Kesäloman ensimmäinen lomaretki: päivä Muumimaailmassa
Kun aloin toukokuussa kirjoittamaan tänne taas ahkerammin, aloin myös seurata lukuja Google Analyticsin kautta. Viikko viikolta sijoitukseni blogit.fi -sivuston listoilla ovat parantuneet ja vihdoin tänä aamuna sivustoa päivittäessäni huomasin kivunneeni koko Suomen listalle! Olen ollut tästä niin iloinen ja innoissani! Kiitos kovasti kaikille teille siellä ruudun toisella puolen! Jos et vielä seuraa blogiani blogit.fi kautta, täältä se löytyy!
Olin aamulla innoissani myös siitä, kun päätettiin tänään viettää päivä Muumimaailmassa. Kesäloman ensimmäinen päivä, joten tottakai piti lähteä seikkailulle.
En ollut itse koskaan käynyt Muumimaailmassa. Mieheni on kuulemma. En oikein tiennyt mitä odottaa, mutta kokemus oli ihan positiivinen. Lapsi viihtyi hyvin ja minä sain tuijotella myrskyävää merta. Minulle meri oli reissun paras anti. 😁 Lappajärven rannoilla lapsuuden viettäneenä huomaan kaipaavani veden äärelle ja nyt, kun olemme muuttaneet tänne mantereelle ainakin 20 kilometrin päähän merestä, en näe vettä tarpeeksi usein. Aivan kuten sieluni lepää peltomaisemissa, tarvitsee se myös meri- tai järvimaiseman rauhoittuakseen. Naantalin meri oli vieläpä upean värinen, ei mikään likainen ruskea vaan siinä on häivähdys turkoosista. Olen kateellinen presidentille, kun hän saa viettää aikaansa Naantalissa. Kyllä siellä kelepaa.

osoitehuoltajan huvit
Tässä kaksi otosta ihan vain osoitehuoltajan huviksi. En tiennyt, että muumien saarella olisi osoitteita. 😁 Vaikkeivat olisi edes virallisia, ovat silti ihania. 😄

PÄIvän asu
Minun päivän asu oli tänään taas taattua Mari-tyyliä. Tässä näkyy vanhuus kahdessa kohdassa: jalassa hyvät kengät ja päässä lippis eikä mitään väliä, miltä se näyttää kokonaisuutena. Ainiin ja tuo vyölaukkukin vielä, se oli oikein sellainen turistina liikenteessä -juttu. Vähän ulkomailta kyllä tuntuikin, kun esitykset kuultiin vain ruotsiksi ja muutenkin kaikki tuntuivat puhuvan vain ruotsia. 😄 Paitani on Aarrelabelin ja hame Mainion. Sama hame oli edelliskerrallakin, kun Naantalissa viimeksi kävin. Silloin oli asuntomessut.

Päivä Muumimaailmassa oli oikein hyvä meille heti tähän loman alkuun. Ei ollut mitenkään liikaa väkeä vaan lähinnä tuuli hieman liikaa. Se ei silti haitannut ja välillä päästiin tuulelta suojaankin. Sanoisin Muumimaailman olevan yksi parhaista kohteista lapsen kanssa täällä Turun seudulla, siellä saa hyvin vietettyä vaikka koko päivän. Voidaan hyvin mennä ensi vuonna uudelleen, jos lasta edelleen kiinnostaa muumit. 😊
Loma alkaa
Meillä alkaa nyt loma. Pitäisi pomppia tasajalkaa ja olla innoissaan, mutta todellisuudesa koko päivän minua on vainonnut ärsyttävä päänsärky. Viime yö ei taas mennyt aivan parhaalla tavalla, kun keskellä yötä piti ruveta vaihtamaan vaatteita ja lakanoita. Lapsemme nukkuu meidän keskellä nyt taas ja sattui sellainen pieni vahinko, jonka myötä oli vähän märkää.
Mitä tehdään lomalla on kysymys, jonka olen kuullut muutamia kertoja viime aikoina, mutta siihenpä minulla ei ole vastausta. Emme ole suunnitelleet mitään tarkkaa. Johonkin olisi kiva lähteä, mutta en tiedä minne. Pohjoiseen? Etelään? Länteen ehkä? 😄 Vahtoehtoja ja mahdollisuuksia tuntuu riittävän. Kovasti houkuttaisi esimerkiksi mennä laivalla merten yli johonkin, mutta katsotaan nyt sitten miten käy. Ainoastaan yksi kohde on varma ja se on Muumimaailma. 😁

Kesä on ollut niin viileä ja sateinen tähän asti, että eniten odotan lomalta vain lämpöisiä päiviä. Tämä on ensimmäinen vuosi koskaan, kun en pistäisi pahakseni, jos olisi vähän hellettäkin. Olisi kuitenkin ihana päästä rannalle lapsen kanssa. Odotin jo viime kesänä lämpäisiä iltoja, jolloin voisi istua terassilla iltamyöhään, mutta sellaisia iltoja ei tainnut tulla ollenkaan. Tai sitten ne olivat joskus elokuussa. Lomalta odottelen nyt samaa.
Lomalla olisi myös ihana lukea edes yksi kirja. Useammasta ei olisi myöskään haittaa. Minulla on pari jotain hömppää jossain tuolla odottelemassa, viime vuosien Sophie Kinsellat ovat kaikki lukematta ja Satu Rämön Jakob.
Nyt ihan seuraavaksi täytyy mennä tutkimaan kaappeja, jos vaikka söisi jotain vielä tänään. Kauhea nälkä, joka haittaa olemista aika paljon just nyt. Niin ihanaa, kun on loma edessä ja pelkkiä mahdollisuuksia! Kyllä me varmasti tekemistä keksitään, vaikkei vielä mitään varmaa olekaan.


0

