Rakas aviomieheni kertoi eilen pitkästä aikaa käyneensä mun blogissa, mutta pettyi, kun enhän minä ollut kirjoitellut mitään uutta pitkään aikaan. Sellaista tämä nyt vaan on, en minä ehdi milloinkaan oikein mitään. Tällä hetkellä lapsi ja rakas aviomieheni ovat kylvyssä. Paistan keksejä ja ajattelin tulla kirjoittamaan jotain.

Jäin vaan miettimään mistähän mun piti edes kirjoittaa. Lapsi on nyt viikon ollut päiväkodissa ja aloitus on sujunut ihan hyvin. Mitä nyt aloituspäivänä en meinannut löytää koko päiväkotia ja meni kuppi ihan nurin Turun liikenteen kanssa kello kahdeksan aamulla, mutta kyllä se siitä on lähtenyt suttaantumaan onneksi. Lapsi on kamalan väsynyt koko ajan, mutta se nyt ei mikään ihme ole. Tänään hän on nukkunut tunnin päiväunet, mikä on tämän ikäiselle yhdet päiväunet aivan liian vähän ja 1,25 h unta vähemmän kuin tarvisi päiväunien muodossa.

Päiväkodin aloitus teki sen (ja nuo liian vähäiset päiväunet), että meillä oli lauantaina pelkkä väsymystään kitisevä kersa. Sunnuntaina hän oli onneksi normaali oma itsensä ja päästiin nauttimaan ulkoilusta heti aamusta Katariinanlaaksossa. Sorsat ja oravat olivat aivan ihmeellisiä.

Nyt alkuviikko on mennyt ihan hyvin onneksi. Muutenkin tässä on kaikenlaista muutosta ilmassa. Siis tuntuu siltä tällä hetkellä elämä, että vain muutos on pysyvää. Meillä tulee ihan varmasti muuttumaan asuinympäristö puolen vuoden sisään ja lisäksi me saadaan päiväkotipaikka parin kuukauden päästä lähempää, kuten me alunperin haluttiinkin. Jännittävää vain nähdä kumpi tapahtuu ensin, muutto vai tuo päiväkodin vaihto. Koska sitten kun muutetaan, joudutaan taas hakea uutta päiväkotipaikkaa.

Noin muuten yritän keskittyä selviämään marraskuusta, joka on vuoden kuukausista ehkä pimein. Joulukuussa valoa ja lämpöä tuo joulun odotus, mutta marraskuu on vähän sellainen täytekuukausi kalenterissa.

Seuraa blogiani instassa, facessa ja Bloglovinissa

Ah, me päästään tänään leffaan! Haluan mennä katsomaan sen uuden hömpän, jossa on Julia Roberts ja George Clooney. En tiedä leffan nimeä, höhö. 😀 Mutta mitäpä sillä on väliä, kun pääsee lepäämään hetkeksi tästä nykyisestä ruuhka-arjestaan?

Olen nyt kolme viikkoa ollut töissä ja se on ollut parasta, mitä hetkeen on tapahtunut, jos ei söpön pienen pojan hassutteluja oteta huomioon. Mielenterveys on parantunut, jos näin rajusti voi ilmaista, mutta olen oma iloinen itseni nykyään enkä mökömökö 24/7. Raskasta on ollut välillä huonojen öiden takia, mutta olen selvinnyt. Tänä lauantaina en ole rekan alle jäänyt kuten kahtena edellisenä ja se on ihan parasta!

Kävimme tutustumassa päiväkotiin torstaina ja siellä pitäisi aloitella ensi viikolla. Se ressaa, mutta kai siitäkin selvitään. Aikovat nukuttaa lapsen vain yksille päiväunille, mutta jos olisin kasvatusalan ammattilainen, en tekisi niin vaan antaisin alle 15 kuukauden ikäisen lapsen nukkua ne kahdet päiväunet, jotka hän tarvitsee. Lisäksi lapsemme pääsi 2-3 -vuotiaitten ryhmään, vaikka hän itse täyttää kaksi ensi vuoden elokuussa. Tuo ryhmä ja päiväkoti oli kuulemma ainoa vaihtoehto meille, vaikka oikeasti haimme sen toiseen yksikköön, joka sijaitsee käytännössä meidän pihassa. Tietenkään emme voi voittaa elämän lotossa paikkaa vierestä vaan ensi viikosta alkaen lähden joka aamua aivan päinvastaiseen suuntaan kuin missä olen töissä. Sujuva arki ja niin edelleen.

Mitäs muuta? Kokeilin tiistaina lihaskuntotreeniä, koska houkuttelisi hankkia vahvat reisipalat näiden surkastuneiden tilalle. Enää puuttuu kunnon yöunet, jotta voisi oikeasti harrastaa yhtään mitään rasittavaa. Näin vanhan ihmisen palautuminen kun ei ole mitään huippuluokkaa.

Seuraavaksi pitäisi varmaan tehdä jotain ruokaa, jotta päästään lähtemään varamummun luo reilun tunnin päästä ja sitten sinne elokuviin. Niin siistiä mennä rentoutumaan!

Tässä tällainen pikainen pläjäys kuulumisia täältä perhearjen keskeltä, joka on siis juuri niin kiireistä kuin voi olettaa. Illat menee lapsen nukuttamiseen ja sitten on itse niin väsynyt, ettei voi kuin nukuttaa itsensä.

Seuraa blogiani instassa, facessa ja Bloglovinissa