
Värianalyysi: pehmeä kesä
Kaupallinen yhteistyö: Lempikauneus
Lempikauneus tarjosi minulle mahdollisuuden käydä värianalyysissa, kun olen käymässä taas Etelä-Pohjanmaalla. Niinpä tuossa joulun välipäivinä laitoinkin Marjaanalle viestiä notta nyt olisin Vimpelissä. Sovittiin heti aika ja niin hurautettiin Saukonkylälle, jossa en muuten koskaan ollut käynyt enkä tiennyt siellä olevan niinkin hienot maisemat kuin oli.
Kaksi postilaista osasi tietysti perille ja auton jätettyämme keskelle pihaa parkkiin, astuimme sisään rakennukseen, jossa Marjaana värianalyyseja tekee. Otin tottakai koko perheen mukaan, koska oma kuski on näppärä ja luotin siihen, että tyttöjen äidillä on meidän lapselle jotain aktiviteettia tarjolla ja näinhän se olikin.
Tämä ei ollut minun ensimmäinen kerta värianalyysissa. Edellinen tehtiin Alajärven kauppiksen yhdellä valinnaisella kurssilla joskus ennen vuotta 2002. Silloin minut tulkittiin kevääksi, mutta nykyäänhän värianalyysissa on paljon muutakin kuin vain neljä eri vuodenaikaa. Voi olla esimerkiksi kirkas tai pehmeäkin.
Aloitimme analyysin tutkimalla sopiiko minulle ennemmin kylmät vai lämpimät sävyt. Olin tottakai kuvitellut, että lämpimät, mutta kyllä nyt voiton veivät kylmät sävyt. Tiesin minulle sopivan erinomaisesti vaaleansininen ja se jäikin edelleen voimaan, siitä olen onnellinen.

Suurimmat yllätykset olivat sekä harmaa että hopea. Minulle ei siis sovikaan kulta niin hyvin kuin hopea. Kaikki koruni olen aina ostanut ennemmin kultaisena kuin hopeana, kaikki meikkini ovat lämpimiä sävyjä ja yhtään harmaata paitaa en omista, kun olen luullut, ettei harmaa sovi kellekään. Olen tästäkin todella innoissani: harmaa ja hopea! Saan jatkossa hankkia näitä sävyjä vaatekaappiini. 😍




Olen pehmeä kesä. Yllä olevassa viuhkassa ovat kaikki kesän sävyt ja sellaisen sain mukaani analyysista. Sain myös pienen kortin, joka mahtuu kukkaroon, joten jatkossa pystyn aina kaupassa katsomaan onko vaate oikean sävyinen minulle. Kätevää.
Tykkään tästä värianalyysikonseptista, koska tämä auttaa rajaamaan omaa vaatekaappia parempaan suuntaan eikä hutiostoksia värin puolesta pitäisi enää tulla. Voin itse unohtaa kaikki ihanat syksyn värit, vaikka eihän värianalyysi kiellä käyttämästä ns. huonommin sopivia sävyjä.
Tämä analyysi oli ihana! ❤️
Juhannus kotona
*Sisältää mainoslinkkejä
Yksi parhaista tavoista viettää juhannus on mielestäni viettää se kotona. Meillä ei ole mökkiä eikä ole ollut ajatuksissa edes hankkia, joten juhannuksenakin on ollut tapana hengata kotosalla. Nyt se on erityisen mukavaa, kun on takapiha ja terassi. Eilen tosin oli niin kylmä, ettei siellä tarjennut olla. 😁 Sen sijaan me käytiin perinteisellä Ukuran lenkillä pyöräilemässä.
Ukura on sellainen erämaata muistuttava sivukylä Liedossa, jossa on siis muutama talo, paljon peltoa ja ihana hiekkatie. Esko-Ukurantieltä pullahdetaan takaisin ihmisten ilmoille, joten missään hirveän kaukana ei kuitenkaan olla. Ukurassa on ihanan hiljaista ja sielu lepää niissä maisemissa. Tulee väkisin mieleen Vimpelin Hallapuro joistakin kohdista. Voisin hyvin kuvitella asuvani Ukurassa.
Ennen pyörälenkille lähtöä pyöräytin marengin uuniin, josta myöhemmin päivällä tehtiin pavlova. Perjantaipäivä me vietettiin Raumalla.


Vaihettiin järjestystä lauantaina lapsen huoneessa ennen pyörälenkkiä.

Seuraan instassa sellaista muijaa kuin Helene Sula (heleneinbetween) ja olen inspiroitunut muutamista hänen jutuistaan: laihtuminen sekä huulipunan käyttäminen ulkoillessa. Niinpä eilen sipaisin huuliin tällä viikolla ostamaani *by Terryn Hydra Balm -huuliasiaa sävyssä Love Affair. Ihana! Siis niin täydellisen värinen huulipuna, etten kestä. Ostin Myllyn Kicksistä, jossa by Terryt olivat 70 prosentin alessa.




Ukurassa nähtiin kyy, haukka ja töyhöhyyppäperhe. Sekä yksi auto. Muuten saatiin elää täysin hiljaisuudessa. Pituutta lenkille tuli 21 kilometriä eli ihan sopiva juhannuslenkki.

Tänään me aloitettiin päivä urheilemalla. Ensin mentiin kolmeen eri leikkipuistoon, josta jatkettiin pääkohteeseen: urheilukentälle. Mentiin sinne tekemään ulkosalitreeni ja sitten kiireellä kotiin syömään. Nyt on koko akka ihan jumissa, huh!



Kun oltiin syöty, lähdettiin vielä käymään kasvitieteellisessä ja kaupassa. Halusin nähdä mitä taimia heillä on myytävänä, mutta eipä ollut mitään, mitä olisin tarvinnut. Eipä sillä, että kukkapenkkeihini enää mahtuisi edes mitään. Juhannus alkaa olla ohi ja pitäisi mennä pesemään hiukset arkea varten, joka nurkan takana jo häämöttää. Viisi työpäivää ja alkaa loma! Oijoi! Viisi päivää tuntuu nyt kauhean pitkältä, mutta varmaan viikko menee aika nopeasti. 😊


0