Hitsi että eilen väsytti aamusta, varmaan lapsi herätti taas kesken jonkun unisyklin ja jäin johonkin jumitilaan. Jouduin nukkua aamupäikkärit samaan aikaan lapsen kanssa, että edes vähän virkoaisin. Oli edessä kuitenkin tärkeä päivä, kun ohjelmassa oli ylioppilasjuhlat! Sitä ennen piti vielä suorittaa auton haku korjaamolta (josta haluan kirjoittaa oman postauksen). Soitin korjaajasedälle herättyäni joko saa tulla. Ei hän ollut löytänyt auton toiseen vikaan ratkaisua, mutta auto on onneksi kuitenkin ajokunnossa nyt, joten kipitin bussipysäkille ja matkustin Turun läpi kauas Raisioon. Onneksi ei tarvinnut mitenkään kiireellä suhata, kun ylioppilasjuhlissa tarvitsi olla vasta joskus lähempänä neljää.

En olisi näillä aivoilla enää muistanut ruusua, mutta Tahkis muisti. Ihmettelin miksi me lähdettiin kotipihasta ihan eri suuntaan ja ajettiin vielä katuja, joissa on läpiajo kielletty. 😀 Kun kurvattiin Flörin pihaan, muistin, että ainiin joku ruusukin piti hakea. 😀

Poika sinnitteli taas yliväsyneenä ihmeen reippaasti. 🙂 Hän nautti suosiosta, koska hänen ainakin neljä instaseuraajaa oli paikalla. 😀 Lopuksi hän sai vielä ylioppilaslakin päähänsä, kyllä kelpas!

Tuntui kivalta käydä pitkästä aikaa juhlissa ja ensimmäistä kertaa oman perheen kanssa. Oli jotenkin ihan erilaista kuin koskaan tähän asti. En ole aina pitänyt juhlia kovin jänninä, mutta nyt olisi voinut istua kauniissa kesäillassa yömyöhään asti. Lapsi vain oli pakko pakata autoon jo alkuillasta, ettei kerkeä alkaa kovin kova huuto. Kävimme ajelemassa Littoisissa ja katselemassa olisiko siellä kiva asua. 😀

Ilta-ajelu toimi hyvin, kun lapsi nukahti heti ja nukkui koko matkan kotiin asti. Saatiin vielä syötettyä iltapuuro ja nukutuskin oli tällä kertaa ihmeen helppo. Aamuyöllä hän heräsi 4:30, joten minuakaan ei tänään väsytä niin kuin eilen. 🙂

Seuraa blogiani instassa, facessa ja Bloglovinissa

Tänään on varmaan vähän muutakin ihmisillä mielessä kuin lenkkeily, mutta ajattelin silti kirjoittaa postauksen aiheesta, koska asia on ollut mielen päällä tässä kuluneen viikon aikana. Ja jokainenhan sen tietää, ettei huonoilla kengillä kannata lenkkeillä tai tehdä yhtään mitään, mutta silti tämä on nyt pakko päästä sanomaan. Ihan muistutuksena itselleni myös, että jokaisen juoksukenkävalmistajan kenkä ei välttämättä sovi, vaikka kuinka tuntuisivat tosi hyviltä.

Jotkut blogiani pisimpään lukeneet varmasti muistavat New Balance -hulluuteni. New Balancen 890 oli paras juoksukenkä koskaan ja niin voin varmasti vieläkin sanoa niistä vanhoista malleista. Ne istuivat jalkaan kuin sukka ja ikävöin niitä julmetusti!  Seuraavaksi kokeilin Hokaa, mutta reväytin takareiden ne jalassa enkä ole sen jälkeen koskenut. Koska kenkien vikahan se toki oli, eikä esimerkiksi lämmittely ollut yhtään puutteellinen. Hokien jälkeen vannoin Asicsien olevan ihan parhaat. Kuljin ne jalassani raskaana ollessa ja yhdeksän kuukautta synnytyksen jälkeenkin vielä. Tai siis ostin siinä välissä uudet, mutta sama malli.

Raskaana olessa ja sen jälkeen minulla väsyi kävellessä alaselkä tosi paljon. Luulin sen johtuneen isosta mahasta, mutta taisinkin olla väärässä! Tuli nimittäin ostettua tuossa pari viikkoa sitten ihan ohimennen Adidakset ihan vaan arkikengiksi ja niiden kanssa kävikin niin, ettei selkäni väsykään. Olin tietysti aivan ihmeissäni, mutta myös onnellinen, että tuli kokeiltua eri kenkiä ja huomattua tämä asia. Sitten kun lähden joskus oikeasti juoksemaan, kokeilen Asicsia vielä, mutta kävelemään en enää niiden kanssa lähde.

Tarinan opetus on siis taas se sama kuin aina: hyvin pienestä on kaikki kiinni. Tottakai askellus vaikuttaa selkään, hyvänen aika. Olisi se nyt pitänyt jo ihan ennestään tietää eikä syytellä omaa mahaa. 😀

EI pidä lenkkeillä huonoilla kengillä. 🙂