Yksi yö Raumalla, vieraita Vimpelistä ja muuten vaan kuuma
Meillä on ollut niin touhukas viikko, ettei ole ehtinyt edes tänne kirjoittelemaan alkuviikosta. Oltiin nimittäin Raumalla vierailemassa yhden yön verran ennen kuin meille tuli vieraita Vimpelistä.
Oli tuskaisen kuuma Raumalle lähtiessä. Oltiin edellisenä päivänä käyty pitkällä pyöräretkellä Turussa ja jotenkin meinasi kuumuus saada yliotteen. Seuraavana aamuna elämä oli pelkkää hikoilua vaatteita mukaan reissuun pakatessa. Onneksi meidän Rauman majapaikassa oli viileää. Kun sain illemmalla miehen houkuteltua kävelylenkille, meidät yllätti ukkonen eikä kävelylenkistä sitten tullutkaan kovin pitkä. Kävelimme Poroholman leirintäalueen kautta ja pyörimme siinä rannassa ennen kuin jatkoimme kaupan kautta takaisin majapaikkaamme.

Aamukahvi kotona.

Raum.
Tiistaina tulimme takaisin kotiin ottamaan vieraat vastaan ja silloinkin iski kuumuustuska, koska siivottiin ja leipaisin raparperipiirakan. Tuskaa helpotti illalla Lietoon vyörynnyt ukkonen, joka ei lopulta tullut päälle vaan hiipui ja meni muutenkin ohi.

Keskiviikkona vietiin turisteja käymään Naantalissa, Myllyssä ja myöhemmin vielä Parmaharjun kautta Nautelankoskella. Helteet vähensivät intoa osallistua aktiviteetteihin, joita Turku olisi tarjonnut, kuten esimerkiksi Luostarinmäki olisi ollut kiva esitellä.


Rantahotelli on kuulemma nähtävä joka päivä.
tuliaisia vimpelistä
Saatiin Vimpelistä myös tuliaisia! Saatiin 12 kpl Nelimarkan hapanohutta. 😂😁 Nille, ketkä eivät tiedä: Nelimarkka on leipomoyritys Vimpelissä ja heidän yksi parhaista tuotteista on leipä nimeltä hapanohut. Sitä söin teininä tai sillä oikeastaan elin. En ole koskaan syönyt yhtä hyvää leipää ja tuskin vastaavaa pystyy kukaan muu koskaan missään valmistamaan. Onneksi saan elää aikaa, jolloin on olemassa hapanohutta.

Yksi jännittävimmistä asioista joka aamu on ollut avata verhot ja katsoa joko liljat kukkivat. Ne ovat koko ajan oranssimpia, mutta mitään ei tapahdu. Toisessa penkissä minulla on valkoista liljaa ja tadaa, tänään oli yksi auennut! Siitä ei ole nyt kuvaa, mutta instastorysta löytyy instan puolelta.
Eilen aamuna meidän vieraat pakkasivat auton täyteen ja lähtivät takaisin Etelä-Pohjanmaalle. Me pyörimme terassilla miettien mitäs sitten tehtäisiin. Mentiin Myllyyn pakoon hellettä. 😁 Prismassa oli pukeutumisen aletuotteista -50 % lisäale, joten tietysti piti käydä vaatteet läpi. Ostin yhdet shortsit ja mekon.
Illemmalla vaihdettiin kuteet ja mentiin ulkokuntosalille rehkimään. Vitsi, että tuli hyvä mieli ja olo, kun pääsi treenaamaan eikä onneksi tuntunut liian kuumalta, vaikka illallakin vielä oli joku +27.


Tänä aamuna terassilla tuntui kylmältä. 😂 Helle on siis tehnyt tehtävänsä. Olin vähän pettynyt illalla, kun huomasin helteen vain jatkuvan yhtä kuumana, vaikka alunperin tänään piti jo viiletä. Ottaisin paljon mieluummin +25 kuin +27. Todennäköisesti lähdemme tänään liikenteeseen pyörillä, katsotaan.
Mitä voi tehdä lomalla, kun ei tee mitään
Meitä on kiusannut jo puoli viikkoa joku kurkkukipu- ja tukkoisuustauti, joka ei ota parantuakseen. Löysin itseni jälleen googlettamasta mansikoista ja allergiasta muistaen tehneeni saman viime kesänä tähän aikaan tai jo aiemmin. Viime kesänä olin törkeän tukossa koko kesän, mutta tänä kesänä vasta nyt. Otan pesäeron mansikoista, katsotaan toimisiko. Ollaan vietetty nyt sitten viikonloppu ja vähän enemmänkin kotona, joka alkuun tuntui hieman turhauttavalta, koska on loma ja olisi kiva olla vaan koko ajan menossa jossain. Mitä voi tehdä lomalla, kun ei tee mitään? Sen ei pitäisi olla minulle vaikeaa, sillä en todellakaan ole mikään tekijänainen kotioloissa.
Kotona on tarkoitus rentoutua, mutta vanhuus on tuonut mukanaan sen, etten oikeastaan voi rentoutua sekaisessa ympäristössä ja sitähän täällä taas on. Jos vain käy kääntymässä kotona, tavarat jäävät ties mihin ja pian on kauhea kaaos. Lisäksi en oikein osaa tehdä itselleni pesää sohvalle, jotta lukisin kirjaa. Ehkä kuitenkin onnistun siinäkin vielä tämän loman aikana. Kai ihmisen pitäisi osata omassa kotonaan lukea kirjoja? Ei kai niin kiireinen voi olla, ettei sellaiseen pysty?

Vihdoin kukkapenkissä kukkii joku muukin kuin tiarella.
MITÄPÄ SITTEN TEHDÄ, KUN EI TEE MITÄÄN?
- Aloin siivota sähköpostejani. Olen se, jonka puhelimessa lukee sähköpostin kohdalla 20 tuhatta lukematonta sähköpostia. 😂 Kyllä! 20 tuhatta! En minä mitään mainoskirjeitä ehdi lukea koskaan tai ei edes kiinnosta. Niinpä ne jäävät lojumaan. Silloin tällöin jaksan lopettaa itseni muutamilta sähköpostilistoilta, mutta ei se satunnainen touhuilu mitään auta. Sähköpostit pitäisi jaksaa tarkistaa joka päivä ja poistaa turhat. Lisäksi voi tehdä omat kansiot tietyille asioille ja näin saapuneet pysyy aina kunnossa.
- Ostin osakkeita. Pohdin monta päivää, millä osakkeilla kasvattaisin osakesalkkuani tällä kertaa ja lopulta päätin sijoittaa samoihin vanhoihin, joita jo omistan. Harkitsin myös uuden säästötilin avaamista, mutta sitä en vielä tehnyt.
- Laitoin loppuvuoden budjetin kuntoon. Mietiskelin muutenkin raha-asioita ja päivitin budjettipohjaan koko loppuvuoden menot kuntoon. Lapsen päiväkotimaksu täytyi lisätä ja puhelimen kustannukset laskivat, koska sain hyvän tarjouksen juuri liittymästä.
- Kirjoitin raporttia. Kouluhommat ovat ihan retuperällä näin keskellä kesää ja saavatkin olla, mutta yksi raportti on pakko tehdä nyt alta pois ja olen sen kanssa touhunnut nyt yli viikon. Tänään sain vihdoin sen niin pitkälle, että voisin palauttaa, mutta en ole tyytyväinen siihen ja todennäköisesti kirjoitan jotkut kohdat uudelleen.
- Selasin huvikseni avoimet työpaikat Linkkarista. Kukapa ei selaisi? Itse ainakin selaan silloin tällöin. Tällä kertaa aloin taas haaveilla kirjanpitäjän urasta. 😁 En pääse yli siitä asiasta todennäköisesti koskaan ennen kuin toteutan haaveeni.
- Leivoin. Tein tuulomantorttua eilen. 😄
- Katsoin elokuvia Netflixistä. Pari päivää sitten katsottiin Old Guardit ja nyt on menossa Aquamenit.
- Suunnitellut ottavani rennosti syksyllä. Noh, niin rennosti, kun työn ohessa opiskellessa pystyy. Tämän loman alkaessa olen todennut käyväni ehkä vähän liikaa kierroksilla kaiken liikkumisen ja muun arjen keskellä. Aion syksyllä tehdä kaksi lihaskuntotreeniä viikossa ja vähintään yhden pitkän kävelylenkin.
- Siivosin. Tänään vihdoin jaksoin vähän jo siivoillakin ja siivosin meidän eteisen. Siellä on yksi taso, joka mystisesti täyttyy aina tavarasta, joka sinne ei kuulu.
- Nukuin päiväunet. Yhtenä päivänä kahet, eilen vaan yhet. Tänään en ollenkaan ja kyllä väsyttää. 😄


Käytiin naapurissa lettukesteillä ja vietiin leipomuksia mukana.
PITKÄ LISTA
Siinäpä onkin jo kaikenlaista mitä voi tehdä lomalla kotona. Eniten olen ilahtunut sähköpostien siivoamisesta ja raha-asioiden hoitamisesta, kun tuntuu, että vihdoin on kaistaa tehdä näitä asioita. Kotona lomalla voi siis tehdä paljonkin, vaikkei itsestä välttämättä tunnu, että tekisi yhtään mitään.


0