Otin juuri istutetun anopinkielen käteeni ja toisella kädellä yritin siirtää rattaita parvekkeelta takaisin sisälle. Horjahdin ja anopinkieli ruukkuineen lensi hienossa kaaressa johonkin rattaiden alle pysähtyen kynnykseen. Puolet mullasta ja se itse kasvi pojan sylissä. Hän tuijotti minua silmät suurena, jotta mitä ihmettä se äiti nyt duunaa. Nostin hänet rattaista parvekkeen lattialle ja hän istui paikoillaan jähmettyneenä aivan hiljaa. Kerrankin. 😀

Taidan tarvita aikalisän. Järjetöntä koheltamista ollut koko viikko, kun ensin maanantaina meni ihan kuppi nurin lapsen päiväunien takia ja olin koko päivän mökömökö. Eilinen sujui jo vähän paremmin, mutta nyt täytyy ottaa rauhassa, ettei vaan enää satu mitään.

Olen kovasti alkanut miettiä mitä ihmettä ihmiset tekevät hoitovapaalla muuta kuin hoitavat lasta. Siis eihän kukaan voi jaksaa olla neljän seinän sisällä viikosta toiseen, pakkohan tässä on jotain keksiä? Mutta ei sitä voi kahvillekaan joka päivä jonkun kanssa lähteä, ei kodinhoidon tuki sellaiseen riitä. 😀 Itse ajattelin viettää väliviikon alueen ostoskeskuksista, jotta voin sitten ensi viikolla mennä taas kiertelemään niitä, ellen muuta keksi. Miten ihmeessä jotkut pystyvät olemaan kotona monta vuotta? Ei kotitöitä nyt oikeasti ihan koko ajaksi riitä, ei meillä ainakaan. Pyykkikoppa on välillä tyhjä.

Mietinkin täytyykö tässä alkaa lähteä mehtään näin päivisin, jotta lapsi pääsee luontoon välillä. Ehkä myös omaan päähän vaikuttaa se, kun ei ole yksiäkään kahvi- tai lounastreffejä nyt sovittuna. Viime viikkoiset peruuntuivat kuumeen takia ja pitäisi sopia uudet pian. Omia juttuja ehdin tekemään joka päivä vain näin 11-12, kun lapsi nukkuu eikä koskaan tiedä milloin on se hetki, kun hän herää. Eilen hän nukkui ennätykselliset kaksi tuntia.

Olen hoitovapaalla vielä 2,5 kuukautta, joten tässä tosiaan ehtii siivota ja kiertää kauppoja vielä useaan otteeseen. 😀

Seuraa blogiani instassa, facessa ja Bloglovinissa

Elämä yllätti ja meillä olikin ulkoilun sijaan tänään siivoussunnuntai, joka kyllä tuli tarpeeseen. Me siirrettiin Tahkiksen työpöytä joskus kauan sitten (viime vuonna?) makkarista olohuoneeseen ja oli tarkoitus pitää se siistinä. Kunnes siihen olikin kiva kasata kamerat, lastenkirjat, random kirjeet pankista ja ihan viimeisenä ainakin neljä eri kasaa aikakauslehtiä… Ihan toivoton työmaa, mutta sen kanssa on voinut elää, kun ei katso sinne päin.

Tänään, armon päivänä, jostain syystä nousin sängystä siivousjalalla. Juu, ennen kuin olin edes aamupalaa syönyt, säksätin makkarissa noukkien lattialta harsoja notta kuka ristus nämäkin on tänne kiikuttanut, ei näiden paikka ole täällä ja onko joka asiaan aina pakko koskea, miksei nämä voi olla omalla paikallaan. Meillä kun on muutenkin aikamoinen tilanpuute, saan kohta muuttaa sosiaalisen median tilien nimiksi ”kaksio kolmelle”.

Harsosiivoilun jälkeen maltoin syödä aamupalan ja hetken huilailun jälkeen päätin nyt olevan aika parturoida kiinanruusut. Ja siitä tämä koko siivoussunnuntai sitten jotenkin ihmeellisesti lähti. Yhtäkkiä Tahkiksen kirjoituspöytä oli putsattu ja Tahkis lajitteli kamat omiin kasoihinsa. Lopuksi vielä iso roskiskuorma ja nyt voi ihastella tätä miljöötä. Rakastan sitä, kun saa jonkun paskakasan siivottua lopulta ja järjesteltyä vähän enemmänkin.

Ehkä tämä oli tällainen tasapainottava päivä, kun eilen emme olleet kotona oikeastaan ollenkaan. Kävimme ensin keskustassa asioilla ja syömässä, olimme kotona hetken ja lähdimme käymään vielä Skanssissa. Kiirettä piti siis. Lapsi nukkui yhet päiväunet ja nukahti illalla niin aikaisin, että saimme pitkästä aikaa omaa aikaa. 🙂 Kivaa on siis ollut ja varsinkin nyt, kun saatiin siivottua! 🙂

Seuraa blogiani instassa, facessa ja Bloglovinissa