Elämässäni on ollut kaksi yritystä, joita en vaihda. Toinen on pankki ja toinen työpaikkani. Pankki siksi, että se on ollut työpaikkani ja työpaikka siksi, että siellä on vähän kuin toinen perheeni. Sitten tapahtui jotain ja pankin vaihtaminen alkoikin houkuttaa. Hassuinta on, ettei se tunnu edes pahalta. Ehkä näin kuuluikin käydä.

Minusta pankki on pyhä asia eikä sitä voi noin vaan vaihtaa, mutta huomasin, etten itse ole pankille pyhä ja se jäi kalvamaan mieltä. Uhosin kuukausi takaperin vaihtavani kohta pankkia ja nyt vihdoin pääsin asiassa eteenpäin.

Meillä oli meidän ensimmäinen lainaneuvottelu minun pankin kanssa. He eivät kovin suurta lainaa meille luvanneet, eikä se siis minua mitenkään haitannut. Lupasivat edes jotain. Mutta kaikki se, mitä tapahtui neuvottelun jälkeen. Olen ilmeisesti joutunut johonkin mustalle listalle, koska minun ihan joka saaterin ostos varmennetaan. Esimerkiksi juuri viime viikolla kuuden euron jäätelöostos Salessa ja tänään 9 euron ostokset S-Marketissa.

Kuukausi takaperin menin hakemaan meille matkaevästä Mbakerysta, kun olimme menossa Raumalle ja ajattelin katsoa tilillä varmasti olevan se 20 euroa, ettei tarvitse alkaa säätää. Nettipankista lävähti naamalle teksti ”lukuisista pyynnöistämme huolimatta emme ole saaneet sinulta päläpäläpälä”. Katsoin epäuskoisena tekstiä, sillä tämä ole ensimmäinen kerta, kun he pyysivät minulta jotain hemmetin henkilötietoja. Rupesi ärsyttämään niin paljon, että ärsyttää vieläkin kun kirjoitan tätä. Täytin lomakkeen kiltisti, pääsin nettipankkiin ja maksoin parinkympin ostokseni. Tätä ostosta ei varmennettu, mutta tuntuu, että sen jälkeen palattiin takaisin mustalle listalle.

Kaikista mukavin ja paras lainatarjous saatiin miehen pankilta, joten tuossa viime viikolla pankin kanssa soitellessa lupauduin heidän asiakkaaksi. Tuntui sopivan villiltä ja nyt olen aivan fiiliksissä, kun saan lopettaa asioinnin minun pankkini kanssa. On tosi mukava myös suunnitella milloin vaihdan palkkatiliä kokonaan ja mitä uusia tilejä avaan. 😀

Ehkäpä tämä pankin vaihtaminen oli jo aikakin hoitaa. Liian kauan olen antanut asian vain olla.

Tahkis on tällä viikolla ollut lomalla, mutta me ei vallitsevan taloustilanteen takia lähdetty mihinkään reissuun. Puhun nyt omasta taloudestani, koska tokihan tuo toinen meistä käy töissä, mutta minä en ja siksi elän pienimuotoista hiljaiseloa. Nordea varmistaa mun jokaisen ostoksen kaupassa, joten olen vittuillakseni pitänyt kukkaron nyörit tiukalla. 😀 Niinpä viikon teema on ollut uudet talot, mutta vanhat maisemat.

Aloitettiin viikko seikkailulla Naantaliin asuntomessuille. Päästiin siellä uudiskohteiden makuun ja käytiinkin heti seuraavana päivänä katsomassa yhtä suhteellisen uutta taloa maaseudulta. Siitä lähtien on yömyöhään google sauhunnut, kun on etsitty eri vaihtoehtoja ja mietitty mitä tehdään.

Käytiin me tiistaina myös Kustavissa. Ollaan oltu ehtiväisiä. Käytiin syömässä munkit, ajettiin Raisioon Myllyssä käymään ja sitten sinne talonäyttöön. Keskiviikkona meillä oli leffailta, sekin Myllyssä. Katsottiin uusi Thor.

En oo miljoonaan vuoteen ostanut kirjaa, mutta *tän mä haluan!!

Torstaina käytiin uudelleen katsomassa houkuttelevaa taloa, mutta tällä hetkellä ainoa este ostamiselle on vuokratontin lunastushinta. Vuosivuokra tontista on niin jäätävä, ettei muu olisi järkevää kuin lunastaa tontti omaksi. Siksi tuli taas seinä vastaan, vaikka tuo talo on kyllä sellainen, mikä vie yöunet ja kaikki.

Talosta innostuneena tässä onkin tullut jo tutkittua talopaketteja ja ties mitä, vaikka ei me kyllä sellaisenkaan touhuun lähdetä. Sitten löysimme Turun seudulla taloja rakentavan A. Hellmanin, josta Laura oli kirjoittanut postauksen aikoinaan. Hänen kokemuksien perusteella tuotakin vaihtoehtoa voisi harkita. Koska olen hyvin nopea näissä asioissa, sovimme näytöt kahteen A. Hellmanin taloon maanantaille, koska haluan nähdä kumman työnjälki on parempaa, hänen vai sen toisen vastaavan, jonka tekemä talo kaihertaa mielessä edelleen.

Ja jotta välillä olisi muutakin ajateltavaa, eilen kävimme tervehtimässä turkulaista kuuluisuutta, Kullannuppua. Poikaa vähän pelotti mennä hevosen selkään eikä hän aivan yhtä rohkeasti ollut koskemassa kuin koiraan tai kissaan. Tallilta menimme Ilmaristen grillille syömään ja ajelimme Nousiaisten kautta kotiin.

Tänään todennäköisesti vain hiljennymme talobudjettimme äärelle ja toivomme universumilta merkkiä. Katsotaan joudutaanko unohtaa uudet talot.