Voi hyvää päivää, vauvavuosi on nyt sitten ohi ja taputeltu. Kirjoitinkin eilen instaan lyhyen koonnin koko vuodesta, vaikka olisihan sitä paljon muutakin voinut vielä kertoa. Esimerkiksi että kuvittelin meikkaavani paljon useammin, ihan vaan huvikseni ja piristykseksi. Totuus: paljon enemmän piristi se, kun ehti edes joskus nukkua silloin kuin vauvakin nukkui. En oikeasti tiedä missä välissä olisin ehtinyt meikata. Hyvä kun alkuun kerkesin edes syödä. Myöhemmin aloin ehtiä jo pestä hampaitakin.

Oma aika on saanut ihan uuden merkityksen enkä sinänsä malta oottaa, että mulla joskus on ihan oikeasti omaa aikaa. Silti en vauvavuoden aikana enkä nytkään mitenkään erityisesti halua lapsen hereilläoloaikana lähteä tekemään jotain omiani, mieluiten lähden lenkillekin koko perheen kanssa. Iltasin on ihanaa, jos lapsen saa nukahtamaan niin, että ehdin vähän katsoa Outlanderia, neuloa tai lukea kirjaa. Ne hetket riittävät minulle aivan hyvin.

Näin vuoden ikäisenä lapsi alkaa olla mielestäni tähän asti hauskimmillaan. Nauratin häntä tänään kahvilassa karkkipaperilla ja kuiskasin perään, ettei turkulaisessa kahvilassa saa nauraa ääneen. Onneksi hän ei vielä ymmärrä ihan kaikkea, mitä höpötän, mutta sanan ”pois” hän kyllä ymmärtää. 😀

Juttua riittää kovasti useimmiten ja tänäkin aamuna hänen ensimmäiset sanat olivat ”äitä, äiti”. 🙂 Kohta sieltä tulee ihan selkeä äiti jo.

Enää kuukausi tätä arkea ja sitten palaan töihin. Niin outoa. Miten muka osaan puhua aikuisille? Ihan varmaan, kun joku siirtää trukilla jotain lavaa, mä kehun kuin lasta: ”HIENOSTI!!!”. 😀

Voi vauvavuosi, miten sen jälkeen muka oikeasti voi olla taas muutakin kuin hikipäässä ahertava äityli?

Meillä vietettiin juuri lapsen yksvuotissynttäreitä (etukäteen) pienellä porukalla, joten viikonlopun ohjelmassa oli leipoa täytekakku. Ihan perus mansikkakakku, nyt kun ei vielä tarvitse olla mitään spidermaneja tai pawpatrolia.

Voitteko kuvitella kuinka hankalaa voi olla tehdä yksi yksinkertainen täytekakku?

Kakku numero 1: taikina vuokaan ja kakku uuniin. Kakku pois uunista ja jäähtymään. Sitten leikataan! Tein komean reiän kakun pohjaan, koska paistoin kakun 26-senttisessä vuoassa ja se oli tietysti aika littana. Ei siitä olisi voinut leikata kolmea tasoa.

Lähdettiin Kupittaan Cittariin hakemaan pienempää kakkuvuokaa. Ja ihan sellaista perinteistä, ei irtopohjavuokaa. Kupittaan Cittarissakin myydään ihan kaikkea, mutta ei tavallista kakkuvuokaa. Mentiin kahville ja ehdotin, että otetaan 61 ja käydään keskustassa Heirolissa. Koska Turussa oli Paavo Nurmi maraton, eikä autolla olisi ollut mitään järkeä lähteä. Niin mentiin sitten bussipysäkille ja ajeltiin kylille, ostettiin 23 cm kakkuvuoka, tehtiin ostokset Cittarissa, tultiin kotiin ja sitten…

Kakku numero 2: taikina vuokaan ja kakku uuniin. Tässä välissä mies kysyy eikö ilmakuplat pitäisi kopauttaa pois. Ainakin sitten uunista tullessa lopuksi. Murisin enkä kopautellut missään vaiheessa. Virhe. Kakun keskikohta laski kuin lehmän häntä. En malttanut odottaa jäähtymistä ja leikkasin kakun lämpöisenä. Toinen virhe. Seuraava taso oli niin repaleinen, ettei sitä voinut nostaa.

Päätin tehdä välissä marenkia.

Seuraava päivä.

Kakku numero 3: vatkaa munat, tiputa kaapista leipäpaketti munien sekaan ja panikoi. Taikina vuokaan, niin monta kopautusta ettei varmasti ole yhtään ilmakuplaa ja kakku uuniin. Kakku pois uunista ja pudotus pöydälle 30 cm korkeudelta. Ei lässähtänyt. Ihan täydellinen kakku. Leikkasin tasot, mutta keskimmäinen otti taas osumaa enkä voinut nostaa sitä. Oli uudet aivot, joten kippasin repaleisen tason toisen päälle alimmainen taso apuna. Vieläkin olen ylpeä tästä saavutuksesta.

Osasin jopa koristella kakun kerrankin. Ensi vuonna sitten joku vielä prameampi täytekakku kuin tänään. Ja ykkösellä maaliin tietysti.