Tänä aamuna löysin palasen lohjennutta kynsilakkaani lapsen nivusista. Onkohan sittenkään niin järkevää käyttää kynsilakkaa vauvan kanssa? Tuntuu, etten taas nukkunut aamukuuden aikoihin yhtään, mutten enää muista miten yö oikeasti meni. Muistan vain nukkuneeni tunnin aamulla, puoli seitsemästä puoli kahdeksaan. Nousimme sängystä ja söimme. Yhdeksän jälkeen pakkasin lapsen vaunuihin, kävelin lähipuistossa edestakaisin, kunnes suuntasin perhekahvilaan. On tullut aika olla sosiaalinen, nyt kun koronakin jo kävi meillä. Vähemmän koronaa, enemmän elämää, eikö niin?

Googletin perhekahviloita jo pari päivää sitten, mutta oli kamalan korkea kynnys mennä sellaiseen. Vaikka olenkin tunnettu tilan haltuun ottamisesta, ei se vaan aina lähde ajatuksen tasolla. Toiminta kyllä on edelleen veressä, testasin. 😀 Pölähdin oviaukkoon ja ilmoitin notta terve, tulin kahtomaan onko teillä maskit ja vauvoja. Oli niillä molempia, joten hain omani mukaan eteisestä.

Oli virkistävä kokemus. Nähdä ihmisiä, nähdä muitakin pienikokoisia poikavauvoja ja puhua ääneen. Muillekin kuin seinille kotona.

Onneksi on perhekahviloita ja vauvatreffejä! Ja onneksi vihdoin otin itseäni niskasta kiinni mennäkseni käymään. Enkä siis tehnyt tätä itseni takia vaan lapsen takia, sillä eilen kun juttelin zoomissa Monnan kanssa, vauva oli ihan tohkeissaan (no olin minäkin vähän! :D). Pakko löytää hänelle vauvakavereita ja jotain sosiaalista kanssakäymistä.

Nyt kun korona jo käytiin läpi, on paljon helpompi sopia tapaamisia ihmisten kanssa ja ajatella menevänsä joka paikkaan. Toki itse voin sairastaa omikronin uudelleen, koska oireeni olivat niin mitättömät ja vähäiset, mutta silti en jaksa enää rajoittaa touhujamme. Sosiaalisuus on mielelle tärkeää, joten sitä täytyy olla mieluummin enemmän kuin vähemmän. Tosin ei liikaa, ettei uuvu, mutta siis enemmän kuin viimeiseen pariin vuoteen.

Vähemmän koronaa ja enemmän elämää, sitä taidan alkaa hokea nyt. Muita, jotka aikovat pistää elämän ranttaliksi ja unohtaa koko hemmetin viruksen? Saako niin tehdä?

Luulen, että meillä eletään miljoonaa eri vaihetta juuri nyt. Päällimmäisenä niistä hampaidentulovaihe. Lapsi kitisee illalla kuin pieni eläin, eikä kykene öisin nukahtamaan ilman mamman apua. Se ei kuitenkaan käy, että mamma laittaa tutin suuhun vaan sinne suukkuun pitää saada jotain aivan muuta. Jos mamma laittaa tutin, poika herättää koko kerrostalon. Näin on näppylät.

Sitten on edelleen käännyn mahallani, mutta en osaa liikkua -vaihe. Se on raskasta. On myös eroahdistusvaihe. Isä saa mennä naama poikaan päin jääkaapille, mutta selkä poikaan päin ei saa mennä. Mihinkään. Itkettää, jos äiti menee vessaan ja säikähdetään kun äiti tulee vessasta.

Uusimpana tulokkaana on se vaihe, kun lapselle syötetään aamupuuro ja minä syön sitten ihan viimeisenä. Tajusinkin juuri tänä aamuna kuinka mun aamupala lipuu koko ajan vaan kauemmas. Alkuun sitä ei meinannut keretä syödä, koska vauva tarvitsi äitiä koko ajan. Sitten yhtäkkiä vauva viihtyikin lattialla itsekseen, joten ehti syömään edes osittain. Tee jäi yleensä sellaiseksi, joka juotiin kun kerettiin. Nyt se on sitä taas ja vielä pahemmin. Tänään nimittäin piti jo olla kovasti menossa päiväunille, kun minulla oli vielä aamutee juomatta.

Minulla itselläni alkaa vähitellen olla menossa tämän aamupala-asian lisäksi kevätvaihe. Juuri kuuntelin parvekkeella kuinka titityyt laulavat niin keväisesti. Aurinko paistaa ja lämmittää, lumi sulaa. 🙂 Jos en olisi käynyt aamulla jo lenkillä, olisin lähtenyt nyt päivällä ehdottomasti ulos. Tosin harkitsin kovasti lähtisinkö aamulenkistä huolimatta, mutta en sentään, tänään on muutenkin ihan tarpeeksi puuhaa. Oikeastaan joka päivä on aikalailla tarpeeksi puuhaa tämän sosemaisteluharrastuksen myötä.

Huomenna alkaa ystävänpäiväsukkien yhteisneulonta ja tajusin facesta, että mun täytyy puolittaa kaksi kerää sitä varten vielä tänään! Yhteisneulonnassa nimittäin tehdään kaksi sukkaa yhtä aikaa, joten tietysti tarvitsen kahdesta eri sävystä kaksi eri kerää. Sen kun vielä näkisi missä välissä tämänkin ehtii tehdä, sillä olen menossa illalla fyssarille tarkistuttamaan erkauman!

Seuraavaksi aion levätä hetken, muuten alkaa hengästyttää kun koko ajan pitää tohottaa jotain.