei nyt ihan kaiket päivät vain huudeta. 😀

Tulee tosi hassu olo, kun ei ole ehtinyt päivittämään kuulumisia tänne ollenkaan. Ehkä mun ei kuuluisi tässä kohtaa elämässä stressata tästä blogista, kun varmaan tuon ihmisalun hoitaminen on tällä hetkellä se tärkein asia, eikö vaan? Kaipaan vaan niin paljon tätä kirjoittamisen tuomaa rentoutumista ja jonkin oman tekemistä, tämähän on aina vähän ollut sellaista pakoa vallitsevasta kaaoksesta. Etenkin nyt se on pakoa sohvan uumenista. 😀

Just nyt on siitä erikoinen hetki meneillään, kun vauva nukkuu ilman minua. En tiedä kauanko tätä onnea kestää, mutta yritän olla nopea. Se ei tosin ehkä tuo kaivattua rentoutumista.

MITÄ MEILLE KUULUU?

Kävimme viime viikon torstaina neuvolassa painokontrollissa, joka ei sitten ihan niin hyvin mennytkään. Vauvan paino ei ollut noussut tarpeeksi, joten saimme uudelleen määräyksen antaa lisämaitoja. Koen lisämaidot kamalan ongelmallisiksi siitä syystä, etten ole missään välissä ehtinyt pumpata maitoa, sillä olen halunnut itsekkäästi pitää kiinni yöunista, jotka muutenkin ovat olleet synnytyksestä lähtien hyvin vähäiset. Annoimme kaksi päivää sitten korviketta, josta alkoi vauvan perse mennä ihan ruvelle, joten se lysti loppui siihen. Sen jälkeen olen yrittänyt pumpata niissä väleissä kun olen vain voinut, mutta saalis ei toki ole ollut alkuun mikään kovin mahtava. Viime yönä alkoi jo tulostakin näkyä, mutta se maito meni sen sileän tien, kun heräsin kuutta minuuttia vaille kuusi valitukseen vierestäni ja olin aivan tööt kello 3-5 välisestä valvomisesta aiemmin yöllä. Jos tässä siis täytyy lisämaitojen kanssa jatkaa läträystä, täytyy ensi yönä jatkaa valvomista.

Jotain muutakin välillä? Ulkoillut olen vain kahtena päivänä tällä viikolla. Vaunulenkille lähtö tuon rinnallaroikkujan kanssa tuntuu olevan välillä ihan työn ja tuskan takana, joten on ollut helpompi harjoittaa tiheää imua sohvalla. Joku tiheän imun ongelma täällä on nimittäin vaivannut koko viikon. Viikonloppusin on helpompi lähteä pidemmälle kävelylle, kun meitä on kaksi hoitamassa asioita.

Nyt kuulostaa siltä, että täytyy taas mennä. 😀 Toivottavasti pääsen kertomaan lisää kuulumisia sohvan uumenista taas viimeistään ensi viikolla!