Hae
Mari Hietala

Koko viikonloppu Raumalla

Me oltiin koko viikonloppu Raumalla ja tultiin just kotiin. Kun en ole postannut mitään viikon aikana, ajattelin käyttää lapsen ruokailuhetken nyt tähän. Mitähän me ollaan edes touhuttu tämä viikko?

Maanantaina… En kykene muistamaan. Oikeasti. Tahkis oli iltavuorossa, oltiinkohan me pojan kanssa kirppiksellä Länkkärissä ja tultiin iltapäivällä kotiin. Ehkä se näin oli. Tiistaina käytiin Kaarinassa kirppiksellä ja keskiviikkona pääsin vihdoin hammaslääkärille. Torstaina aloitin päivän kävelemällä Ankkaan munkkikahville ja perjantaina kipitin iltapäivällä käymään Kupittaan Cittarissa. Sitten heti perään viikonloppu Raumalla. 😀 Kovin jännittävä viikko siis ollut, höhö.

Viikonloppu sitten sujuikin hyvin, kun ei tarvinnut itse koko ajan olla vahtimassa lasta. Otin oikeastaan ilon irti kokonaan ja neuloin niin pirusti. Neuloin yhden lankakerän verran Tahkikselle pipoa ja tänään alotin sukat itselleni. Alkaa jo vähän kädessä tuntua. 😀 Olisipa aina aikaa neuloa ilman keskeytyksiä noin paljon! Tulisi valmista paljon nopeammin.

viikonloppu raumalla

viikonloppu raumalla

Tuleva viikko ei menojen suhteen sen hiljaisempi ole, etenkään huominen. Minun pitää aamusta olla Varissuolla suuhygienistillä, iltapäivällä menen kampaajalle ja sieltä suoraan yhteen asuntonäyttöön!! Tiistaille on kehitteillä treffit varamummun kanssa ja torstaina taisi olla joku lainaneuvottelu vielä.

Ihan hyvin siis nyt taas saan ajan kulumaan hoitovapaalla, ehkä se tylsyyshetki oli sitten vain ohimenevä.


Seuraa blogiani instassa, facessa ja Bloglovinissa

Mitä sitä touhuaisi hoitovapaalla?

Otin juuri istutetun anopinkielen käteeni ja toisella kädellä yritin siirtää rattaita parvekkeelta takaisin sisälle. Horjahdin ja anopinkieli ruukkuineen lensi hienossa kaaressa johonkin rattaiden alle pysähtyen kynnykseen. Puolet mullasta ja se itse kasvi pojan sylissä. Hän tuijotti minua silmät suurena, jotta mitä ihmettä se äiti nyt duunaa. Nostin hänet rattaista parvekkeen lattialle ja hän istui paikoillaan jähmettyneenä aivan hiljaa. Kerrankin. 😀

Taidan tarvita aikalisän. Järjetöntä koheltamista ollut koko viikko, kun ensin maanantaina meni ihan kuppi nurin lapsen päiväunien takia ja olin koko päivän mökömökö. Eilinen sujui jo vähän paremmin, mutta nyt täytyy ottaa rauhassa, ettei vaan enää satu mitään.

hoitovapaalla

Olen kovasti alkanut miettiä mitä ihmettä ihmiset tekevät hoitovapaalla muuta kuin hoitavat lasta. Siis eihän kukaan voi jaksaa olla neljän seinän sisällä viikosta toiseen, pakkohan tässä on jotain keksiä? Mutta ei sitä voi kahvillekaan joka päivä jonkun kanssa lähteä, ei kodinhoidon tuki sellaiseen riitä. 😀 Itse ajattelin viettää väliviikon alueen ostoskeskuksista, jotta voin sitten ensi viikolla mennä taas kiertelemään niitä, ellen muuta keksi. Miten ihmeessä jotkut pystyvät olemaan kotona monta vuotta? Ei kotitöitä nyt oikeasti ihan koko ajaksi riitä, ei meillä ainakaan. Pyykkikoppa on välillä tyhjä.

hoitovapaalla

Mietinkin täytyykö tässä alkaa lähteä mehtään näin päivisin, jotta lapsi pääsee luontoon välillä. Ehkä myös omaan päähän vaikuttaa se, kun ei ole yksiäkään kahvi- tai lounastreffejä nyt sovittuna. Viime viikkoiset peruuntuivat kuumeen takia ja pitäisi sopia uudet pian. Omia juttuja ehdin tekemään joka päivä vain näin 11-12, kun lapsi nukkuu eikä koskaan tiedä milloin on se hetki, kun hän herää. Eilen hän nukkui ennätykselliset kaksi tuntia.

Olen hoitovapaalla vielä 2,5 kuukautta, joten tässä tosiaan ehtii siivota ja kiertää kauppoja vielä useaan otteeseen. 😀


Seuraa blogiani instassa, facessa ja Bloglovinissa