Uimisvillitykseni on pahentunut
Maanantaina Ähtärissä kehittynyt uimisvillitykseni ei ole ottanut laantuakseen vaan se on tainnut vain pahentua. Olen viikonloppuna ensin etsinyt koko internetin läpi uimaopetusta aikuisille, jotka haluavat aloittaa ihan alusta ja muutamien lähetettyjen viestien jälkeen ehkä löytänyt jopa jonkun, jolta voisi saada yksityisopetusta. Aikuisille suunnattuja alkeiskursseja ei juurikaan täällä päin ole, joten siksi lopulta käännyin yksityisten puoleen.
Olen myös tilannut itselleni uimalasit, uuden uimapuvun ja long hair capin. 😁 Jos pohditte miksi uusi uimapuku, sen hankin siksi, että nykyinen on Cubuksen, jossa on yksi turha lisäosa (edessä sellainen hassu solmu) kuntouintia ajatellen. Uimalasit ovat Arena-merkkikset, koska näin jonkun videon, jossa moisia suositeltiin.
Enää puuttuu harjoittelu. Täytyy toivoa, että saan sovittua uimaopetuksesta pian. En nimittäin malttaisi odottaa, vaikka todellisuudessahan minulla ei taida aikaa uimiselle olla ennen joulua kovinkaan paljon.

paita Toive – treenihousut SOC – läpsyt Freedom Moses

Ajanpuute johtuu opiskelusta. Sain juuri äsken tehtyä GIS-kurssin toiseksi viimeisen tehtävän ja siihen liittyvän minitentin. Viikon päästä pitäisi palauttaa toimintolaskennan raportti, jota en vielä ole edes aloittanut ja siitä viikko on aikaa tehdä yksi powerpoint sekä esittää se. Sitten jää vielä kaksi tehtävää tehtäväksi, jotka saan ennen joulua valmiiksi. Hommaa piisaa ja ensi viikoltakin tiistai menee työmatkalla sekä torstai osteopaatilla.

Näitä kuvia, kun katsoo, täytyy varmaan laittaa kampaaja-aikakin tilaukseen. 😁 Tukkani kasvaa aivan liian nopeaa ja toisekseen blondit latvat loistavat alta. En ole oikein ehtinyt käsittelemään niitä itse maskin kanssa ja sen kyllä huomaa.
Tämä viikko oli liikunnan puolesta omituinen, sillä en tehnyt mitään. En muista milloin olisin skipannut liikunnan terveenä ollessa tällä tavalla. Maanantaina me käytiin Keskisellä, tiistaina matkustettiin, keskiviikkona hoidettiin asioita, torstaina kävin aamu- ja lounaslenkeillä, perjantaina laiskottelin, lauantaina myös ja tänään kävimme Raumalla, jonka jälkeen opiskelin. Huomenna voisi yrittää houkutella miehen kanssani lenkille vai pitäisikö sittenkin uimaan? 😁 Ei vain vielä ole niitä uimalaseja, joten ehkä odottelen niitä.
Minilomalla Ähtärissä
Ähtärin eläinpuisto on suljettu. Ähtärin Eläinpuisto Oy ja Hotelli Mesikämmen Oy ovat hakeutuneet konkurssiin ja tällä hetkellä eläimistä huolehtii Vieraile ja välität ry. 80-luvulla avattu ja sittemmin 20 vuotta sitten kuopattu Mini-Suomi sekä lännenkylä Karhunkierroksen vieressä muistuttavat paremmista ajoista, kun vielä oli possujuna ja lapsiperheet, jotka alueella vaelsivat. Tunnelma alueella on jokseenkin surullinen tällä hetkellä eläinpuiston konkurssin myötä. Niin paljon potentiaalia, mutta enää ei jäljellä ole kuin rauniot ja eläimet. Ehkä 80-luvulla Ähtärissä ymmärrettiin, ettei pelkkä eläinpuisto pysty tuomaan paikalle tarpeeksi asiakaskuntaa ja tarvittaisiin jotain muutakin. Ehkä nykyaikana eläinpuisto konseptina on huono, koska digitalisaatio mahdollistaa pentulivet sun muut eikä nykyajan lasta kiinnosta katsella karhua häkissä. Onhan eläinten näkeminen luonnossa vapaana sattumalta paljon jännittävämpää. Toki aikamoinen tuuri saa olla, jotta pystyisi tapaamaan ilveksen saati sitten karhua.
Lähdimme eläinpuiston sulkemisesta huolimatta minilomalle Ähtäriin lauantaina. Olen vieraillut Ähtärissä Holiday Clubin mökeillä jo yli kymmenen vuoden ajan eikä se perinne kaadu eläinpuiston puuttumiseen. Se toki harmittaa, ettei alueelta löydy mitään ravintolaa tai edes kahvilaa enää.
Jotain hyvää kuitenkin löytyy: aivan pränikkä uimahalli. On hieno! Ja löytyy poreallas, joten voi kuvitella olevansa spa-lomalla. Ja vaikka menimme uimaan sunnuntaina, ei silti ollut ruuhkaa. Jos siis mietit minne lähteä lomalle uiskentelemaan: Ähtärin uimahalli Loiske olisi oikein hyvä vaihtoehto. Lastenallas on mainio, vaikka siellä asustaakin hurja merihirviö. 😉

Ähtärissä on myös paljon retkeilymahdollisuuksia, joita emme itse ole pahemmin hyödyntäneet. Yleensä olemme käyneet lähimmällä laavulla paistamassa makkarat, mutta nyt osui niin huonot kelit, että helapäät laitettiin takkaan käristymään. Viime keväänä kävimme kiertämässä Kierinniemen luontopolun, joka oli loistava lapsen kanssa. Keväällä 2019 seikkailimme autolla pitkin Lehtimäkeä ja yritimme päästä Arpaisille, jossa lopulta onnistuimme, mutta enää ikinä en vastaavaa reissua halua tehdä. Jos haluan Arpaisille, aion kävellä sinne. 😄 Yksi lähtöpaikka Arpaisille nimittäin löytyy Ähtärin Matkailualueelta tenniskentän vierestä.

muita aktiviteetteja
Muuta mitä tehtiin: neuloin vimmatusti Sumulaakso-paitaa ja käytiin maanantaina tosi sateisena päivänä Keskisellä. Ei sieltä tule koskaan mitään suurempia ostettua ja tälläkin kertaa lähinnä vain pieni kaulin lapselle. Jos olisin silloin päivällä tiennyt uudesta uimisvillityksestäni, olisin ehkä halunnut käydä katsomassa uimalaseja. Vaan uimisvillitys kehittyi vasta illalla, kun aloin googlettaa rintauinnin tekniikkaa. Katsoin useamman videon aiheesta sekä etenkin hengittämisestä. Nyt en malttaisi odottaa, että pääsen altaaseen ja opettelemaan sukeltamista, jonka siis kyllä osaan, jos pidän nenästä kiinni. 😂 Loiske ei ollut maanantaina auki ja vaikka se tiistaina taas oli, päätimme kuitenkin lähteä takaisin Varsinais-Suomeen. Meidän loma päättyy tänään, joten oli parempi jo eilen tulla takaisin ja hoitaa tänään kauppareissu.
Jos olisi rahaa, ostaisin Mesikämmenen ja eläinpuiston. Kun ei ole, menen huomenna töihin enkä muuta Ähtäriin.


0