Instagramissa jokin hyvinvointitili utelee minulta tällä hetkellä, miten hoidan hyvinvointiani tai mitä kaipaan avuksi sen suhteen. Vastaukseni on, etten yhtään mitään. Minulla on nyt meneillään ruuhkahelmikuu, sillä yritän hoitaa opiskelujen suhteen paria eri kurssia eteenpäin samalla, kun käyn töissä ja Henriikan uintikurssilla. Näiden lisäksi minulla olisi keskiviikkoisin tanssi, mutta olen skipannut sen nyt kahtena viikkona, koska yksinkertaisesti on vain nyt liikaa ohjelmaa arjessa.

Ymmärrän kyllä miksi yritetään kysyä, miten sitten se hyvinvointi. Eihän kenenkään hyvinvointi pysyä hyvänä, jos kalenterissa on liikaa kaikkea. Tiedän. Mutta arvatkaa mitä? Ei ihminen mene rikki, jos joutuu pusertamaan yhden kuukauden äärirajoilla. Äärirajatkin riippuvat täysin siitä kuinka hyvä fyysinen kunto ihmisellä on ennen pusertamisen aikakautta. Väitän, että jos en olisi alkanut kävellä tammikuussa, en pystyisi tähän kaikkeen näin täysjärkisenä kuin nyt.

Suosittelen siis edelleen kävelyä. Turha minulle on yrittää myydä mitään valmennuksia instan kautta, koska minun pitää itse löytää oma tieni ja olen sen oikeastaan jo löytänytkin. Kävelen ja syön lautasmallin mukaan. It’s so easy when you know how it’s done laulaa The Sounds ja Mari.

Totta puhuen viimeiset pari viikkoa olen hieman laiskotellut kävelyn suhteen. Joka päivä ei ole tullut välttämättä edes kuutta tuhatta askelta. Pidän 7000 askelta semmoisena sopivana määränä, kymppitonni on jo tosi hyvä. Olen kuitenkin nyt hidastanut tahtia, jotta palaudun paremmin. Nyt on niin paljon hommaa opiskelun suhteen, että keskityn ylläpitämään kuntoa lähinnä ja maaliskuussa pärähtää taas isompi vaihde silmään. Silloinhan voi jo ruveta pyöräilemäänkin toivottavasti.

Tänään kävimme kävelemässä Littoistenjärven jäällä, koska oli aurinkoinen päivä ja jäällä kävely näyttää kivalta. Olen tietysti moista harrastanut lapsena Vimpelissä, joten mikään uusi juttu tämä ei ollut. Lapselle reissu saatiin myytyä lämpöisellä kaakaolla.

Olen kotona ollessa joka välissä yrittänyt kirjoittaa raporttia ja siinä jopa onnistunutkin. Tuntuu, ettei jotenkin jaksa tälle päivää enempää. Huomenna jatkan ja tiistaina ehdin myös onneksi. Torstaina pidän opiskeluvapaan.

Onko sulla ruuhkahelmikuu?

Alkaa olla jo vähän myöhä ja jouluaattokin ihan justiin, mutta haluan vielä kirjoittaa nimenomaan näinkin lähellä joulua syömisestä. Olen tänä vuonna käynyt kolme kertaa ravintoterapeutilla, joista viimeinen kerta oli eilen. Olen vihdoin saanut ruokarauhan. ❤️ Se on erityisen tärkeää nyt jouluna.

Ravintoterapeutille hakeutuminen on ollut monen eri asian summa ja todennäköisesti viimeinen kerta, kun enää on tarvinnut vatvoa mitään syömiseen liittyvää. Jos muistan kaiken, mitä tänä syksynä opin, ei minun tarvitse enää ikinä arpoa yhtään mitään syömisen suhteen. Sellaisen oikeanlaisen syömisen, joka tuntuu olevan vähintäänkin joka toisen suomalaisen naisen yksi suurimmista mysteereistä elämässä. 90-luvulta asti naistenlehtien kannet ovat olleet täynnä laihduttamista eikä se paskanjauhanta ota loppuakseen. Nykyään netistä saa minkä tahansa valmennuksen, jonka avulla voi yrittää olla laihempi, kauniimpi, fitimpi tai viisaampi. Yli nelikymppisten valmennuksissa neuvotaan syömään paljon proteiinia ja välttämään kovia sykkeitä. Mikäs siinä, joillekin nämä valmennukset sopivat, mutta itse en ole yksi heistä.

Olen pohtinut kovasti sitä, miten paljon proteiinia pitäisi syödä ja miten paljon ylipäätään mitään pitäisi syödä tämän ikäisenä. Nyt tiedän ja tunnen oloni rauhalliseksi sen suhteen. Tiedostan, ettei suklaata tulisi syödä ylenmäärin, mutta ei sitä myöskään ole kukaan kieltänyt.

NÄIN SÖIN ENNEN ja miten syön nyt

Ennen ravintoterapautilla käyntejä söin esimerkiksi näin: aamupalaksi rahkaa ja marjoja tai leipää, joku pieni välipala (omena tai lapsen muumipatukka), lounaaksi normaalia kotiruokaa, välipalaksi proteiinirahka ja päivälliseksi kotiruokaa. Iltapalan söin reilu vuosi sitten vielä, mutta luovuin siitä viime vuotisen korvanenäkurkkulääkärin käskystä, kun noin kolmea tuntia ennen nukkumaanmenoa ei olisi saanut refluksin takia syödä.

Refluksi oli myös yksi aihe, josta ravintoterapeutin kanssa puhuin. Tosin vähän toissijainen, sillä ruokailun pohja piti saada kuntoon tärkeimpänä asiana ja niin myös saatiin. Ensimmäinen ja tärkein tehtäväni oli alkaa syödä lautasmallin mukaan. Tiedän, että uuden tavan omaksumiseen menee kuusi viikkoa, joten tiesin jo aloittaessani ensimmäisen kuukauden menevän heittämällä ja niin se menikin. Kahden kuukauden kohdalla uskoin jo melkein siihen, että salaatin kyhääminen päivittäin jäisi tavaksi ja nyt kolmen kuukauden jälkeen uskon vahvasti itseeni.

Salaatin lisääminen lounaalle ja päivälliselle teki ololle ihmeitä eikä kyse ollut enää edes laihduttamisesta varsinaisesti. Lisäksi olen koko talven tähän asti syönyt päivittäin yhden oranssin hedelmän ja uskon C-vitamiinitasojeni nousseen sen, mitä vesiliukoisella vitamiinilla nyt saa aikaan. Vaikka on pimeää, ei haittaa, kun ravinnosta saa kehon tarvitsemia ravintoaineita.

Miten syön nyt: aamupalaksi jogurtti, hedelmä, mysli ja ruislese, lounaaksi lautasmallin mukaan ruokaa, välipalaksi leipä tai rahka ja hedelmä, päivälliseksi lautasmallin mukaan ruokaa ja iltapalaksi esim. puuro, marjoja ja raejuusto.

En muistanut eilen kertoa ravintoterapeutille yhtä tärkeimmistä ratkaisuistani refluksin suhteen: olen lopettanut leikkeleiden käytön ja kas, närästys on kadonnut. Vaikka syön sitruksia, vaikka syön suklaata ja nyt olen viime päivinä jopa juonut kahvia. Muutamana yönä olen saattanut herätä närästykseen, mutta minulla ei ole enää mitään päiväaikaista närästystä.

kielletyt ja sallitut

Ravintoterapeutti ei ole kieltänyt minulta mitään. Olen vain saanut hyviä vinkkejä parempiin vaihtoehtoihin joissakin asioissa ja erittäin paljon kannustusta hedelmien, vihannesten ja marjojen syömiseen. Olen saanut lisättyä kuitua ruokavalioon ja se varsinkin on tärkeää. Olen saanut hyviä vinkkejä riittävään syömiseen. Olen vihdoin ymmärtänyt ja sisäistänyt, että saan syödä iltapalan. Minä todella saan syödä sellaisen. Olkoonkin refluksi, mutta se ei minun iltapalaani vie.

Eilisen tärkeimpiä läksyjä oli kehotus syödä pieni kuuri monivitamiinia ja unohtaa vaaka. Olen tiedostanut sen joskus ihan itsekseni, ettei minun ehkä pitäisi käydä puntarilla ollenkaan, mutta en ole päässyt siitä irti. En tiedä missä vaiheessa lopetan sen, mutta todennäköisesti joskus ensi vuonna.

Omaa sisäistä ruokarauhaa on todella vaikea pukea sanoiksi, mutta sellaisen hankkiminen oli paras joululahja itselle ikinä. En tiedä ovatko kaikki ravintoterapeutit niin loistavia kuin minun, mutta jos ovat, suosittelen kokeilemaan. Nettivalmennuksista ehkä saa apua, mutta ravintoterapeutilta sai koko setin: myös henkisen puolen hoitamisen. 🙏🏻