Pankin vaihtaminen lainahakemuksen seurauksena
Elämässäni on ollut kaksi yritystä, joita en vaihda. Toinen on pankki ja toinen työpaikkani. Pankki siksi, että se on ollut työpaikkani ja työpaikka siksi, että siellä on vähän kuin toinen perheeni. Sitten tapahtui jotain ja pankin vaihtaminen alkoikin houkuttaa. Hassuinta on, ettei se tunnu edes pahalta. Ehkä näin kuuluikin käydä.
Minusta pankki on pyhä asia eikä sitä voi noin vaan vaihtaa, mutta huomasin, etten itse ole pankille pyhä ja se jäi kalvamaan mieltä. Uhosin kuukausi takaperin vaihtavani kohta pankkia ja nyt vihdoin pääsin asiassa eteenpäin.
Meillä oli meidän ensimmäinen lainaneuvottelu minun pankin kanssa. He eivät kovin suurta lainaa meille luvanneet, eikä se siis minua mitenkään haitannut. Lupasivat edes jotain. Mutta kaikki se, mitä tapahtui neuvottelun jälkeen. Olen ilmeisesti joutunut johonkin mustalle listalle, koska minun ihan joka saaterin ostos varmennetaan. Esimerkiksi juuri viime viikolla kuuden euron jäätelöostos Salessa ja tänään 9 euron ostokset S-Marketissa.
Kuukausi takaperin menin hakemaan meille matkaevästä Mbakerysta, kun olimme menossa Raumalle ja ajattelin katsoa tilillä varmasti olevan se 20 euroa, ettei tarvitse alkaa säätää. Nettipankista lävähti naamalle teksti ”lukuisista pyynnöistämme huolimatta emme ole saaneet sinulta päläpäläpälä”. Katsoin epäuskoisena tekstiä, sillä tämä ole ensimmäinen kerta, kun he pyysivät minulta jotain hemmetin henkilötietoja. Rupesi ärsyttämään niin paljon, että ärsyttää vieläkin kun kirjoitan tätä. Täytin lomakkeen kiltisti, pääsin nettipankkiin ja maksoin parinkympin ostokseni. Tätä ostosta ei varmennettu, mutta tuntuu, että sen jälkeen palattiin takaisin mustalle listalle.

Kaikista mukavin ja paras lainatarjous saatiin miehen pankilta, joten tuossa viime viikolla pankin kanssa soitellessa lupauduin heidän asiakkaaksi. Tuntui sopivan villiltä ja nyt olen aivan fiiliksissä, kun saan lopettaa asioinnin minun pankkini kanssa. On tosi mukava myös suunnitella milloin vaihdan palkkatiliä kokonaan ja mitä uusia tilejä avaan. 😀
Ehkäpä tämä pankin vaihtaminen oli jo aikakin hoitaa. Liian kauan olen antanut asian vain olla.
Säästäminen: tuhlaritytön tunnustukset
Kirjoitin marraskuussa edellisen kerran säästöprojektin kuulumisia ja tuolloin taisin todeta kaiken rahan menneen lankoihin. Marraskuun jälkeen olenkin ollut ostamatta lankoja niin tehokkaasti, että lankakauppojen pitäjät varmaan ihmettelevät jo mihin olen kadonnut. En mihinkään, mutta olen vain saanut lankavarantoni vihdoin täyteen eikä tällä hetkellä ole yhtään projektia, minkä takia tarvitsisin lisää lankaa. Ihan hyvä niin, sillä langat ovat aikamoinen rahasyöppö eikä säästäminen oikein toteudu niitä ostellessa.

TUHLARITYTÖN TUNNUSTUKSET
Vaikken sittemmin olekaan lankoja pahemmin ostellut, olen kyllä keksinyt muita rahantuhlauskohteita. Ostin joulukuussa jokseenkin hintavan anorakin (jotain 150 e) ja tilasin muutamat muut vaatteet parista eri nettikaupasta (mm. pari mekkoa). Sitten hankin vielä uudet kengät 122,50 eurolla sekä Nanson neulemekon alehintaan 70 euroa. Säästäminen ei siis ole paras sana kuvaamaan menneiden muutaman kuukauden elämäntapaa.
Lohduttaudun sillä, että välillä sitä vaan joutuu tekemään hankintoja vähän enemmän. Nyt ei tarvitse ihan hetkeen ostaa uusia vaatteita eikä kenkiä. Sen sijaan haaveilen uusista peitoista, mutta toisaalta vanhallakin pärjää edelleen.

säästäminen mielessä silti
Onneksi ihan kaikki rahat eivät valu shoppailuun vaan tililtäni menee joka kuukausi joitakin kymppejä rahastoihin. Voikin siis todellakin todeta sen fiksun ja ihan ensimmäisen säästövinkin pitävän paikkaansa: aloita. Aloita nyt heti. Mene verkkopankkiin ja tee edes joku yksi säästösopimus, joko ihan tavalliselle tilille tai rahastoon. Muuten rahaa ei ala koskaan kertyä talteen. Niin minulle ainakin olisi käynyt. Joka kuukausi olen keksinyt jotain mihin tuhlata, vaikka vähän isompiakin kohteita olisi ollut kuin käsinvärjätyt lankavyyhdit.
Luin juuri pari päivää sitten internetistä toisenkin säästövinkin. Sen mukaan ennen palkkapäivää pitäisi siirtää rahaa säästöön eikä vain niin päin, että palkan tullessa siirtää tietyn summan. Kuulostaa järkevältä, koska nimenomaan loppukuusta on paljon helpompi kituuttaa pari päivää vähillä rahoilla kuin heti kuun alusta. Mitä mieltä itse olet? Itse ainakin aion ottaa tämän tavan käyttöön.
Lisäksi vihdoin ja viimein sain aikaiseksi eilen soittaa pankkiin, jotta saisin avattua arvo-osuustilin. Olen jo pitkään haaveillut osakesäästämisestä, mutta jostain syystä en saanut asiaa etenemään pelkän verkkopankin avustuksella. Nyt pääsen vihdoin ostamaan osakkeita parin päivän päästä! Jee!


4