Mitä vanhemmaksi tulee, sen harvemmin on päivää kun ei mihinkään satu. Tiedätte varmaan? Myös mitä vanhemmaksi tulee, sitä varmemmin vaivaa selkä, polvet tai ainakin lantio, ehkä kaikki nämä. Minä ainakin olen sen verran raihnainen, että oli aikoinaan pakko mennä ennakkoluulottomasti käymään osteopaatilla. En oikeastaan enää muista miksi juuri osteopatia, mutta olen kiittänyt itseäni usein tästä ideasta. Sittemmin passitin myös Tahkiksen osteopaatille ja luonnollisesti olemme hakeneet vauvalle apua osteopatiasta. Ei siksi, että se olisi jotenkin muotia vaan ihan sen perusteella kuinka paljon tuosta hoitomuodosta on ollut meille itsellemme apua.

IT’S MAGIC!

Osteopatia on mielestäni jonkun sortin taikuutta. Joka kerta tulen uutena ihmisenä kotiin, sillä aina minulla on uusi lantio. Olikin jännä nähdä, mitä vauvalle tapahtuu hoidossa ja sen jälkeen. Osteopatian sanotaan auttavan oikeastaan ihan kaikkeen, mitä vain voi ajatella. Erityisesti minua kiinnosti kuinka imukuppisynnytyksen jumit aukeavat hoidon avulla, sillä siitä olin lukenut jo aiemmin raskauden aikana.

En tietenkään osaa nyt eritellä, mikä vaiva on johtunut imukupista, mikä pitkittyneestä ponnistusvaiheesta ja mikä ihan vaan raskaudesta, mutta ainakin pari uutta juttua vauvassamme on nyt. Ensimmäisellä käynnillä vauva löysi kielensä. Hän yhtäkkiä vain alkoi availemaan suutaan ja sieltä tuli kieli ulos. Ihailimme tätä uutta taitoa kotona koko sen illan. 😀 Kielen lisäksi jätkä tarrasi rintaan kiinni kuin ahne possu eikä sen koommin rintakumia enää tarvittu. Kieli on tärkeässä roolissa imetyksessä, joten tämä oli todellinen voitto heti alkuun.

Toinen käynti meillä oli keskiviikkona. Vauvan imuun tuli taas jotenkin tehoa lisää, sillä tällä kertaa hän sai taidon avata suunsa paremmin. Tulee isoja haukotuksia! Lisäksi vauva on käynnin jälkeen ollut ihmeen rauhallinen. Toki peruskiukuttelut tulevat kyllä, jos ei ole ruoka pöydässä jo ennen kuin hänellä on nälkä (ristuksen pohjalaisgeenit), mutta silti hän on löytänyt jonkun ihmeellisen sisäisen rauhan ilmeisesti. Tämän toisen hoidon aikana vauva alkoi myös ”jutella” enemmän ja on jatkanut sitä tietysti kotioloissa, hassuja äännähdyksiä tulee eri tilanteissa. 🙂

LÄMMIN SUOSITUS

Tämä ei ole kaupallinen yhteistyö sitten. Haluan vain sanoa, että jos ikinä mikään hakristaa itselläsi tai vauvalla, kannattaa käydä osteopaatilla. Me käydään koko perhe Kaarinassa Jari Vellamolla. 🙂 Ilman säännöllistä käyntiä Jarilla lähtisi järki omien ja nyt vauvan vaivojen kanssa, joten ihanaa kun nyt saa etenkin vauvalle apua osteopatiasta. ♥

Torstaiaamuna jollain käsittämättömällä pyhällä hengellä pakkasin vauvan vaunuihin ja kärräsin meidät neuvolaan. Oli aivan liian aikaista, olin nukkunut ja syönyt aivan liian vähän. Ihan tokkurassa kaivoin maskin neuvolan ovella ennen kuin taiteilin meidät sisään vaunujen kanssa. Olin varma, että itken vain väsymystäni neuvolatädille enkä muista puoliakaan, mistä mun pitää kysyä vauvaan liittyen. En ole vieläkään varma muistinko kaikkea, mutta loppujen lopuksi käynti meni paljon paremmin kuin olin ajatellut. Toivoin niin paljon, että vauva painaisi jo yli kolme kiloa ja tulisi vapautus yöherätyksistä sekä lisämaidon antamisesta.

Vauva ei painanut vielä yli kolmea kiloa, mutta kasvua oli silti tullut sopivasti. 🙂 En tiedä olinko niin tuskaisen väsynyt, mutta saimme kuin saimmekin vapautuksen yöherätyksistä ja lisämaidon antamisesta, kun tarkoitus olisi kuitenkin onnistua imettämisessä. Oli niin ihanaa palata kotiin näiden uutisten kanssa, tuntuu kuin yli puolet kaikesta stressistä olisi kadonnut tuolle neuvolakäynnille. Nukkuminen on varmaan yksi tärkeimmistä ihmisen perustarpeista, joten ajatuskin siitä, ettei yöllä tarvitse herätä vajaan kolmen tunnin välein, oli ja on luksusta. Lisämaito tietysti jäi kummittelemaan taustalle, sillä sitä toki voi antaa aina, jos siltä näyttää, mutta ei onneksi ole pakko.

Muutakin hyvää saatiin käynnillä, sillä täti tarkisti vauvan imuotteen ja tuumasi näyttävän nyt paljon paremmalta kuin viimeksi. Hän antoi luvan ottaa tutin käyttöön ja antoi minulle ohjeeksi, että puoli tuntia imetystä riittää, koska sen jälkeen vauva käyttää minua tuttina. Joten puoli tuntia ja sitten tutti suuhun.

PUOLI TUNTIA JA TUTTI SUUHUN

Torstaina vauva oli kamalan närkästynyt ja itkuinen loppuiltaa kohti, kun yritin toteuttaa tätä ”puoli tuntia ja tutti suuhun” -metodia. Muuten se tuntui kyllä ihan hyvältä, sillä ei se tuttina olo ole kovin mukavaa, mutta joku kuitenkin vielä hakristi vauvaa. Perjantaina totesin vauvan nukkuvan päivisin parhaiten minun sylissä, joten hän sitten nukkuu siinä. Miksi mun pitäisi hänet väkisin laittaa nukkumaan jonnekin muualle? Hän on niin kamalan pieni ja mun syli on ainoa tuttu paikka maailmassa hänelle (isän syli myös kelpaa tietysti), joten mitä ihmettä? Hänellä on oikeus olla sylissäni niin paljon kuin hän haluaa. Ongelmamme on nimittäin ollut se, että vauva ei nuku päivisin ja on iltaa kohden ihan saatanan yliväsynyt. Voitte kuvitella huudon määrän. Niinpä ensisijainen tavoite on saada hänet nukkumaan päivisin kunnolla, jotta hän nukkuu myös iltaisin.

IHAN ERI VAUVA!

Sitten eilen yhtäkkiä tämä kaikki onnistui. Yöllä vauva nukkui viiden tunnin pätkän. Minä olin silti aivan kamalan väsynyt, mutta vauva ei! Hän nukkui jokaisen syötön jälkeen aamulla pitkät unet ja olin aivan ihmeissäni. Sitten kun hän nukkui mukisematta päivälläkin, olin vielä enemmän ihmeissäni. Olin jo lipsunut toki siitä ”puoli tuntia ja tutti suuhun”, koska googletin ja totesin, että pieni vauva ei välttämättä vielä ole niin voimissaan saadakseen täydellisesti puolessa tunnissa mahansa täyteen. Pitää vain itse olla hereillä ja tarkkailla tilannetta. Välillä toki sain vauvan kiinni siitä, että hän nukkui rinnalla. 😀 Iltaa kohti on myös paljon tarkempaa se, ettei vauva saa olla liikaa rinnalla vaan hänet täytyy nukuttaa just silloin sillä sekunnilla, kun silmät lupsuu kiinni sylissä. Failasin tämän eilen ja vaunulenkillä meni taas 20 minuuttia, kunnes hän oli silmät kiinni. Ja niin ne räpsähtivät auki heti, kun tultiin sisätiloihin. Sitten syöttö ja mitä ihmettä, taas se nukkuu! Hän nukkui isän sylissä seuraavaan syöttöön, joka sekin oli kovin vaivaton, puolessa tunnissa jälleen vauva oli unessa. Vaikka kello oli sen maagisen puolen yön, jolloin yleensä on ollut ihan jäätävä tuska saada hänet sänkyyn.

Joutui oikein miettiä onko hän kunnossa, mutta kun hän kuitenkin jaksoi meuhkata, ajattelin hänen olevan ihan toimiva vauva. Erona lauantaissa oli se, että hän ei saanut perjantaina pisaraakaan korviketta. Ensimmäistä kertaa. Aiemmin tällä viikolla hän on nimittäin pulauttanut ne kaikki ulos ja ovat selkeästi aiheuttaneet hänelle mahavaivaa. Nyt kakan punnaamiseen ei tarvitse enää herätä eikä iltaisin ole myöskään mitään mahavaivakiemurteluhuutoa.

PÄIVÄ KERRALLAAN KUITENKIN

Eilinen tuntuu siis ihan voitolta, mutta ei tässä kovin luottavainen uskalla olla vaan varovaisesti täytyy tämäkin päivä ottaa vastaan. Tuolla pojat nukkuvat nyt vielä, mutta pian kyllä se pienempi niistä rupeaa taas heräilemään ja on seuraavan syötön aika. Niin ihanaa kuitenkin jatkaa näin, kun on vapautus yöherätyksistä ja siitä lisämaidosta. En edes muista milloin olen viimeksi jaksanut herätä virkeänä kahdeksalta, mutta niin vaan tänä aamuna. Vauva nukkui yöllä sen viisi tuntia putkeen ja sitten tavoilleen uskollisena heräsi siitä seuraavan kerran parin tunnin päästä. Uni ruokkii unta sanoi Kissis fiksusti minulle perjantaina ja se on kyllä niin totta. Myös aikuisilla!

PS. Pitäisi pyydystää jostain kantoreppu vauvalle.